Oikea aminohappomäärä kasvattaa sikaa, mutta säästää ympäristöä

Sikojen valkuaisarvojärjestelmä muuttui Suomessa vuoden 2014 lopussa, jolloin otettiin käyttöön standardoituihin ohutsuolisulaviin aminohappoihin perustuvat suositukset. Luonnonvarakeskuksen Climpigfeed-tutkimus selvitti, miten uudet aminohapposuositukset soveltuvat duroc-kolmirotulihasioille ja mikä lysiinitaso on lihasikojen tuotannossa taloudellisesti kannattavin. Sikatutkimuksen tavoitteena on löytää tuottajan kannalta taloudellisia ruokintaratkaisuja, jotka vähentäisivät sianlihantuotannosta vapautuvien kasvihuonekaasujen määrää.

Lihasikojen aminohapporuokinnassa on tilatasolla paljon haasteita ja muuttujia. Valkuainen on kallis ravintoaine, joten ruokinnan olisi vastattava mahdollisimman tarkasti sikojen tarvetta.

Rehu koostuu monista komponenteista, joiden valkuais- ja aminohappopitoisuudet voivat vaihdella. Jotta sian hyvä tuotantokyky saadaan esille, on riittävä välttämättömien aminohappojen saanti varmistettava.

Toisaalta jos aminohappoja on liikaa, päätyy sian tarpeen ylittävä valkuainen kuormittamaan ympäristöä. Liian niukka aminohapporuokinta ei taas jätä riittävästi varmuusvaraa vaihteluille.

Jos rehussa ei ole välttämättömiä aminohappoja riittävästi ja oikeassa suhteessa, sian kasvu kärsii tai rehuhyötysuhde jää huonoksi. Lihasika ei pysty kokonaan korvaamaan alkukasvatuksen aminohappojen niukkaa saantia myöhemmän kasvun aikana, vaikka sillä olisi aminohappoja käytettävissä yli tarpeenkin.

Lihasikojen teuraspainot ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana, joten on tärkeää selvittää, miten aminohapporuokintaa kannattaisi porrastaa yli 80-kiloisilla sioilla.

Aminohappojen määrän lisäksi rehun aminohapposuhteiden pitäminen suositusten mukaisina on tärkeää. Esimerkiksi sian loppukasvatuksessa ruhon lihaprosenttiin vaikuttavan treoniinin tarve kasvaa suhteessa lysiinin määrään.

Tavoitteena vähentää typen hävikkiä ympäristöön

Kotieläintuotannon osuus maailman kasvihuonekaasupäästöistä on noin kymmenen prosenttia. Tärkeimmät kotieläintuotannossa muodostuvat kasvihuonekaasut ovat metaani (CH4) ja dityppioksidi (N2O), joita muodostuu lannan käsittelyssä. Metaania muodostuu lisäksi eläimen suolistossa.

Sian syömän valkuaisen typestä pidättyy sikaan keskimäärin vain noin kolmasosa ja loppu päätyy lantaan. Virtsaan erittyvä typpi on ureana, joka hajoaa helposti ammoniakiksi ja haihtuu ilmaan.

Jos rehussa ei käytetä puhtaita aminohappoja ja eläimen välttämättömien aminohappojen tarve täytetään valkuaisrehun avulla, nousee rehun raakavalkuaispitoisuusvaatimus korkeaksi. Tällöin valkuaisen hyväksikäyttöaste jää heikoksi, ja osa typestä päätyy lantaan. Suomessa sikojen rehujen aminohappokoostumus tasapainotetaan yleisesti puhtailla aminohapoilla.

Ruokintakustannukset muodostavat yli puolet sianlihantuotannon muuttuvista kustannuksista. Sikojen hyvä tuotos ja erityisesti tehokas rehun hyödyntäminen ovat myös ympäristölle eduksi.

Erityisesti kallis rehun valkuainen on käytettävä hyödyksi niin, että sikojen kasvu, rehun käyttö ja ruhon lihakkuus säilyvät hyvinä eikä tuotannosta synny typen hävikkiä ympäristöön. Sikojen aminohappotarpeeseen vaikuttavat sukupuoli, perimä, elopaino, ruokintataso ja ympäristötekijät.

