Maitoa syntyy vain ilman stressiä

Lehmä muodostaa maitoa, silloin kun sillä ei ole stressiä. Karja välttyy stressiltä, kun karjanomistaja toteuttaa navetassa kaksi kolmen kohdan sääntöä. Ensimmäinen sääntö on, että lehmä tarvitsee mukavat olosuhteet, raitista ilmaa ja oikeaa rehua oikeaan aikaan. Sääntö numero kaksi sanoo, että lehmän pitää tehdä jotain kolmesta tehtävästä: syödä tai juoda, olla lypsyllä ja maata. Näillä maidontuottaja tienaa rahaa, kaikilla muilla lehmän toiminnoilla hän menettää sitä, sanoo amerikkalainen asiantuntija.

Lehmän ei normaalisti kuulu seisoskella tyhjän panttina. Ongelma on usein siinä, että karjanomistajat ovat tottuneet katsomaan epänormaaleja toimintoja ja alkavat pitää niitä normaaleina.

Lehmä saa olla poissa syömästä, juomasta tai makaamasta enintään 4 tuntia vuorokaudessa, mieluummin alle 3,5 tuntia.

Jones tietää, mistä puhuu, sillä hänellä on takanaan pitkä ura maidontuotannossa: Ensin 15 vuotta maitotilojen praktikkoeläinlääkärinä, sen jälkeen 10 vuotta ruokinta- ja hyvinvointineuvojana, 3 vuotta Monsanton konsulttina maitotiloilla, 6 vuotta suunnittelijana ja johtajana Fair Oaks Dairy Farm -nimisellä 20 000 lehmän tilalla sekä 5 vuotta oman maitotilan perustajana ja omistajana Wisconsinissa.

Kun oma Central Sands Dairy Wisconsinissa on lähtenyt rullaamaan hyvin, Jones on alkanut kiertää maailmaa maitotilojen management-konsulttina.

Jonesilla on sekä käytännön kokemusta että taustalla vahva tieteellinen tieto. Hän on nähnyt maidontuotannon ja sitä koskevan tiedon muuttuneen viimeisen 25 vuoden aikana valtavasti.

”Olen itse muuttanut sinä aikana mielipiteitäni ainakin viisi kertaa. 30 vuotta sitten vihasin pihattoja ja niiden makuuparsia, koska lehmät oli paneroitu lannalla uskomattoman likaisiksi.”

Sittemmin parsirakenteista ja lehmien käyttäytymisestä on saatu paljon uutta tietoa, ja Jones on muuttanut käsityksensä päinvastaiseksi.

Suuri eläin ajalta ennen jääkautta

Lehmä on ikivanha eläinlaji, ja sillä on edelleen paljon ominaisuuksia, jotka kulkevat sen mukana kaikesta jalostuksesta ja ympäristön muutoksista huolimatta. Siksi lehmän luontainen toiminta on otettava huomioon kaikessa suunnittelussa.

Lehmällä ei esimerkiksi ole syvyysnäköä, joten se ei näe, miten syvä oja tai lanta-
kouru on. Siksi se valmistautuu aina pohjattoman kaivoskuilun ylitykseen. Tämä pitää ottaa huomioon navetoiden suunnittelussa ja eläinten siirroissa.

Kun lehmät saavat maata vapaasti, kuten luonnossa ja laitumella, ne makaavat sikin sokin, jotta laumasta joku näkee koko ajan joka suuntaan ja joka kulmalta. Siksi lehmälle on vaikeaa asettua parsiin, jotka ovat rivissä, ja joista ei näe minnekään.

Umpiseinän vieressä olevat parret eivät ole mieluisia lehmille. Jos sellaisia pitää jostain syystä tehdä, Jones neuvoo tekemään alas asti aukeavan verhoseinän, jotta lehmät näkevät ulos edes silloin, kun verhot ovat auki.

Lehmä ei normaalisti tule syömään kolmea metriä lähemmäs toista lehmää. Siksi Jones pitää kapeita mattoruokkimilla tai muilla kapean pöydän rehunjakolaitteilla varustettuja ruokintapöytiä huonoina. Niissä lehmä joutuu liian lähelle toista sekä sivusuunnassa että edestä. Se vähentää syöntiä ja haittaa erityisesti alempiarvoisia lehmiä.

Lauma- ja saaliseläimenä lehmällä on turvallinen olo, kun se on lauman keskellä. Reunoilla on aina turvatonta ja vaarallista.

Tästä syystä nauta pelkää vaaran paikkoja eli umpikujia. Kesykin lehmä pelkää, jos se joutuu suljettuun tilaan, josta se ei pääse pois. Siksi umpikujia pitää välttää navetoissa. Toisaalta niitä voi hyödyntää eläimiä siirrettäessä.

Lehmän runko ilman sen päätä on metrin leveä ja kaksi metriä pitkä. Jos navetassa on kapeita kohtia, johtajalehmä voi kontrolloida muiden toimia asettumalla kapeikkoon. Erityisen suuri ongelma on, jos pihatossa on vain yksi vesipiste ja sekin kapeassa kohdassa. Vesipisteitä tarvitaan vähintään kaksi. Jos ryhmä on suurempi kuin sata nautaa, tarvitaan vähintään neljä vesipistettä.

