Sote- ja lakiuudistukset mylläävät eläinlääkintähuoltoa

Kun sote-laki meni läpi, alkoi myös ympäristöterveydenhuollon ja sen osana olevan kunnallisen eläinlääkintähuollon tulevaisuuden organisoimismalli selkeytyä. Tämä on hyvä asia. Vuosien epävarmuus tulevasta ei ole toiminnan kehittämiselle hyvä, koska jotkut asiat väistämättä polkevat paikoillaan, vaikka toki läheskään kaikkeen kehittämiseen se ei vaikuta.

Nyt on vihdoin tehty linjapäätös. Parlamentaarisen työryhmän yksimielisen esityksen mukaan ympäristöterveydenhuolto olisi siirtymässä hyvinvointialueille vuonna 2026.

Osa ympäristöterveydenhuollon yksiköistä, kuten Pohjois-Karjalassa SiunSote ja Kainuussa Kainuun sote ovat jo nyt maakunnallisia yksilöitä, jotka on rakennettu soteorganisaation sisälle. Ne voivat jatkaa nykymallilla ilman organisaatiouudistuksia.

Monissa maakunnissa osa ympäristöterveydenhuollon yksiköistä on tällä hetkellä sote-organisaatiossa, osa kuntaorganisaatiossa. Näin on esimerkiksi meillä Etelä-Savossa. Mikkelin seutu toimii Mikkelin kaupungin organisaatiossa ja Pieksämäki on osa Keski-Savon ympäristötoimea, jonka isäntäkunta on Leppävirta, mutta Savonlinnan ja Juvan seudut ovat osa Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteria.

Valiokuntakäsittelyssä lakiehdotusta muokattiin onneksi niin, että hyvinvointialue voi ottaa hoitaakseen alueensa kaikilta kunnilta ympäristöterveydenhuollon tehtävät jo vuoden 2023 alusta, jos alueen kunnat hakevat mahdollisuutta tähän tämän vuoden loppuun mennessä ja osoittavat hyvinvointialueille ympäristöterveydenhuollon tehtävien järjestämisen edellyttämän täysimääräisen rahoituksen.

Muussa tapauksessa nyt osana soteorganisaatiota olevat ympäristöterveydenhuollon yksiköt joutuvat palaamaan niin sanottuihin peruskuntiin ja rakentamaan organisaationsa kuntamalliseksi kolmen vuoden ajaksi – ja sen jälkeen osaksi hyvinvointialuetta.

Väliaikaisten organisaatioiden rakentaminen syö resursseja. Lisäksi uskon, että paras tulos on saavutettavissa, jos ympäristöterveydenhuolto on heti alussa mukana rakentamassa uutta organisaatiota, eikä sitä vain myöhemmin sullota jo toiminnassa olevan hyvinvointialueen sisälle.

Samaan aikaan soteuudistuksen kanssa on meneillään keskeisiä ympäristöterveydenhuollon toimintaa sääteleviä lakiuudistuksia. Uusi elintarvikelaki astui voimaan huhtikuussa ja osa muutoksia tulee voimaan vuoden alusta. Uuden terveydensuojelulain on tarkoitus tulla voimaan myös ensi vuoden alusta ja laki on viimeistelyä vaille valmis. Uudistettu eläinsuojelulaki eli laki eläinten hyvinvoinnista on tulossa lausuntokierrokselle. Suuri merkitys eläinten omistajille ja kunnallisen eläinlääkintähuollon järjestämiselle tulee olemaan nyt valmisteilla olevalla eläinlääkintähuoltolain uudistuksella.

Uuden eläinlääkintähuoltolain valmistelussa on otettava huomioon hyvin monenlaisia näkökulmia, velvoitteita ja lakimuutoksia. Mitä eläinlääkintäpalveluita halutaan ja saa tuottaa jatkossa niin, että niiden tuottamista tuetaan verovaroin? Miten hallitaan kustannusten nousu ja onko mahdollista vähentää kuntien vastuita ja kustannuksia eläinlääkäripalveluiden järjestämisestä? Miten huomioidaan EU:n vaatima kilpailuneutraliteetti eli se, ettei kuntaorganisaatio kilpaile epäreilusti samoilla markkinoilla yksityisten kanssa?

Suuri kysymys on myös se, miten palvelut saadaan turvattua. Miten taataan peruseläinlääkäripalvelut ja etenkin kiireellinen eläinlääkäriapu 24/7 riittävän hyvin koko Suomessa? Miten turvataan kotieläintuotanto ja sen kautta huoltovarmuus ja elintarviketurvallisuus? Entä eläintautien vastustus? Miten taataan kunnallisen eläinlääkintähuollon henkilöresurssit eli saadaan riittävästi eläinlääkäreitä hakeutumaan kunnalliselle puolelle?

