Uusia näkökulmia vasikkatilojen ilmanvaihtoon

Hyvä vasikkala on vasikan terveyden kannalta yhtä hyvä kuin iglu, hoitajan kannalta parempikin. Tämä edellyttää runsasta kuivitusta, toimivaa viemäröintiä ja puhdasta ilmaa. Amerikkalaiseläinlääkäri suosittelee viileää vasikkanavettaa, jossa luonnollista ilmanvaihtoa täydennetään ylipainekanavailmanvaihdolla.

Vasikkaloiden suunnittelu on viime vuosina muuttunut täysin. Entiset opit eivät enää päde ja suuret yksiköt vaativat uudenlaisia ratkaisuja. Iglu on vasikoiden terveyden kannalta hyvä ratkaisu pienissä yksiköissä, mutta hoitajan työskentelyolosuhteet ovat huonolla säällä hankalat. Yksikkökoon kasvaessa ja juottoautomaattien yleistyessä on lisääntynyt tarve löytää iglujen sijaan uusia vaihtoehtoja vasikoiden kasvatukseen, kiteyttää eläinlääkäri ja professori Ken Nordlund Wisconsin- Madisonin yliopistosta.

Hän vieraili viime syksynä Seinäjoella Maitoyrittäjät ry:n kutsumana. Vasikkalaseminaarin asiantuntijavieraana hän valotti hyvän vasikkalan ominaisuuksia ja keskittyi erityisesti ilmanvaihtoon, johon hänellä oli tuoda uusia näkökulmia.

Eläinsuojien ilmanvaihdon haasteet tunnetaan hyvin alueella, jossa kesät voivat olla hyvin kuumia ja talvet taas kylmiä Suomen malliin. Wisconsin sijaitsee Pohjois-Amerikan suurten järvien ja Kanadan rajan tuntumassa.

Kanavailmanvaihtoa luonnollisen tueksi

Nordlund esitteli kotimaassaan leviävää uutta ratkaisua vasikkaloiden ilmanvaihtoon. Suomeksi sitä voi kutsua vaikkapa ylipainekanavailmanvaihdoksi, tunneli- tai tuubi-ilmanvaihdoksi, ja se on tarkoitettu tukemaan luonnollista ilmanvaihtoa.

Nordlundin mukaan järjestelmää on sovellettu jo tuhansiin uusiin ja vanhoihin vasikkaloihin, sekä yksilö- että ryhmäkarsinaratkaisuihin. Kokemukset tiloilta myös osoittavat, että ylipaineellinen kanavailmanvaihto voi vähentää merkittävästi vasikoiden hengitystiesairauksia.

Vasikoiden kasvunopeutta osataan arvostaa entistä enemmän. Uusimpien tutkimusten mukaan lehmävasikan kasvunopeus 60 ensimmäisen päivän aikana vaikuttaa merkittävästi tulevaan maitotuotokseen. Ilmanvaihdolla puolestaan on merkitystä, kun halutaan parantaa kasvunopeutta.

Hengitystiesairaudet ovat suurin ongelma juottoautomaattitiloilla, etenkin ryhmäkasvatuksessa. Nordlundin mukaan ne vaikuttavat kasvunopeuteen jopa enemmän kuin ripulit.

Hän väittää, että vasikoiden hengitystiesairaudet tunnistetaan huonosti, niitä alidiagnosoidaan ja luotetaan liikaa eläimen ruokahaluun terveyden indikaattorina: vasikka ei voi olla sairas, kun se syö.

“Tämä ei täysin pidä paikkaansa. Kaikkia tapauksia ei havaitse edes eläinlääkäri. Niitä on todennäköisesti enemmän kuin päälle päin näyttää.”

Nordlund tutki tiiminsä kanssa vasikoiden hengitystiesairauksia amerikkalaistiloilla. Saadut tulokset muuttivat myös eläinlääkärin käsitykset vasikkaloiden ilmanvaihdosta. Huonosti ilmastoiduista vasikkaloista löytyi hengitystiesairauksia riippumatta siitä, millaiset karsinat tai kuivitus niissä oli.

Vasikkaloiden ilmanvaihto täytti kuitenkin kaikki yleisesti hyväksytyt standardit. Niinpä tutkijat alkoivat epäillä, että rakennuksissa on yksittäisiä pisteitä tai alueita, joissa ilmanvaihto on heikompaa. Tämä osoittautuikin todeksi.

Ilman laatu voi vaihdella paljon vasikkalan eri osissa ja nämä mikroilmastot rakennuksen sisällä on syytä huomioida. Esimerkiksi ryhmäkarsinan takaosa voi olla “kuollut alue”, jossa ilma ei vaihdu, etuosassa ilman laatu paranee selvästi ja on hoitokäytävällä jo erinomainen.

Haasteellinen vasikkala

Vasikkalan ilmanvaihto on eri asia kuin lehmänavetan ilmanvaihto. Luonnollisesta ilmavaihdosta on saatu hyviä kokemuksia pihatoissa, joten sitä on sovellettu myös vasikkanavetoihin. Luonnollinen ilmanvaihto vasikkalassa ei kuitenkaan aina toimi aukottomasti.