Pötsi heiluttaa lehmää

Pötsi sijaitsee aina lehmän vasemmalla puolella ja vaikuttaa lehmän liikkumiseen ja lepäämiseen. On todettu, että tästä syystä lehmä makaa 58 prosenttia ajasta vasemmalla kyljellään.

Pötsi vaikuttaa lehmän kääntymiseen siten, että 90 asteen kulmissa sen on yhtä helppo kääntyä molempiin suuntiin, mutta 180 asteen käännökset onnistuvat helpommin oikealle kuin vasemmalle. Painava pötsi horjuttaa jyrkässä käännöksessä lehmän tasapainoa.

Tämä pitää ottaa huomioon navetan suunnittelussa. 180 asteen käännös pikapoistumisasemalta on helppo oikealle, mutta hankala ja hidas vasemmalle. Vasen käännös vaatii aina enemmän lattian pitävyydeltä, Jones painottaa.

Lypsykarusellin pitää pyöriä vastapäivään, jotta lehmän on helppo kääntyä sinne. Tästä syystä myötäpäivään pyörivän karusellin kapasiteetti on huonompi kuin vastapäivään pyörivän, Jones selittää.

Juhlapöytään joka päivä

Myös lehmän syöntikäyttäytymistä Jones miettii lehmän luontaisen toiminnan pohjalta. Naudat ovat hitaasti liikkuvia himmeän valon eläjiä.

Ne ovat aktiivisia auringon noustessa ja laskiessa. Silloin ne syövät paljon ja nopeasti ja vetäytyvät sitten suojaisaan ja turvalliseen paikkaan piiloon märehtimään syömänsä rehun.

Maidontuotannon kannalta on olennaista saada lehmä syömään runsaasti. Jones painottaa lehmän viimeisen suupalan merkitystä ja vertaa sitä joulupäivälliseen, jolloin syödään paljon ja hyvin.

Kun päivällinen on päättymässä, ruokapöydän ääressä tuntuu siltä, ettei vatsaan mahdu enää yhtään mitään. Kun herkullinen jälkiruoka kannetaan tarjolle, sitä mahtuu kuitenkin muun ruuan päälle.

”Lehmä pitäisi joka päivä saada syömään nämä jälkiruokaan verrattavat viimeiset haukkaukset. Ensimmäiset suupalat pitävät lehmän elossa, viimeiset tuottavat maitoa ja rahaa.”

Vähintään puolet päivän rehuannoksessa pitää olla tarjolla, kun lehmät tulevat lypsyltä. Jonesin omassa navetassa rehut jaetaan siten, että päivän koko rehumäärä on tarjolla aamulypsyltä tullessa.

Jos lypsyltä tulijoille ei ole rehua tarjolla, ne eivät voi tuottaa maitoa, Jones painottaa. Pitää myös huolehtia, että sitä riittää viimeisillekin lypsettäville.

Tuotannossa pitää välttää muutoksia

Lehmän päivä koostuu lypsystä, syömisestä ja lepäämisestä. Muita aikaa vieviä tekijöitä siinä ei pitäisi olla.

Se miten lehmä jakaa aikansa näiden toimien kesken, riippuu siitä, montako kertaa lehmä lypsetään, miten usein se saa rehua ja miten kauan se on lukittuna parteen tai suljettuna karsinaan.

Lehmän vuosi koostuu lypsykaudesta, ummessaoloajasta ja poikimisesta. Siihen vaikuttaa paljon se, milloin lehmä tiineytetään, miten pitkään se on ummessa ja miten usein se joutuu vaihtamaan ryhmää.

Vuotuinen tuotantokierto pitää rytmittää siten, että ryhmän vaihtoja tulee mahdollisimman vähän. Jokaisen vaihdon vaikutus kestää kolme päivää, ja se maksaa vähintään kolme litraa maitoa päivässä.

Lehmä oppii tuntemaan sata lajitoveria. Jos ryhmässä on vähemmän kuin sata lehmää, jokainen yksilö tuntee ne kaikki. Kun ryhmään tulee uusi eläin, sen on tunnistettava kaikki muut. Tämä tunnistus maksaa kolme litraa maitoa päivässä, Jones selittää.

Lehmälle sopivat olot ylläpitävät terveyttä

Kun navetassa ja lehmillä on kaikki kunnossa, eläimet pysyvät terveinä ja kestävät karjassa. Eläinlääkärinä Jones satsaa ongelmien ehkäisyyn. ”Yleensä eläinlääkärit tutkivat, mikä bakteeri tai virus lehmää vaivaa. Minun tilallani ei tunnisteta mikrobeja, vaan ongelmilla on yleensä etu- ja sukunimi.”

”Kun muut eläinlääkärit haluavat tappaa bakteerin, meillä bakteereita ei tarvitse etsiä eikä tappaa, jos kaikki muu on  kunnossa.”

