Mitä karjujen kasvatus lihasiaksi tarkoittaa?

Uusi laki eläinten hyvinvoinnista edellyttää, että karjuporsaiden kirurgisesta kastraatiosta luovutaan vuoden 2034 loppuun mennessä. Yksi vaihtoehto kastraatiolle on kasvattaa karjuporsaita lihasiaksi. Eurooppalaisten tutkimusten mukaan tuottajille tämä voi tarkoittaa ainakin uutta tuotantotapaa ja alempia rehukustannuksia. Teurastamoille täyskarjut toisivat lisätyötä ja -kustannuksia.

Karjuporsaat kastroidaan, koska osasta karjujen ruhoista erittyy epämiellyttävää hajua, kun niiden lihaa kypsennetään. Karjunhaju johtuu skatolin ja androstenonin kertymisestä karjujen kudoksiin. Hajun esiintyvyys vaihtelee paljon. Tutkimuksissa se on yleensä ollut 1–3 prosenttia, mutta se voi olla jopa kymmenisen prosenttia. Kirurginen kastraatio on kuitenkin toimenpiteenä kivulias. Vaihtoehtoja sille ovat karjuporsaiden kasvatus lihasiaksi tai niiden rokottaminen karjunhajua vastaan, eli niin sanottu immunokastraatio.

Karjujen kasvatus lihasiaksi on yleistä EU-maista ainakin Alankomaissa, Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa. Myös Saksassa ja Puolassa kasvatetaan karjuja lihasioiksi. Immunokastraatio on karjujen kasvatusta harvinaisempaa, mutta sitä harjoitetaan jonkin verran muun muassa Belgiassa.

Karjujen kasvatuksen etuina ovat kastraation välttämisen lisäksi niiden leikkoja parempi rehumuuntosuhde ja korkeampi lihaprosentti. Haittoja puolestaan ovat tarve pitää eri sukupuolten siat kasvatuksessa erillään, karjunhajun ja hännänpurennan riski ja niihin varautuminen tuotantoketjun eri vaiheissa sekä mahdolliset reaktiot vientimarkkinoilla.

Riskeihin varautuminen edellyttää, että kasvatustapa sovitetaan karjuille sopivaksi. Karjun hajun vähentäminen voi esimerkiksi laskea keskiteuraspainoja ja sekä vaikuttaa ruokintaan, sillä karjunhajun riskiä voi olla mahdollista vähentää ja karjun ominaisuuksia hyödyntää tehokkaammin nykyisestä poikkeavalla ruokinnalla ja teuraspainolla. Karjujen arvioidaan myös tarvitsevan leikkoja enemmän karsinatilaa.

Tehokkaampia rehun hyödyntäjiä

Karjut poikkeavat leikoista tuotostasoltaan. Monissa tutkimuksissa karjujen keskipäiväkasvu on ollut leikkoja korkeampi, joskin myös päinvastaisia tuloksiakin on esitetty. Karjujen rehumuuntosuhde on leikkoja parempi.

Esimerkiksi saksalaisessa tutkimuksessa karjujen rehumuuntosuhde 4–5 prosenttia ja hollantilaisessa tutkimuksessa lähes 10 prosenttia parempi kuin leikkojen vastaava tunnusluku. Tämän lisäksi tilatasolla karjujen kasvatuksen kannattavuudelle ratkaisevaa on etenkin se, miten karjujen liha hinnoitellaan ja miten paljon lisätyötä karjujen ja imisien kasvatus erillään aiheuttaa.

Ulkomaisissa tutkimuksissa karjujen kasvatuksen tilatason taloudellisista vaikutuksista on saatu vaihtelevia tuloksia. Esimerkiksi Mandes Verhaaghin vetämässä tutkimuksessa karjun kasvatuksen nettotuotto lihakiloa kohti oli yhdistelmätilalla noin sentin leikkoja alempi eli noin euro tuotettua sikaa kohti. Laskelmassa oletettiin, että karjuista ja leikoista maksetaan saman hinnaston mukaan. Immunokastraatiolla ei käytännössä ollut vaikutusta yhdistelmäsikalan nettotuottoon ja kastraatio nukutusta käyttäen laski nettotuottoa noin kolmella sentillä lihakiloa kohti. Sen sijaan erikoistuneessa lihasikojen kasvatuksessa karjujen kasvatuksen taloudellinen nettovaikutus tuotettua lihakiloa kohti vaihteli tilatyypistä riippuen vajaan sentin suuruisen lisäkustannuksen ja noin 1,5 sentin lisätuoton välillä.

Jos karjunhajun ja hännänpurennan riskit saadaan pidettyä hallinnassa, karjujen kasvatus lihasiaksi on kuitenkin pääsääntöisesti todettu taloudellisesti tehokkaammaksi kuin leikkojen kasvatus. Esimerkiksi hollantilaisessa tutkimuksessa karjujen kasvatuksen arvioitiin antavan runsaat kahdeksan senttiä suuremman nettotuoton tuotettua lihakiloa kohti kuin leikkojen kasvatuksen.

Samansuuntaiseen tulokseen päädyttiin myös Tanskassa Hanne Maribon vetämässä tutkimuksessa, jonka tulokset viittaavat siihen, että karjujen tuotantokustannus lihakiloa kohti oli noin kahdeksan senttiä pienempi kuin leikkojen tuotantokustannus. Molemmissa tapauksissa tuotto- ja kustannusero johtui pääasiassa karjujen leikkoja paremmasta rehumuuntosuhteesta, jonka ansiosta karjujen kasvatuksen rehukustannus oli leikkoja selvästi alempi. Säästö rehukustannuksissa kattoi muut lisäkustannukset. Hyötyä arvioitiin saatavan myös siitä, että karjujen ruhot olivat leikkoja lihakkaampia.