Vasikat eivät tuota riittävästi lämpöä luodakseen rakennuksen sisälle “hormiilmiön”, jossa lämmin ilma nousee ylös. Lisäksi luonnollinen ilmanvaihto on riippuvainen tuulista. Kirjallisuudessa vakuutetaan, kuinka tuuli pitää ilman hyvin liikkeessä myös rakennuksen sisällä, mutta niin ei aina tapahdu, Nordlund huomauttaa.

Tuulella ilma tulee kyllä sisään, mutta ei välttämättä sekoitu. Tyynellä tai heikkotuulisella säällä tuuletus voi jäädä puutteelliseksi.

Myös ulko- ja sisälämpötilan eroilla on merkitystä. Aamulla auringon alkaessa lämmittää voi tulla hetki, jolloin ulkoilma on lämpimämpää.

Jos verhoseinät ovat silloin kiinni ja ilma tulee sisään verhon yläreunasta, lämmin ilma kulkee rakennuksen läpi katonrajassa. Seinän vierustalle jää huonon ilman katvealue eikä karsinoiden ilma vaihdu kunnolla.

Vasikkalassa lisähaasteen aiheuttavat kiinteäseinäiset yksilökarsinat. Ne ovat kyllä vedottomia, mutta myös tuulettuvat huonosti, vaikka vasikkalan ilmanvaihto sinänsä olisi hyvä.

Nordlund kollegoineen havaitsi selvityksessään, että karsinoiden kiinteät väliseinät vähentävät hengitystieongelmia, mutta tekevät karsinan mikroilmastosta huonon. Kiinteät seinät siis kannattaa säilyttää, mutta karsinoihin pitää saada hyvälaatuista ilmaa. Ratkaisu tähän löytyy ylipainekanavailmanvaihdosta.

Vähemmän hengitystiesairauksia

Nordlundin mielestä hyvin avoinkin eläinrakennus hyötyy luonnollista ilmanvaihtoa täydentävästä ylipaineilmakanavasta. Se pelastaa tilanteen silloin, kun luonnollinen ilmanvaihto ei jostain syystä toimi kunnolla.

Hän korostaa, että ylipainekanavailmanvaihto on aivan eri asia kuin vanhanaikainen kanavailmanvaihto 1970-luvulla. Se kierrätti samaa ilmaa rakennuksen sisällä ja taudit levisivät kaikkiin eläimiin. Nordlundin kanava sen sijaan kuljettaa rakennuksen sisälle raikasta ilmaa ulkoa, mikä vähentää hengitystieinfektioita.

Ongelmallisissa vasikkaloissa voidaan kanavailmanvaihdon avulla pienentää karsinailman bakteerilukua, jolloin hengitystiesairaudet vähenevät ja vasikat kasvavat nopeammin. Esimerkiksi eräässä uudehkossa vasikkalassa ylipainekanavien asennus on tuonut merkittävää apua vaikeaan pneumonia-ongelmaan.

Verhoseinäisen rakennuksen luonnollinen ilmanvaihto ei riittänyt pitämään karsinailmaa hyvälaatuisena, ja karsinoiden kiinteät väliaidat haittasivat osaltaan tuuletusta.

Kun kanavat asennettiin, ilman bakteeriluku karsinoissa putosi neljännekseen ja käytävilläkin lähes puoleen. Myös hengitystiesairauksien hoitojen määrä väheni neljännekseen.

Suunnittele huolella

Ylipaineilmanvaihtokanavan tavoitteena on toimittaa vasikalle pieni määrä raitista ilmaa luomatta viilentävää vetoa. Järjestelmä koostuu ulkoseinälle sijoitettavasta puhaltimesta ja siihen liitetystä kanavasta, johon on tehty reikiä sopivin välein.

Lisäksi tarvitaan pienempiä tarvikkeita kuten kannattimia, kaapeleita ja liittimiä tapauksesta riippuen. Itse tuotteen ostaminen on helppoa, mutta ilman kunnollista suunnittelua sillä voi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaista niitä, Nordlund varoittaa.

Ylipainekanavailmanvaihto vaatii tarkat ja monimutkaiset laskelmat toimiakseen kunnolla. Ilman yhtenäinen jakautuminen kanavan päästä päähän on tärkeää, mutta ei helppoa saavuttaa.

Olennaista on myös ilman oikea ja tarkka “heittoetäisyys”, jotta vasikat eivät joutuisi vedolle alttiiksi. Tulee varmistaa, että seisovaa ilmaa jää vasikoiden tasolle, noin 1–1,2 metrin korkeudelle.

Pelko siitä, että kanavasta tulisi talvella liian kylmää ilmaa, on Nordlundin mukaan aiheeton.

Tämän osoitti vertailukoe kahdessa samanlaisessa vasikkahallissa, joista toiseen asennettiin ylipainekanava, toiseen ei. Kun ulkona oli kylmimmillään –23 astetta, hallien sisälämpötilat olivat käytännössä samat.