Lehmien stressi on olennainen asia maidontuotannossa. Vain sen poissaollessa syntyy maitoa.

Ryhmäruokinnan tarkoituksena on säästää rahaa ja parantaa tuotosta

Jones kritisoi ankarasti perinteistä tapaa suunnitella ruokintaa. ”Ruokinta-asiantuntija tulee tilalle ja laskee halvimman mahdollisen rehustuksen lehmien sen hetkisen tuotoksen mukaan. Rehu jaetaan lehmille, ja ne lypsävät, mitä pitikin.”

”Mutta onko tässä tehty hyvä työ?”, Jones kysyy. ”On jos lehmät lypsävät hyvin. Ei ole, jos ne lypsävät vähän.”

”Ruokinnan laskeminen tuotoksen mukaan on vanha myytti. Siinä suunnitellaan rehuannosta lehmälle, jota ei ole olemassa,” Jones pauhaa. ”Yleensä lehmät syövät enemmän kuiva-ainetta kuin ennustamme.”

”En ole koskaan käynyt maitotilalla, jolla lehmien perinnöllinen tuotoskyky rajoittaisi tuotosta. Tavallisesti se on omistajan perinnöllinen kyky, joka rajoittaa”, hän heittää.

”Hyvin harvalla tilalla lehmät lypsävät perinnöllisen kykynsä mukaan. Lehmiä pitää kuitenkin ruokkia niin, että saadaan niiden koko potentiaali käyttöön.”

Vaikka Jones kritisoi ruokinnan suunnittelua, rehuannoksen koostumuksella on kuitenkin merkitystä. ”Ylimääräinen valkuainen rehuannoksessa on haitallista, sillä lehmä joutuu käyttämään energiaa poistaakseen sen elimistöstään. Myös NDF-kuidun määrä on tärkeä.”

Yksi seos lypsäville

Jones on yhden lypsävien seoksen kannattaja. 90 kiloa maitoa päivässä lypsävä lehmä tuottaa hänen mielestään samalla rehulla kuin puolet vähemmän eli 45 kiloa päivässä lypsävä. Jones ruokkii kaikki 3 500 lypsäväänsä samalla seoksella.

Jonesin mielestä seos toimii, kun sen kuiva-aineesta yli 50 prosenttia tulee karkearehusta, ja holstein-lehmien maidon rasvapitoisuus on vähintään 3,75 ja jersey-lehmien yli 4,65.

Jos karjaan on tehty vähän lypsävien ryhmä, se ei yleensä voi hyvin. Sen tuotos putoaa ja taloudellinen tuotto heikkenee.

Matalatuottoisten ryhmä on Jonesin mielestä iso riski. Se on ylimääräinen muutos lehmälle. Ja pienikin muutos tuotoksessa, mitätöi säästöt, joita ehkä saadaan rehun koostumuksessa.

Seoksen tekemiseen Jones suosittelee esiseosten käyttöä. Sillä säästetään paljon punnituksia, rehun sekoitusta, työaikaa ja punnituksessa tai lastauksessa tapahtuvia virheitä.

Jos päivässä tehdään vaikkapa 4 x 8 eli 32 eri rehukomponentin punnitusta eri seoksiin ja jakokertoihin, ne voidaan esiseoksen avulla vähentää 4 x 3:een eli 12:een. Näin voidaan vähintään puolittaa rehunsekoitukseen kuluva aika.

Esiseoksen voi tehdä esimerkiksi kolmen päivän tarvetta varten. Jos seos säilyy ja varastotilaa löytyy, esiseosta voi sekoittaa pitemmällekin jaksolle. Mitä isompi karja, sitä isompi säästö tässä saadaan.

Ruokinnan onnistumista pitää seurata

Jones opastaa seuraamaan päivittäin karjan syöntiä, märehtimistä, sonnan koostumusta sekä maitomäärää. Maitotuotosta voi seurata joko päivittäisen lehmäkohtaisen litramäärän tai ryhmä- tai karjakohtaisen litramäärän perusteella.

Tuotoksessa Jones hyväksyy viiden prosentin vaihtelut molempiin suuntiin. Myös maitomäärän nopea nousu voi olla haitallista, sillä siitä voi seurata vakavia terveysongelmia, kuten ketoosia, asidoosia tai juoksutusmahavaivoja.

Maidon rasvapitoisuutta hän seuraa päivittäin karjatasolla meijerin rasvamäärityksestä sekä kuukausittain yksilötasolla tuotosseurannan määrityksistä.

Erityishuomio pitää kiinnittää koko ajan vastapoikineisiin, joilla on suuri riski sairastua ketoosiin, poikimahalvaukseen, asidoosiin tai muihin poikima-ajan sairauksiin.

PM

Jonesin kaksi sääntöä ruokintaan:

1. Lisää tuotosta
2. Alenna kustannuksia, paitsi jos se rikkoo sääntöä yksi.



Lue lisää Gordon Jonesin opeista KMVETin numerosta 2/2014.

Teksti ja kuvat: Pirjo Mälkiä