Maailman eläintaudit
Tartuntoja
1. ASF valuu Euroopassa etelään ja uhkaavasti kohti länttä
Afrikkalaisen sikaruton painopiste on nyt siirtynyt Baltiasta ja sen naapurista kaakkois-Eurooppaan ja vahva tautipesäke on muodostunut Puolan ja Saksan rajalle. Tauti on jo päässyt moneen suursikalaan.
Puolan tämän vuoden ensimmäinen ASF-tartunta sikalassa uutisoitiin maaliskuussa lähes 16 000 sian yksikössä Länsi-Puolassa. Se on toiseksi suurin sikatila, joka on Puolassa saanut ASF-tartunnan taudinpurkausten alettua vuonna 2014, ja sikalatapaus numero 13 Länsi-Puolassa. Suurin taudin vuoksi tyhjennetty sikala on ollut maaliskuussa 2020 tartunnan saanut, Länsi-Puolassa sijaitseva lähes 24 000 sian yksikkö.
ASF:n ensimmäisen löydöksen jälkeen virus on Puolassa vahvistettu 341 sikatilalla. Vuonna 2020 niitä oli yhteensä 103 sikalassa, mikä oli tähän mennessä suurin määrä vuodessa.
Puolan ASF-tapausten lisääntyminen on huolestuttavaa myös Saksan ja koko Länsi-Euroopan kannalta, sillä tartunnat leviävät nyt Saksan rajan tuntumassa. Saksan tartuntamäärän kerrottiin maaliskuun puolivälissä olleen 835 tapausta. Paine rajan yli idästä on suuri.
Venäjällä on PigProgressin mukaan tapettu kuluneen talven aikana ASF:n takia yli puoli miljoonaa sikaa. Se on runsaat kaksi prosenttia maan sikamäärästä. Suurimmilla tartunnan saaneilla tiloilla on ollut 38 000 sikaa ja useita yli 10 000 sian sikaloita on jouduttu tyhjentämään.
Malesiasta tuli helmikuussa uusi maa ASF-kartoille. Noin 3 000 sikaa on tuhottu viidessä taudinpurkauksessa Borneon saarella.
ASF ei ole levinnyt Amerikan mantereelle. Yhdysvallat ja Kanada ilmoittivatkin maaliskuussa sopineensa menettelystä siinä tapauksessa, että tartunta löytyisi maiden alueelta.
2. Alppialueiden naudoilla tuberkuloosia kolmessa maassa
Saksa ilmoitti helmikuussa tuberkuloositapauksesta Ylä-Baijerissa, karjatilalla, jossa oli 59 eläintä. Kaksi nautaa oli saanut Mycobacterium caprae -tartunnan. Lähialueella todettiin useita tartuntoja marraskuussa 2020.
Saksa on virallisesti vapaa naudan tuberkuloosista, ja on epäselvää, miten taudinaiheuttaja pääsi karjaan. Saksalaisviranomaisten mukaan tuberkuloosin tarttuminen naudoista ihmisiin on nykyisin hyvin harvinaista, mutta nyt tartunta löytyi myös viljelijäperheestä.
Myös Itävalta ilmoitti helmikuussa tuberkuloosista Vorarlbergissa 15 naudan karjassa, jossa yksi eläin oli saanut tartunnan. Alueella on viime vuosina havaittu yksittäisiä tuberkuloositapauksia hirvieläimissä. Tästä syystä kaikki Itävallan vuoristossa laiduntavat karjat on tutkittu talven aikana taudin varalta.
Myös Ranska on raportoinut tuberkuloositapauksesta 104 naudan tilalla loppuvuonna 2020.
3. Suu- ja sorkkatautia Turkissa ja muualla Välimeren ympäristössä
Turkki on ilmoittanut kolmesta suu- ja sorkkatautipurkauksesta tammikuussa 2021. Tartunta todettiin Izmirin maakunnassa Länsi-Turkissa lähes sadalla lampaalla ja yhdellä naudalla Konyan maakunnassa Keski-Anatoliassa. Turkki oli vuonna 2020 ainoa Euroopan maa, jossa todettiin suu- ja sorkkatautia. ADNS:n mukaan tapauksia oli 142.
Epävirallisen raportin mukaan merkittävä suu- ja sorkkataudin purkaus on todettu myös Koillis-Syyriassa.
Libanonissa suu- ja sorkkatauti todettiin Bint Jbeilin alueella. Israelin taudinpurkaus, josta ensimmäinen raportti annettiin tammikuussa 2021, rajoittuu Libanonin raja-alueelle ja siellä nuoriin, rokottamattomiin eläimiin.
Israelissa ja Libanonissa suu- ja sorkkatauti on serotyyppiä O. Syyriasta ei ole tietoja serotyypistä. Saksalaisviranomaisten mukaan ei ole pois suljettua, että edellä mainittujen maiden tautitapausten välillä olisi epidemiologinen yhteys.
Saksassa on huoli taudin leviämisestä Eurooppaan. Riskimaiksi luetellaan Turkki, Israel ja Pohjois-Afrikan maat: Algeria, Egypti, Libya, Marokko ja Tunisia.
Eläviä eläimiä viedään säännöllisesti EU:sta maihin, jotka eivät ole vapaita suu- ja sorkkataudista. Eläinkuljetusajoneuvojen pääsy EU-alueelle Egyptistä, Algeriasta, Israelista, Libanonista, Libyasta, Marokosta, Palestiinasta, Syyriasta, Tunisiasta tai Turkista sallitaan vain, jos kuljettajat suorittavat perusteellisen puhdistuksen ja desinfioinnin lastin purkamisen jälkeen. Lisäksi rajavalvontapisteet puhdistavat ja desinfioivat myös rehunkuljetusautoja.
Vuoden 2020 aikana Euroopassa todettiin ADNS:n mukaan yli 12 000 ASF-tapausta, joista noin 11 000 villisioissa ja 1 240 tuotantosikaloissa. Eniten tartuntoja oli Puolassa, Unkarissa ja Romaniassa. Romanian tapauksista lähes puolet on tuotantosikaloissa. Kuviosta puuttuu selkeyden vuoksi Kreikan yksi tuotantosikalatapaus ja Belgian alkuvuoden kolme villisikatapausta.
lähde: EU:n eläintautien seurantajärjestelmä, adns