Kuntatalous on tiukoilla ja julkisten palveluiden kustannuksia pitäisi karsia. Eläinlääkäripula on nyt valtakunnallinen ja ongelmana myös monissa muissa maissa kuin Suomessa. Ja miten kaiken tämän lisäksi otetaan huomioon tiukkeneva työaikalainsäädäntö? Tällä hetkellä kunnallinen eläinlääkintähuolto perustuu niin pitkiin työvuoroihin ja kovaan työsidonnaisuuteen, ettei se todennäköisesti ole enää pitkään mahdollista.

Samaan aikaan eläinlääkintähuolto kehittyy yhä enemmän ja tietotaitovaatimukset ja laitekustannukset kasvavat yhtä enemmän. Jatkossa on yhä harvemman eläinlääkärin mahdollista olla monitaitoinen sekapäivystäjä, joka on kirurgi-sisätautieläinlääkäri-pieneläinlääkäri-suureläinpraktikko ja
hevoseläinlääkäri. Tilakoko kasvaa, tilat harvenevat ja tuotantoeläinten terveydenhuolto vaatii yhä enemmän erikoisammattitaitoa. Lemmikit ovat yhä rakkaampia ja hevosten lääkintä vaatii erikoisosaamista.

Haasteita eläinlääkäripalveluita määrittelevien lakien valmistelussa siis riittää. Onneksi on selkeästi tahtotila tehdä paljon työtä sen eteen, että Suomeen löytyisi hyvä, oma malli, joka täyttäisi sekä asiakkaiden, kuntien että myös EU:n ja Suomen kilpailuviranomaisten vaatimukset.

Uskon, että on hyvä, että näin moni keskeinen laki on samaan aikaan auki, koska se auttaa ottamaan paremmin myös huomioon näitä moninaisia vaatimuksia, joita eläinlääkintähuollon ja ympäristöterveydenhuollon organisoimiselta nyt vaaditaan. Muutama vuosi sitten olisi saatettu tehdä jo valmiiksi vanhanaikaisia ratkaisuja.

Vaikka olenkin tyytyväinen toimimiseen osana Mikkelin kaupungin organisaatiota, kannatan maakuntamallissa sitä, että ympäristöterveys ympätään samaan yksikköön sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastuspalveluiden kanssa. Ympäristöterveys on osa perusterveydenhuoltoa ja palaa takaisin omaan alkuperäiseen ”kotiinsa”, vaikka toki ympäristöterveydellä on paljon yhteisiä asioita myös rakennusvalvonnan ja ympäristönsuojelun kanssa.

Ympäristöterveydenhuollon keskeisin tehtävä on turvata ihmisille turvalliset elintarvikkeet ja turvallinen ympäristö sekä omalta osaltaan taata huoltovarmuus ja toimintakyky akuuteissa kriisitilanteissa. Uskon, että hyppy sotemaailmaan vie harppauksen varautumis- ja valmiusasioita eteenpäin.  Ja vaikka eläinlääkintähuoltoon on tuskin koskaan tulossa avuksi lääkärihelikoptereita, nykyistä tiiviimpi yhteistyö kiireellistä 24/7 palvelua järjestävän ensihoidon ja palo- ja pelastustoimen kanssa, tuo varmasti toimintamalleja myös haasteellisen eläinlääkäripäivystyksen järjestämiseen. Laite- ja välinehuollossa ja hankinnoissa voi myös tulla säästöjä ja lisää tietotaitoa. Eläinlääkäreiden ja lääkäreiden yhteistyö voi myös parantaa hoitoprosesseja.

Yhä tiiviimpi One Health -yhteistyö ympäristöterveyden ja ihmisten terveydenhuollon välillä on välttämätöntä, jotta saadaan ihmiskuntaa uhkaavat zoonoosit ja antibioottiresistenssikehitys hidastettua. Uskon myös, että eläinlääkintähuollon kehittämiselle yhteys sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden kanssa on tärkeää ja synergiaetuja ja uusia toimintamalleja on saatavilla paljon enemmän kuin olisi kuntaorganisaatiossa. Mielestäni esimerkiksi SiunSote on osoittanut, että tähän suuntaan kannattaa mennä.

Maailma muuttuu ja muutoksia on tehtävä. Muutokset vievät niitä suunnittelevilta ja niiden kohteeksi joutuvilta paljon energiaa ja aiheuttavat epävarmuutta, mutta muutos on myös mahdollisuus saada jotain entistä parempaa. Ja hyvin tärkeää on myös saada suuret linjat sovittua niin, että malli rakennettaisiin mahdollisimman kestävälle pohjalle ja asiakasnäkökulma korostuisi vielä nykyistäkin paremmin. ◻