Maatalous on sosiaaliapua

Me olemme tehneet itsellemme oman ongelman. Olemme niin tehokkaita tuottamaan ruokaa, että koko ruuantuotanto on vain muutamien ihmisten käsissä. Silloin normaali aikalainen ei välttämättä tunne ketään, kuka tuottaa ruokaa.

Tästä syystä kuluttajat alkavatkin ajatella, etteivät he välttämättä enää tarvitsekaan meitä ruuantuottajia. Koska he eivät tiedä mitään maataloudesta, ja koska heillä ei ole enää yhteyksiä ruuantuotantoon, meidän tuottajien pitää aloittaa lobbaus ruuantuotannon puolesta.

On myös ratkaisevaa, ettei tuotannosta tehdä mahdotonta lainsäädännöllisesti. Lisäksi on mainostettava kuluttajille syömistä. Että he ylipäätään muistavat, että kaikkien pitää kuitenkin syödä.

Kotimaisuus arvoon ansaittuun

Suomen maatalouden lobbaamisessa on muutenkin petrattavaa. On hämmästyttävää, että viimeiset kolme eduskuntaa eivät ole saaneet aikaiseksi edes eri hallitusmuodoilla lakia, missä julkisia hankintoja tekevät tahot voisivat ostaa vain Suomen lainsäädännöllä tuotettua elintarvikkeita.

Haastaa omaa oikeustajua, kun typistetyillä hännillä tulleet porsaat Saksasta ja hormonikasvatetut sonnit Brasilian feedloteista, ovat samalla viivalla suomalaisen tuotannon kanssa.

Suomessa laki velvoittaa esimerkiksi salmonellavapauteen, jonka kustannukset nousevat jo yksittäisille tiloille satoihin tuhansiin, puhumattakaan kustannuksista koko alalle.

Kustannukset tulevat montaa eri kautta: itse taudin torjunta, rehu on kalliimpaa ja arvokkaat vakuutukset, jotka eivät edes kata koko vahinkoa, jos se sattuu kohdalle. Jos salmonella sitten saapuu tilalle, se voi olla jopa koko tilan konkurssi.

Aina vain halvemmalla

Maataloudesta on tullut lähes sosiaaliapuun verrattava yritysmuoto. Vain paras 10 prosenttia maatalousyrityksistä saattaa juuri ja juuri pärjätä. Ja valtio voi päättää tukien pohjalta, että viljelijät pärjäävät juuri ja juuri.

Kaupassa ruuan pitää olla halpaa, eikä viljelijälle saa jäädä mitään käteen. Jos tulee huono vuosi, keksitään joku kriisituki, millä päästään taas pari kuukautta eteenpäin, ettei vaan hintoja tarvitse kaupassa nostaa. Laaditaan viljelijöille joku kriisituki, joka ei ole edes kovin hyvin kohdennettu.

Maanviljelyllä ei saisi pärjätä nyky-yhteiskunnassa, koska ruoka katsotaan ”jokamiesoikeudeksi”. Jos ajatellaan esimerkiksi normaalia konepajaa, joka kuuluu parhaaseen 10 prosenttiin kannattavuudessa: Se rakentaa jotain laatikoita, jotka kuljettavat ihmisiä ylös alas. Tai joku kirjoittelee koodin pätkää ja tekee pelejä puhelimiin. Niiden yrityksien omistajat saavat kyllä rikastua. Maataloudessa ei näin ole.

Tingittävä muusta kuin ruuasta

On ok ostaa vuoden välein tonnin lippulaiva puhelin osamaksulla, mutta ruoka pitää halpuuttaa. Useammin eteeni tulee tätä nykyä halpuutusmainoksia ruuasta, kuin esimerkiksi elektroniikasta. Elektroniikasta mainostetaan parasta huipputuotetta ja alakulmasta saattaa löytyä halppisversio. Kun taas ruokaa mainostettaessa sisäänvetotuotteena on huippulaatuinen sisäfile, mutta reilusti halpuutettuna.

Ruuan hinta on kaupassa laskenut muuhun elämiseen verrattuna. Halpuutuksessa hämärtyy ruuan oikea hinta. Jos vuorotellen kaupoissa ilmoitetaan puolta todellisesta hinnasta, kuluttaja ihmettelee, miksi tänään pitää maksaa tupla hinta, kun viime viikolla sai puoleen hintaan. ◻