Yrittäjältä: Uuden aikakauden kynnyksellä?
Muistini yltää jo valitettavan pitkälle menneisyyteen. No, on siitä joskus apuakin, monissa asioissa perspektiivin muodostaminen helpottuu, kun on mittava ”tausta-aineisto” muistissa. Siksipä voin kokemuksesta sanoa, ettei tällaista tilannetta ole nähty vuosikymmeniin.
Kyse on tietysti tyhjyyttään ammottavista jauhelihahyllyistä, joista puhetta onkin piisannut julkisuudessa. Syytettyjen penkille on istutettu välillä tuottajaa, teollisuutta ja kauppaa: se ei maksa tuotteesta tarpeeksi tai teollisuuden ja tuottajien välit väitetään olevan hakauksessa.
Meitä kuluttajia on hemmoteltu viimeiset vuosikymmenet. Tuotannon tehostumisen ja osin myös maksettujen maataloustukien ansiosta kotitalousmenoistamme enää reilut kymmenen prosenttia kertyy ruokamenoista eli melkein 90 prosenttia käytetään kaikkeen muuhun. Muutama vuosikymmen sitten, 50-luvulla tilanne oli vielä tasajako, jopa puolet kului ruokaan.
Murros on ollut hurja. Kaupan piiskan alla niin me tuottajat kuin teollisuuskin olemme tehneet monia voltteja. Moni on lyönyt matkalla kintaansa mättäällekin. Niin kustannukset kuin eri toimijoiden katteet on kuritettu äärirajoille. Hyvänä apuna tässä kaupalla on ollut ulkomainen halpatuonti. Lopputuloksena syömästämme naudanlihasta noin 15 prosenttia tuodaan ulkomailta. Kotimaisessakin tuotannossa on osin jouduttu nojaamaan halpoihin ulkomaisiin tuotantopanoksiin kannattavuuden ylläpitämiseksi.
Maito ja naudanliha kulkevat käsikädessä lihantuotannon perustuessa pääosin maitotilojen tuottamiin sonnivasikoihin. Lehmämäärän jatkuva lasku heijastuu pakosta lihantuotantoon. Pihvirodut eivät ole kyenneet tuotannon alenemaa korvaamaan.
Tilanteen karuus on paljastunut nyt yllättäen eurooppalaisen tuotannon yskähdellessä globaalin kysynnän samanaikaisesti kasvaessa. Eipä olekaan enää entiseen tapaan lihaa tuotavaksi tänne Pohjolaan. Lähi-Itä vetää nyt paljon nautaa hyvällä hinnalla, kun toisaalta taas Hollannissa joudutaan rajoittamaan tuotantoa ympäristösäännöksien vuoksi. Sinikieli- sekä suu- ja sorkkatauti jylläävät keskemmällä Eurooppaa myös verottaen tuotantomääriä.
Vähälle huomiolle on myös jäänyt muuttovirta, viime vuosina tänne Eurooppaan on tullut miljoonittain muslimisiirtolaisia, joille sianliha on uskonnollisista syistä pannassa.
Toki halpa tuotteen hinta on myös houkutellut meitä kuluttamaan enemmän ja hamstraus on vielä pahentanut tilannetta. Jatkossa markkinat hintaa korjannee ylöspäin, mutta sopimuskäytännöt tekevät muutokset käytännössä tuskallisen hitaiksi. Nähtäväksi jää, vaikuttaako hinnan nousu sitten kulutusmääriin.
Taistelu markkinaosuuksista on kovaa myös lihamarkkinassa. Kauppa on määrätietoisesti vyöryttänyt omia merkkejään hyllyille jättäen teollisuuden merkkituotteet osin sivuosaan. Niukkuustilanteessakaan kauppa ei halua vähentää private label-tuotteiden osuutta, vaikka teollisuuden omia merkkejä olisi paremmin saatavilla. Esimerkki kovista keinoista oli somessa kiertänyt kuva kyltistä, jossa asiakkaille kerrottiin tyhjien hyllyjen olevan tuottajien ja teollisuuden välisen erimielisyyden aiheuttamaa.
Kuinka tilanne korjataan ja millä aikataululla? Tuotannon muutokset ovat hidasliikkeisiä nautapuolella. Siksi ennustan tilanteen kestävän pitkään, ellei hintamuutokset nopeasti rajoita kulutusta. Lypsylehmät eivät taida enää lisääntyä.
Kustannukset kattava ja voittoa tilalle tuottava hinta on mielestäni ainoa kestävä tie tilanteen korjaamiseksi. Kauppa ei toki ole hyväntekijä eikä se vapaaehtoisesti luovu vahvasta asemastaan ketjussa. Tällöin mielestäni ainoaksi tieksi jää teollisuuden yhteistyö eritoten vientimarkkinoilla. Ylitiukka kilpailulainsäädäntö sen kotimaassa kieltänee. Teollisuuden yhteispanostuksella voitaisiin vientiä kehittää paremmaksi vaihtoehdoksi, jolloin teollisuuden hinnoitteluvoima kasvaisi myös kotimarkkinoilla.
Hei, nyt hihat ylös ja hommiin, uusi aika näyttää alkavan! ◻