“Kovalla pakkasella on siis käytännössä sama, onko kanavailmanvaihto päällä vai ei. Ero on hyvin pieni, yhdestä kahteen astetta.”

Kapea vasikkala toimivin

Pohjois-Amerikassa vasikkala sijoitetaan mieluiten itä-länsi -suuntaan, jotta aurinko ei paistaisi suoraan karsinaan. Jos avoseinäinen rakennus sijoitetaan pohjois-etelä-suuntaan, iltapäivän aurinko paistaa kesäkuumalla lännestä suoraan karsinaan, eikä vasikka yksilökarsinassa pääse sitä pakoon. Ryhmäkarsinassa vasikat voivat yleensä väistää paahdetta.

Kapea rakennus on paras vasikkala, sillä luonnollinen ilmanvaihto toimii siinä parhaiten. Nordlundin optimivasikkala on enintään 10 metrin levyinen ja siinä on mieluiten yksi, korkeintaan kaksi yksilökarsinariviä. Kun nuoria ja vanhempia vasikoita ei sijoiteta toisiaan vastapäätä, vältetään myös tautien leviämistä.

Suuret tilat rakentavat useita pienempiä, kertatäyttöisiä vasikkaloita, mikä on parempi kuin yksi iso. Samanikäiset vasikat kahden viikon ajalta ovat samassa rakennuksessa ja ne vieroitetaan yhtä aikaa. Tällöin tarvitaanhieman ylikapasiteettia, jotta jää aikaa puhdistamiselle ja viikon tyhjänä ololle.

Kiinteät väliaidat

Nordlund suosittelee, että yksilökarsinat sijoitetaan noin metrin etäisyydelle ulkoseinästä. Näin kylmä ilma laskeutuu taka-käytävälle, josta se jakaantuu tasaisesti koko rakennukseen. Kun karsinan taka-aita on kiinteä noin puolen metrin korkeudelle, sinne ei pääse vetoa.

Aina tämä ei ole mahdollista. Tällöin otetaan avuksi ylipainekanavailmanvaihto. Se mitoitetaan vaihtamaan rakennuksen ilma neljä kertaa tunnissa, mikä riittää turvaamaan vasikoiden hengitystieterveyden talviaikaan. Tuulenpuoleinen verho voidaan pitää suljettuna, eikä vasikoille tule kylmää ilmaa suoraan, vaan kanava tuo niille raikasta ilmaa ilman vetoa.

Karsinoiden peittely vedon torjumiseksi on huono ratkaisu. Peite suojaa vedolta, mutta pahentaa hengitystieongelmia, sillä ilmanlaatu peitteen alla on erityisen huono.

Kiinteät väliaidat yksilökarsinoissa optimoivat vasikoiden hengitystieterveyden, Nordlund korostaa. Avoseinäinen karsina tuulettuu kyllä hyvin, mutta hengitystieongelmia ei silloin saada kunnolla hallintaan, vaikka vasikkalan ilman laatu olisi erinomainen. Tämä ongelma ilmenee myös ryhmäkasvatuksessa, jossa hengitystieinfektioiden riski säilyy vasikkakontaktien vuoksi, vaikka ilman laatu olisi kuinka hyvä.

Yksilökarsinan etuaita voi olla täysin avoin ja taka-aitakin osittain, noin puolesta metristä ylöspäin, jotta karsina tuulettuu kunnolla.

Edestä ja takaa avoin karsinakaan ei riitä tilanteessa, jossa rakennuksen ulkoseinä on kiinteä liian korkealle, noin metriin saakka. Mitä vähemmän ulkoseinästä on kiinteää, sen parempi.

Kesällä lämmin tuuli osuu kiinteään ulkoseinään ja ilma kulkee yläkautta rakennuksen läpi, eikä karsinailma vaihdu lainkaan. Ylipainekanavailmanvaihto tukee hyvin luonnollista ilmanvaihtoa talvella, mutta kesällä kanavan tuoma apu ei yllä perille asti, jos ulkoa puhaltava tuuli nappaa kanavasta tulevan ilman ja kuljettaa sen ulos.

Tilanne syntyy, jos rakennuksessa on kiinteä betoniseinä liian korkealle ja kaksi ilmanvaihtojärjestelmää, luonnollinen ja ylipainekanava. Luonnollinen estää ylipaineellista toimimasta eikä kumpikaan yllä tuulettamaan vasikan lähiympäristöä, Nordlund valottaa.

Paras sivuseinä olisi avoin ritilä tai verkko, jotta lämpiminäkin päivinä tuuli pääsisi seinän läpi tuulettamaan karsinat. Tyynellä säällä ylipaineilmanvaihto astuu kuvaan ja tuulettaa karsinat.

Kirjoittaja on agronomi, MMM ja KMVETin avustaja.

Teksti: Tiina Kolunsarka
Kuvat: Jouni Pitkäranta, Ari Roininen ja Tuulia Nelimarkka