Saparot ja salmonellattomuus ovat sikatiloille kallis kilpailuetu
Suomalainen sikatalous voi olla aidosti ylpeä monista asioista, mutta erityisesti kahdesta asiasta. Suomalaisilla sioilla on pääsääntöisesti ehjät ja terveet saparot ja suomalaisissa sikaloissa on salmonellaa vain poikkeustapauksissa ja salmonellan ilmestyessä se saneerataan pois.
Ehjät saparot pitäisi olla jokaisella EU:n alueeella kasvaneella sialla, mutta käytännössä näin on vain Ruotsissa ja Suomessa. Ja se ei tapahdu ilmaiseksi, vaan vaatii investointeja virikkeisiin ja karsinarakenteisiin, huolellista ruokintaa ja ennen kaikkea hoitoa ja tarkkaavaisuutta eli ihmistyötä.
Salmonellattomuus on ollut koko suomalaisen kotieläintuotannon tärkeä etu ja sillä on mittaamattoman suuri kansanterveydellinen vaikutus. Siitä huolimatta salmonellattomuuden kustannukset ovat kaatuneet elintarvikeketjun kannettavaksi ja jatkossa entistä enemmän alkutuottajien niskaan.
Koko EU:n perusajatus on yhteismarkkinat ja vapaa kilpailu, mutta silloin kaikilla pitäisi olla myös samat kilpailusäännöt. Nyt suomalainen sikaketju joutuu kohtaamaan kilpailun täysin epäreilulla tavalla, kun muualla EU:ssa ei noudateta hyvinvointisäädöksiä ja salmonellattomuus on vain kaukainen haave.
Tilanne ei ole paranemassa, koska uudet vaatimukset mm. vapaaporsituksen ja karjuen kastroinnin osalta otetaan lainkuuliaisessa Suomessa varmasti käyttöön, mutta muualla EU:ssa meno jatkunee saparoiden ja salmonella osalta ennallaan.
Tuontisianlihaa on nykyisin varsin vähän kuluttajamyynnissä, mutta sitä enemmän suurkeittöpuolella. Suurkeittiöistä iso osa on kuntien, kuntayhtymien tai uusien hyvinvointialueiden hallinnoimia ja siellä pitäisi olla rohkeuttaa asettaa tuontilihalle samat vaatimukset kuin kotimaiselle lihalle.
Suomalaiset eivät kilpailua pelkää, mutta kilpailun pitää olla reilua.
Jatkuvaa tasapainoilua
Nykyaikainen kotieläintuotanto on jatkuvaa tasapainoilua erilaisten tuotanto- ja hyvinvointivaatimusten sekä tuotannon tehokkuuden välillä.
Hiehojen pitäisi poikia nuorina, jotta ne tuottaisivat nopeasti maitoa, mutta poikimisten tulisi olla silti helppoja. Vasikoiden hoito pitäisi olla yksilöllistä, mutta silti siitä ei saisi aiheutua liikaa ihmistyötä. Lypsylehmän pitäisi lypsää, levätä sekä syödä ja juoda paljon, mutta silti sen pitäisi myös liikkua, mielellään ulkona, ja syödä nurmea väkirehun sijaan.
Emakon pitäisi porsia paljon porsaita, muttei kuitenkaan rääpäleitä, joita pitää erikseen hoitaa. Lihasian pitäisi kasvaa nopeasti, muttei kuitenkaan syödä liian kalliisti.
Ruokaa pitäisi tuottaa, mutta halvalla ja tehokkaasti, ja samalla eläinten luonnollisia tarpeita tyydyttävästi ja yksilöä kunnioittaen. Helppoa se ei ole, mutta tämä on viljelijän arkipäivää.
Jokapäiväisessä työssä päätöksiä pitää tehdä itsenäisesti ja hätätilanteessa eläinlääkärin ohjeiden mukaan. Joskus onnistutaan ja joskus epäonnistutaan, mutta onneksi koko ajan parannetaan. Meillä tuotannon tehokkuus ja eläinten hyvinvointi ovat maailman mittakaavassa erittäin hyvässä tasapainossa.