Riittävä lepo ja uni turvaavat vasikoiden kasvua ja kehitystä

Vasikat ovat nopeasti kasvavia ja kehittyviä eläimiä. Siksi riittävä lepo ja uni ovat niiden hyvinvoinnille erityisen tärkeitä. Vasikat viettävät makuulla paljon aikaa. Siksi olosuhteiden merkitys korostuu, ja hyvin kuivitetulla, puhtaalla, lämpimällä ja vedottomalla makuualustalla on suuri merkitys kasvavien vasikoiden terveydelle ja kehitykselle.

Vaikka nukkuva eläin on altis vaaroille, uni on säilynyt lajinkehityksessä tärkeässä roolissa. Tiedetäänkin, että riittävä uni ja lepo ovat kaikille eläimille elintärkeitä.

Kaikkia unen merkityksiä ei vielä tiedetä, mutta uni on niin tärkeää, että eläinten on täytynyt kehittää erilaisia konsteja nukkua haastavista tilanteista huolimatta. Esimerkiksi delfiiniemo pystyy nukkumaan toinen aivopuolisko kerrallaan hoitaessaan poikastaan yksin avomerellä.

Erityisesti nuoret, kasvavat eläimet nukkuvat paljon. Unen tiedetään liittyvän kiinteästi oppimiseen, stressinsietokykyyn, kasvuun ja kehitykseen. Uni säästää sairaan ja kasvavan eläimen energiavaroja ja palvelee elimistön sopeutumista ympäristöön monella eri tavalla. Uni on myös herkkä häiriöille. Tiedetään, että epämukavuus, kylmyys, turvattomuuden tunne tai kipu häiritsevät vasikoiden unta. Unenpuute puolestaan häiritsee elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa, lisää erilaisten sairauksien riskiä, aiheuttaa stressiä ja pahentaa koettua kipua.

Yleensä vasikat lepäävät luonnontilaisissa oloissa samanikäisten lajitoverien seurassa pienissä ryhmissä, usein parhaan ystävän läheisyydessä, jonkun laumatoverin pitäessä vahtia. Tuotanto-oloissa ne lepäävät usein seinän, emän tai toisen vasikan vieressä.

Kaikenikäiset vasikat makaavat yli 12 tuntia vuorokaudessa. Unentarve vähenee nopeasti naudan kasvaessa. Vastasyntynyt vasikka nukkuu noin 12 tuntia vuorokaudessa, kun taas kolmen kuukauden ikäiset vasikat nukkuvat enää keskimäärin 6 tuntia vuorokaudessa. Kasvinsyöjinä ja saaliseläiminä aikuiset naudat nukkuvat vähän, noin neljä tuntia vuorokaudessa, ja uni koostuu lyhyistä jaksoista ympäri vuorokauden.

Uni koostuu eri vaiheista

Lepo-aktiivisuusrytmi on löydetty kaikilta eläinlajeilta, joiden aivosähkökäyrä pystytään mittaamaan. Tämän rytmin lepovaiheeseen liittyy aivosähkökäyrässä hitaiden aaltojen vaihe, jota kutsutaan uneksi.

Uni jaetaan kotieläimillä kahteen tyyppiin: perusuneksi kutsuttuun hidasaalto-uneen eli NREM-uneen ja vilkeuneen eli REM-uneen. Ihmisillä perusuni jaetaan vielä kolmeen eri syvyysasteeseen.

Unen aikana eläinten käyttäytymisessä havaitaan tyypillisiä uniasentoja ja nukkuvan eläimen reagointi ulkoisiin ärsykkeisiin on alentunut. Univaiheen alkaessa elintoiminnot hiljenevät, mutta toimivat perusunen aikana jokseenkin samalla tavalla kuin eläimen ollessa valveilla. Sen sijaan vilke-unen aikana elintoimintojen säätely on selvästi erilaista kuin hereillä, ja sekä aivoissa että muualla kehossa tapahtuukin monia muutoksia elimistön toiminnassa eläimen nukkuessa REM-unta.

Perusunessa eläimen sydämen syke ja hengitystiheys hidastuvat, verenpaine laskee ja kehon lämpötila alenee. Hidasaaltounta nukkuvan vasikan lihakset toimivat ja eläin herää tästä unesta kohtuullisen nopeasti, toisin kuin REM-unesta, jossa eläimen herätekynnys on huomattavasti korkeampi.

Myös vasikan lämmönsäätely toimii NREM-unessa toisin kuin REM-unen aikana. Isot vasikat ja aikuiset naudat voivat myös märehtiä samalla, kun ne nukkuvat hidasaaltounta. Unen eri vaiheita voikin tarkkailla seuraamalla vasikoiden käyttäytymistä.

