Sikojen MRSA voi tarttua myös ihmiseen
MRSA on yleistynyt suomalaisissa sikaloissa merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tuotantoeläinten MRSA voi tarttua myös ihmiseen ja levitä edelleen ihmisten välillä. Sikaloissa työskentelevät voivat saada MRSA-tartunnan sikalasta. Suurin osa MRSA-kantajista ei kuitenkaan koskaan sairastu sen aiheuttamaan infektioon, eikä kantajuus vaikuta normaaliin elämään. MRSA voi kuitenkin aiheuttaa vakavan sairauden myös aiemmin terveellä henkilöllä.
Siirry artikkeliin