Jussi-poika Juutinmaalla

Pääsin tammikuussa pitkästä aikaa Tanskanmaalle kiertelemään maitotiloja. Huvinsa kullakin, liekö kyseessä peräti jonkin asteinen ammattitauti. Uuden näkemiseen ja opin hakemiseen ei vaan näytä vanhanakaan kyllästyvän.

Tanskalaiset maitoihmiset ovat ehkä hollantilaisten ohella valioluokkaa. Välillä näyttää, että oman yrityksen kehittäminen ajaa heillä melkein kaiken edelle.

Tavoitteisiin pääsemiseksi eli useimmiten lehmien lisäämiseksi ollaan valmiita ottamaan koviakin riskejä. Vanhan kauppiaskansan geenit taitavat taustalla tehdä tehtävänsä. Heidän ammattimaisuutensa on ihailtavaa.

Nytkin pandemioista ja muista kriiseistä huolimatta juutit olivat menneet vaan eteenpäin. Vierailimme parilla yli kolmentuhannen lehmän tilalla ja pienimmälläkin taisi ammuja löytyä melkein viisisataa. Retkemme aiheena oli yrityksen strategia, johtaminen ja niihin liittyvät järjestelyt.

Toisten maitotilojen menestyminen rakentuu valitettavasti toisten epäonnistumiseen. Vuonna 2008 alkanut talouskriisi ajoi monet, kallista peltoa edellisvuosina hankkineet tilat talousahdinkoon.

Peltomaan hinnat ja samalla myös niiden vakuusarvot romahtivat pahimmillaan jopa yli 15 000 euroa. Tilojen kaatuessa hyötymään pääsivät peltokiimassa mielensä malttaneet naapurit.

Kasvanut peltopinta-ala mahdollistaa tilan tuotannon kasvattamisen, mikä taas oikein toteutettuna parantaa niiden tulosta. Viljelijät myhäilivätkin nyt tyytyväisinä maidon tilityshinnan noustua ennätyksiin ja rehuhintojen ollessa termiinein kiinnitettyinä kohtuulliselle tasolle.

Joku oli laajennuksissa hyödyntänyt vanhoja, tilakauppojen mukana tulleita rakennuksia. Lehmiä saatettiin lypsää tai ainakin hiehoja ruokkia useammassa tilakeskuksessa. Toki tämä aiheutti haasteensa rehu- ja eläinliikenteeseen. Vastuuta oli pitänyt jakaa myös työntekijöille. Suurimmilla tiloilla olikin käytössä moniportainen organisaatio eritasoisine johtajineen ja vastuualueineen.

Toinen oli rakentanut uutta ja toiminnallisesti tehokasta. Hiehot olivat melkein aina jääneet asuttamaan vanhoja tiloja. Suurimmissa yksiköissä myös lypsykarja ja umpilehmät poikima- ja vasikkatiloineen oli eriytetty kokonaan eri tilakeskuksiin.

Näin oli voitu rakentaa juuri kulloisellekin eläinryhmälle niiden vaatimat tilat. Eläinten hyvinvointiin oli kiinnitetty rakennusten sisällä erityistä huomiota: umpilehmät loikoivat puhtailla oljilla, vasikat joko yksilökarsinoissa tai useimmiten igluissa. Kaikki oli suunniteltu eläinten ja työntekijöiden hyvinvointia silmällä pitäen.

Suurimmilla tiloilla oli 55–65 työntekijää. Heidän perehdyttämiseen, hyvään työnjohtoon ja muuhunkin viihtyvyyteen oli todella panostettu. Työt ohjeistettu, palaverit käytössä ja työmotivointi hyvin järjestetty. Ukrainalaisten työntekijöiden rinnalle uusina kansallisuuksina olivat nousseet vietnamilaiset, intialaiset ja kirgisialaiset.

Kehityksen ylle oli kertynyt myös huolia. Puhe kuluttajien odotuksista nähdä laiduntavia eläimiä sai rypyt viljelijöiden otsalle. Ymmärrettävästi se on vaikea toteuttaa isoilla karjoilla.

Rypyt syvenivät entisestään, kun puhe siirtyi ilmastokysymyksiin. Kuinka maidontuotannon hiilipäästöt saadaan minimoitua tanskalaisissa olosuhteissa? Se keskustelu käy kuumana Tanskassakin.

Tiloille oli tehty hiililaskelmia, jotka osoittivat noin 0,9 hiiliekvivalenttia tuotettua maitolitraa kohden, mikä ei ole huono saavutus. Moni viljelijä kertoikin ajattavansa kaiken lantansa paikallisen biokaasulaitoksen läpi.

Tanskan hallituksen kaavailema hiilivero sen sijaan synkisti tilannetta. Ensikaavailut verosta olivat nimittäin liikkuneet noin 15 sentin tasolla maitolitraa kohden. Normaalilla maidon hinnalla se toteutuessaan romahduttaisi tuotannon talouden.

Mitä me suomalaiset maitoparrat voimme tanskalaisilta sitten oppia? Ammattimaisuutta, malttia ja varautumista, voisi tiivistetysti sanoa. Menestys ei synny sattumalta vaan ammattitaidolla. Maltti taas on säilytettävä joka tilanteessa. Erityisesti silloin, kun naapuri tarjoaa peltoa rajalta ostettavaksi.

Menestyvä tila tarvitsee myös talouden puskureita yllättävien tilanteiden varalle. Oma pääomaa on aina omaa. Ei ole yhdentekevää tekeekö tilalla päätökset viljelijäpari itse – vai pankinjohtaja. ◻