Karjut ja imisät pidettävä erillään

Myös teurastuksessa ja lihanjalostuksessa karjujen tuotantoon siirtyminen vaatii merkittäviä muutoksia. Äskettäin julkaistussa porsaiden kirurgisesta kastraatiosta luopumista valmistelevan työryhmän loppuraportissa esitettiin teollisuuden arvio, jonka mukaan kirurgisen kastraation kieltäminen aiheuttaa keskimäärin 12,7 euron lisäkustannukset karjua kohti seuraavien 10 vuoden kuluessa.

Lisäkustannuksesta erilaisten investointien osuus oli 4,7 euroa ja karjunhajun määrityksen, karjujen nykyistä alemman teuraspainon, karjunhajuisten ruhojen alemman käyttöarvon ja tuotanto- ja laatutappioiden osuus oli yhteensä kahdeksan euroa.

Karjujen kasvatus vaatii sikojen ja lihan pitämistä sukupuolittain erillään tuotantoketjussa. Tiloilla ja sikalogistiikassa erillään pitoa tarvitaan, jotta imisät ja karjut voidaan kasvattaa erikseen. Käytännössä esimerkiksi porsaslogistiikka on silloin eriytettävä niin, että imisiä ja karjuja ei kuljeteta ainakaan samoissa auton karsinoissa. Teurastamolla karjut on tunnistettava, karjunhajun esiintymistä seurattava ja lihaa ohjattava sen laadun mukaiseen käyttötarkoitukseen. Nämä vaiheet aiheuttavat muun muassa lisätyötä.

Hajun tunnistamiseen panostettava

Karjujen kasvatus lihasiaksi edellyttää teurastamolta panostuksia haisevien karjujen tunnistamiseen, jotta niiden liha voidaan ohjata sopiviin tuotteisiin, kuten kylmänä nautittavien lihatuotteiden tai maustettujen makkaroiden valmistukseen. Karjunhajua on vähemmän, jos lihatuote nautitaan kylmänä. Myös kuumennuskäsittely tuotteen valmistusprosessin yhteydessä voi vähentää karjunhajua valmiissa tuotteessa.

Yleisimmin käytetty menetelmä karjunhajun havaitsemiseksi on ihmisnenä. Tällöin tunnistuksen kustannus muodostuu pääasiassa testaajan työ- ja koulutuskustannuksista. Toisin sanoen, teurastamolla työskentelee karjunhajun tunnistamiseen koulutettuja ihmisiä.

Saatavilla ja kehitteillä on myös erilaisia kemiallisia menetelmiä, joissa haju tunnistetaan testin tai sensorin avulla. Näiden menetelmien kustannus vaihtelee teurastamon koosta ja menetelmästä riippuen. Varteenotettavimpia ovat massaspektrometriaan perustuvat menetelmät. Osa menetelmistä vaatii mittavia, jopa miljoonan euron investointeja teurastamolle, joten ne eivät sovellu pienen mittakaavan tuotantoon. Tanskassa on käytetty melko tehokasta menetelmää, joka perustuu indolyhdisteiden molekyylien tunnistamiseen. Sen kustannuksiksi on arvoitu enintään 1,3 euroa testiä kohti.

Vientimarkkinoiden reaktiot iso kysymys

Taloudellisten vaikutusten osalta suurin kysymysmerkki lienee se, miten vientikohteiden asiakkaat reagoivat kastroimattomien sikojen lihaan. Esimerkiksi Tanskassa ja Alankomaissa vientimarkkinoille toimitetaan kulloistenkin asiakkaiden toiveiden mukaista lihaa ja pääsääntöisesti vientiin ei päädy karjusikojen lihaa.

Teollisuuden esittämien arvioiden mukaan Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa asiakkaat suhtautuvat kriittisesti karjujen lihaan ja sisäelimiin, eikä niiden ostamiseen ole välttämättä kiinnostusta vientikohteissa niin kauan kuin leikkojen lihaa on saatavilla, vaikka vienti säädösten valossa olisikin mahdollista. Taustalla ovat muun muassa karjunhajun riski sekä erot karjujen ja leikkojen lihan maussa ja laadussa, kuten ruhon rasvaisuudessa ja rasvahappokoostumuksessa. Kastraatiosta luopuminen ei estä lihan vientiä, mutta se vaikuttaa asiakaskuntaan ja voi laskea vietävän lihan hintaa.

Karjujen kasvatusta lihasiaksi ei ole tutkittu Suomessa nykyisin käytettävällä eläinaineksella. Luonnonvarakeskus ja Helsingin yliopisto ovat aloittamassa tutkimushanketta, jossa kerätään tietoa ja kokemuksia karjujen kasvattamisesta, karjunhajun riskistä ja tunnistamisesta, lihan ominaisuuksista ja taloudellisista vaikutuksista. Hankkeeseen aiotaan rekrytoida myös pilottitiloja, joilla karjujen kasvatusta voitaisiin testata, jotta suomalainen sikatalous voi valmistautua tuleviin muutoksiin. ◻

Kirjoittaja toimii Luonnonvarakeskuksessa Kestävän eläintuotannon taloustieteen tutkimusprofessorina.