Halusiko mursu tulla pelastetuksi?

Tämän kesän eläinkuuluisuudeksi nousi Haminan ja Kotkan seudulla heinäkuussa seikkaillut mursu. Avustusyrityksistä huolimatta mursu menehtyi matkalla Korkeasaareen. Jatkotutkimuksissa varmistui, että mursu oli hyvin nälkiintynyt ja iäkäs, eikä mitään selvää sairautta löytynyt. Mursu konservoidaan ja ehkä noin vuoden päästä mursua voi käydä ihmettelemässä Luonnontieteellisessä keskusmuseossa.

Mursu ehti saada muutamassa päivässä paljon aikaiseksi. Ensin se lepäili muutaman päivän poliisin eristämänä Haminan edustalla. Sitten se jatkoi matkaa, mutta tarttui kalastajan rysään, kaatoi kalastusveneen ja aiheutti kalastajalle merkittävää taloudellista vahinkoa, ja pääsi taas vapaaksi. Seuraavaksi mursu löytyi kotkalaiselta pihalta, jossa se oli vääntänyt mattotelineen. Siitä alkoi suunnitelmat siirtää mursu Korkeasaareen ainakin väliaikaisesti.

Harva mursu on saanut elämässään näin paljon julkisuutta kuin tämä. Suurin osa sen elämänkulusta on toki hämärän peitossa, mutta viimeiset päivät elämästä on sitäkin tarkemmin dokumentoitu.

Mielipiteet mursun auttamisesta vaihtelivat laidasta laitaan. Osa syytti mursun pelastusoperaatioon osallistujia hidastelusta ja taitamattomuudesta. Monenlaisia ohjeita sateli: mursua olisi pitänyt pakkoruokkia, ulkomaalaisilta asiantuntijoilta olisi pitänyt pyytää neuvoja ja mursun muistoa ei saisi häpäistä viemällä mursu eläinmuseoon kaikkien töllisteltäväksi.

Osa taas puolusti auttajia ja uskoi, että kaikki mahdollinen tehtiin, ja piti arvokkaana sitä, että mursu voi ehkä auttaa lajitovereitaan kertomalla tarinansa eläinmuseossa ja antamalla tutkijoille harvinaista materiaalia. Osan mielestä mursun olisi pitänyt vain antaa kuolla rauhassa.

Kaikkia mursu ei kiinnostanut, mutta tuskin kukaan uutisia seuraava välttyi kuulemasta jotain mursuun liittyvää. Monien auttamishalun tämä iso, yksin liikkunut, pyöreäsilmäinen ja isohampainen, mediassa Haminan mursuksi nimetty eläinvieras kuitenkin herätti.

Mursu herätti tärkeää keskustelua siitä, miten villieläimet tulisi ottaa huomioon tulevassa uudessa eläintenhyvinvointilaissa ja mikä rooli ihmisillä tulisi olla villieläinten joutuessa pulaan.

On myös olennainen kysymys, olisiko mursu itse halunnut tulla pelastetuksi, vai mieluummin vain kuolla rauhassa omissa oloissaan, mahdollisimman kaukana ihmisistä. Tähän on vaikea vastata.

Eläin ei välttämättä halua sitä, mitä ihminen haluaa ja voi luulla eläimen myös haluavan. Useimmat villieläimet, käsittääkseni myös mursut, stressaantuvat ihmisten läheisyydessä. Vaikka meillä ihmisillä on usein halu auttaa hädässä olevia, mutta oli tärkeää, että apu on oikeanlaista.

Mursun ympärillä käyty keskustelu antaa mahdollisuuden pohtia suomalaisten luonto- ja eläinsuhdetta. Miten suomalaiset voivat innostua eläinuutisista näin paljon, ja miten sosiaalisessa mediassa keskustelu voi kuumeta? Eikö maailmassa ole oikeasti muita murheita?

Miten arvotetaan mursun, tuotantoeläinten ja toisaalta vaikka hyttysen elämä? Pitääkö eksyneen ja huonokuntoisen mursun eteen tehdä kaikki mahdollinen, raahata liuta ammattilaisia paikalle ja tilata kuorma-auto kuljettamaan mursu erityishoitoon ja tarvittaessa takaisin jopa sen kotivesille? Ja miten toisaalta suhtautua siihen, että ihmiset syövät eläimiä ja tappavat hyttysiä. Tämä on loputon keskustelu, johon ei ole oikeita vastauksia. Mursukeskustelusta en kuitenkaan päättelisi, että ihmiset välittävät eläimistä enemmän kuin ihmisistä.

Mursutapaus näytti, miten haastavaa on ison luonnoneläimen käsittely ja auttaminen, ja miten paljon vaaratilanteita, harmia ja sotkua väärässä paikassa oleva luonnonvarainen eläin voi saada aikaan. Onneksi ainoa, joka kuoli, oli mursu, ja se todennäköisesti oli muutenkin kuolemaisillaan.

Pelastusoperaatiossa näkyi myös hienosti, miten moniammatillinen yhteistyö toimii Suomessa ja kansainvälisesti. Vaikka Suomessa ei ole normaalisti mursuja, uskon, että hämmentävän alun jälkeen koottiin nopeasti tiimi ammattiosaajista, jotka tekivät parhaansa mahdollisimman hyvän lopputuloksen eteen. Mursun selviämismahdollisuudet olivat kuitenkin lähes olemattomat – ainakin jälkikäteen ajateltuna.

Muutkaan vaihtoehdot eivät olisi olleet helppoja toteuttaa. Suomessa on vaikea jättää näin paljon julkisuutta saanutta luonnoneläintä oman onnensa varaan luonnon hoidettavaksi, vaikka tämä saattaisi olla luonnonmukaisin ja eläimelle stressittömin vaihtoehto. Suomen eläinsuojelulainsäädännön mukaan luonnonvaraistakaan eläintä ei saa jättää avutta, jos se kärsii. Eläimen lopettaminen ilman, että eläimelle oli annettu edes mahdollisuus toipua, olisi monen mielestä ollut julmaa ja väärin.

Uskon, että pelastusoperaatio oli monella tapaa hyödyllinen, ainakin ihmisten kannalta. Mukana olleille mursun pelastusoperaatio oli varmasti opettavainen ja mielenkiintoinen eläinpelastustehtävä, joka lisäsi valmiuksia ja yhteistyöverkostoja tuleviin haasteellisiin eläinpelastustehtäviin. Lisähaastetta auttajille varmasti toi se, että tapahtumia seurattiin ympäri Suomea livenä. Eläinten kanssa työskentelevät joutuvat kuitenkin tottumaan kehuihin, neuvoihin ja moitteeseen. Eläimet herättävät tunteita.

Mursun kannalta olisi toki ollut paras, ettei se olisi harhautunut näin kauas kotivesistään tai reissu olisi ainakin olisi päättynyt iloisesti. ◻

MARIA TIRKKONEN
Terveysvalvonnan johtaja,
Mikkelinseudun ympäristöpalvelut