Suomen lihasioista noin 60 prosenttia on duroc-kolmiroturisteytyssikoja. Kolmirotusikojen syöntikyky on hyvä. Suomessa duroc-kolmirotusikojen tuotantokyky pääsee hyvin esiin muun muassa pienen eläintautipaineen takia.

Jos tarjolla on maittavaa, energiapitoista rehua, energiaa voi tulla liikaa erityisesti leikoilla, jolloin ruhoon syntyy rasvaa ja lihaprosentti huononee. Silloin loppukasvatuksen rehun annostelua joudutaan rajoittamaan tai rehun koostumusta muuttamaan.

Paras tulos vähintään suositusten mukaisella aminohapporuokinnalla

Luken tutkimuksessa nykyiset aminohappojen ruokintasuositukset täyttävää nelivaiheista ruokintaa verrattiin vaihtoehtoihin, joissa rehun aminohappopitoisuudesta oli tingitty. Sioilla oli kokeessa lähes vapaa täysrehuruokinta kuivaruokinta-automaateista.

Kokeessa oli käytössä tasalaatuisia vilja-soijaseoksia, mutta tiloilla viljan ja muiden rehujen koostumuksen vaihdellessa on suositeltavaa pyrkiä lähelle suositusten mukaista ruokintaa.

Suositusten mukaisella aminohapporuokinnalla saavutettiin paras taloudellinen tuotto. Aminohappojen vähentäminen ruokinnassa ei vaikuttanut sikojen päiväkasvuun, joka oli Luken tutkimuksessa keskimäärin 1 115 grammaa.

Aminohapporuokinnan niukentaminen suosituksista vaikutti haitallisesti taloudellisesti tärkeisiin ominaisuuksiin kuten rehuhyötysuhteeseen. Niukin aminohapporuokinta huononsi myös ruhon lihaprosenttia. Suositusten mukaan ruokittujen sikojen ruhon lihaprosentti oli 61,5 prosenttia ja alimmalla aminohappotasolla 60,0 prosenttia.

Tuotantotulosten perusteella kokeessa käytettyjen kolmiroturisteytyssikojen tuotantopotentiaali oli hyvin korkea. Leikkosiat pystyivät kokeen lopussa korvaamaan suuremman syönnin kautta aminohappojen saantia niukemman lysiinin ryhmissä paremmin kuin imisät.

Sikojen punaisen lihan tuottokyky oli myös hyvä. Tuotantotulosten perusteella koko kasvatuskauden jatkunut niukahko aminohappojen annostelu suosituksiin verrattuna jäi kontrolliryhmää huonommaksi, mutta kaksi lievästi pienennettyä aminohappotasoa olivat verrattavissa suositusten mukaiseen tulokseen.

Taloudellisen arvioinnin tulokset viittaavat siihen, että imisillä ja leikoilla kannattaa pyrkiä runsaaseen valkuaisruokintaan.
Taloudellisesti rehun optimaalinen aminohappomäärä saattaisi olla jopa kokeen suurinta tasoa runsaampi, sillä katetuotto parani kun aminohappojen määrää lisättiin ruokinnassa.

Tutkimuksen perusteella aminohapporuokinnan niukentaminen ei ole kannattavaa duroc-kolmirotuimisillä ja leikoilla. Niukin aminohapporuokinta antoi leikkosioilla hieman paremman taloudellisen tuloksen kuin suositusten mukainen ruokinta vain silloin, kun rehun hinta nousi 20 prosenttia. Kun aminohapporuokinta on suositusten mukaista, saadaan taloudellista hyötyä takaisin hyvien tuotantotulosten ja lihakkaan ruhon muodossa.

Teksti: Anne Nieminen

Kuvat: Tuulia Nelimarkka

Juttu perustuu LUKEn erikoistutkija Hilkka Siljander-Rasin aineistoihin ja haastatteluun.

Lue koko juttu KMVETin numerosta 6/2016.