NREM-unta nukkuvan vasikan silmät ovat kiinni ja pää on tavallisesti ylhäällä niskan tukemana. REM-unen tärkein ulkoinen merkki vasikoilla on niskan ja kaulan lihasten rentoutuminen, jolloin niska ei tue päätä. Vasikoiden nukkuessa vilkeunta niiden pää nojaakin esimerkiksi maata, kaveria tai vasikan omaa kylkeä vasten. Tässä unen vaiheessa esiintyy tahdottomia lihasnykäyksiä ja silmän liikkeitä suljettujen luomien takana. Vasikoilta emme voi kysyä, mutta REM-unen aikana herätetyt ihmiset kertovat nähneensä juuri unta.

Aivot tekevät unessa työtä

Unessa aivot toisaalta lepäävät, toisaalta tekevät tärkeää työtä. Unen aikana aivojen energiavarastot täydentyvät ja kuona-aineita poistetaan, mutta ne myös jäsentävät uutta, opittua tietoa eläimelle käyttökelpoiseen muotoon. Unen aikainen oppiminen perustuu ennen kaikkea valveilla syntyneiden muistijälkien lujittumiseen niiden aktivoiduttua uudelleen unessa.

Eläimen nukkuessa sen eri aivoalueiden, kuten hippokampuksen, mantelitumakkeen sekä isojen aivojen kuorikerroksen aktivoituminen ja niiden välillä tapahtuva tiedonsiirto vahvistaa valveilla opittua. Jos yksilöä estetään nukkumasta, varsinkin REM-unta, oppiminen vaikeutuu.

Unen aikana kaikenlaisen aistitiedon käsittely aivokuorella vähenee. Esimerkiksi eläin tai ihminen ei reagoi kipuun nukkuessaan samoin kuin valveilla ollessaan. Tavallista suurempi ärsyke kuitenkin pääsee läpi talamuksesta aivokuorelle ja herättää nukkuvan eläimen. Herätekynnys on sitä suurempi, mitä syvemmässä perusunen vaiheessa eläin on ja kaikkein korkein se on vilkeunessa.

Eläimen nukkuessa lihasjäntevyys vähenee sen siirtyessä aktiivisesta valveesta hiljaisen valveen kautta perusuneen ja sen syvempiin vaiheisiin. Sitten vilkeunessa lihasjäntevyys katoaa kokonaan.

Vilkeunen aikana esiintyy tahdosta riippumattomia raajojen lihasnykäyksiä sekä silmälihasten aktiivisuutta, joka näkyy silmämunien liikkeenä suljettujen luomien alla. Näin REM-unen aikana harjoitetaan lihaksia ja tärkeitä heijasteita.

Turvallisuussyistä vilkeunen aikainen lihaslama ei kuitenkaan koske suoria hengityslihaksia, kuten palleaa, eikä keskikorvan lihaksia, jotka säätävät tärykalvon jänteyttä. Näin nukkuva eläin pystyy hengittämään ja kuulemaan, vaikka hengitys onkin erilaista kuin valveilla ollessa ja vain tavallista voimakkaammat kuuloaistimukset käsitellään aivoissa.

Unen aikana elimistö lepää

Unen aikana eläimen elimistö lepää ja sen energiavarastoja täytetään. Eläimen elimistön toiminnoista vastaavan autonomisen hermoston toiminta jaetaan sympaattisiin ja parasympaattisiin toimintoihin. Yleisesti voidaan sanoa, että sympaattisen hermoston toiminnot kuluttavat kehon energiavarastoja, kun taas parasympaattisen hermoston toiminta auttaa elimistöä palauttamaan voimavaroja.

Eläimen nukahtaessa sen autonomisen hermoston valtasuhteet muuttuvatkin juuri sympaattisesta parasympaattiseksi. Parasympaattisen hermoston vaikutuksesta sydämen syke hidastuu, hengitystiheys pienenee ja ruuansulatuselimistön toiminta vilkastuu.

Perusunen aikana autonomisen hermoston toiminta säätelee elimistön tasapainoa samoin kuin eläimen ollessa hereillä. Koska unessa elimistö asettuu lepotilaan, lihastyötä tehdään minimimäärä ja energia-aineenvaihdunnan tarve vähenee. Myös verenkierto- ja hengityselimistö toimivat säästöliekillä. Vilkeunen aikana sympaattisen hermoston toiminta kuitenkin muuttuu epävakaaksi ja parasympaattisessa toiminnassa ilmenee erilaisia muutoksia.

Myös useilla elimistön toimintaa säätelevillä hormoneilla on selkeä vuorokautinen eritysprofiili, jota vuorokausirytmi säätelee. Uni vaikuttaakin useiden hormonien eritykseen, erityisesti kasvuhormonin ja prolaktiinin. Myös esimerkiksi verensokerin tasoa säädellään unen aikaan eri lailla kuin eläimen ollessa valveilla.

Teksti ja kuvat: Ann-Helena Hokkanen