Maataloustieteen päiviltä poimittua: Tuotos ja kestävyys käyvät käsi kädessä maitotiloilla
Maataloustieteen päivillä tammikuussa oli kiinnostavia esityksiä maidontuotannosta ja lypsylehmien hyvinvoinnista sekä näkemyksiä kotieläintalouden tulevaisuudesta. Anu Tiikkainen esitteli KEP:iä maitotiloille; päästöjä pienentämällä parannetaan myös kannattavuutta.
Kehittyvä maidontuotanto –osiossa kuultiin esitys maidontuotannon talouden ja ympäristönäkökulman yhdistämisestä, eli KEPin käytöstä maidon hiilijalanjäljen pienentämisessä.
Anu Tiikkainen kertoi pro gradu –tutkimuksestaan, jossa selvitettiin miten KEP eli lehmien energiakorjattu elinpäivätuotos liittyy maidon hiilijalanjäljen alentamiseen sekä ruokintakustannuksiin.
”KEP näyttää käyttökelpoiselta myös tuotantotoiminnan onnistumisen mittarina. Elinpäivätuotoksella on selvä yhteys maidon hiilijalanjälkeen ja tuotannon kannattavuuteen”, Tiilikainen kiteytti.
Työ päästöjen vähentämiseksi on siis työtä tuotannon kannattavuuden parantamiseksi.
Luvut KEPin takana
KEP on yksinkertainen luku, joka esitetään erikseen elossa oleville ja poistetuille lehmille. Sen tulkinta edellyttää kuitenkin monia taustatietoja esimerkiksi karjan rotujakaumasta ja mahdollisesta tuotannon laajentamisesta, tuotospitoisuuksista, managementista ja hedelmällisyydestä.
KEP:n laskemiseksi tarvittavat luvut eli energiakorjattu maitotuotos (EKM) elinpäivää kohti -luvut löytyvät tuotosseurannan vuosiraportilta. Luvut voi myös laskea itse, jolloin lehmän kokonaistuotos energiakorjataan Luonnonvarakeskuksen rehutaulukon kaavalla ja jaetaan elinpäivien lukumäärällä.
Tiikkainen avaa olennaisimpia tekijöitä KEP-luvun parantamiseksi.
”Tavoitelukuina on vähintään 22 kuukauden poikimaikä, vaikka toki optimi on tilakohtainen. Umpikauden pitäisi kestää vähintään 37 päivää, optimin ollessa 55.”
Lypsykauden pituuden optimi on 339 päivää.
”Poikimaväliä olennaisempaa on se, mitä poikimisten välillä tapahtuu, eli lypsy- ja umpipäivien keskinäinen suhde.”
Ensikkokauden EKM-tuotoksen optimi on 11 000 kiloa. Tärkeä tavoite on myös lisätä karjassa poikimakertoja; viisi on hyvä tavoite.”
KEPista monia hyötyjä
Tutkimuksen aineisto tuli Kotipellon tilalta Ylivieskasta. Tuotosseuranta- ja ruokintatietojen lisäksi aineistoon kuuluivat Kotipellon tilan kymmenen vuoden aikana poistettujen lehmien tiedot.
”Vuonna 2023 Suomen tuotosseurantakarjojen KEP-keskiarvo oli 14,6 kiloa. Tuloksissa on paljon hajontaa heikoimmasta 5,7 kilosta parhaaseen yli 20 kilon KEP:iin.”
Kotipellon tilan vuoden 2023 KEP-luku oli 18,6, ja heillä oli tavoitteena nostaa se vähintään 20 kiloon. Nämä kolme KEP-lukua, eli karjojen keskiarvo, Kotipellon tilan arvot vuodelta 2023 ja tilan tavoite, toimivat tutkimuksen vertailutasoina.
Tutkimuksen pohjalta löytyi erilaisia hyötyjä KEP-luvun käytöstä maitotiloilla. Nostamalla KEP 14,6 kilosta 20 kiloon nuorkarjan määrä laski yli 13 prosenttia, eli vasikoiden ja hiehojen suhde aikuisiin saatiin sopivaksi ja vähemmän syöviä suita hoidettavaksi.
”Myös ruokintakustannuksia saatiin pienennettyä kolmella sentillä elinikäiskiloa kohti. Se merkitsee 40 000 kilon elinikäistuotoksella 1200 euroa säästöä ruokinnassa jokaisen lehmän elinaikana.”
KEP:in nousulla saatiin laskettua maidon hiilijalanjälkeä yli kymmenen prosenttia.
”Tämä onnistuu yksinkertaistetusti sillä, että tyhjien päivien osuutta karsitaan, eli tuottamattomia päiviä on vähemmän.”
KEP-luvun nostaminen ei estä käyttämästä muita päästövähennystoimenpiteitä.
”Etuna on myös se, että KEP:in käyttämiseksi ei tarvitse tehdä erillisiä investointeja, vaan kysymys on omien toimintatapojen muuttamisesta.”
Vastaavia tutkimuksia, joissa energiakorjattu elinpäivätuotos on yhdistetty hiilijalanjälkeen, ei löydy muualta. Tiikkainen sanoo, että päästövähennyksien todentamiseksi tarvitaan vielä jatkotutkimusta.
Kotieläimet ja tulevaisuus
Professori Aila Vanhatalo Helsingin yliopistosta puhui kotieläintuotannon roolista tulevaisuuden ruokajärjestelmässä. Hän oli koonnut kirjallisuuskatsauksen ja pohti kotieläintuotantoa sen pohjalta.
Ravitsemussuositusten mukaan pitäisi siirtyä kasvipainotteisuuteen sekä terveys- että ympäristösyistä. Kotieläintuotanto kuormittaa ympäristöä enemmän kuin kasvintuotanto. Onko kotieläintuotannolle tilaa tulevaisuuden Suomessa?
”Suomessa on lyhyt kasvukausi, joten ruokakasvituotannon kasvattamisessa on rajansa. On kysymys siitä, missä määrin paikalliset olosuhteet pitäisi ottaa tarkastelussa huomioon.”
Suomessa suurin osa peltoalasta on käytössä rehun tuottamiseen. Samaan aikaan vilja- ja valkuaiskasvien sadot vaihtelevat ja elintarvikekäyttöön sopivan sadon määrä on pieni, keskimäärin vain noin kolmasosa kokonaissadosta.
Vanhatalo sanookin, että eläinperäisen ravinnon korvaaminen kokonaan kasviperäisillä lähteillä on haasteellista.
”Näin pelkästään riittävien ravintoaineiden saannin kannalta. Riskiryhmässä ovat lapset, ikääntyneet ja lisääntymisikäiset. Eläinperäinen ravinto on tärkeää, sillä siinä proteiini ja esimerkiksi monet mikroravintoaineet ovat parhaassa muodossa elimistöllemme.”
Globaalisti tarkasteltuna eläinperäisen ravinnon niukkuus on usein syynä puutteelliseen ravinnonsaantiin maailmassa.
”Eläinperäisen proteiinin korkealaatuisuus pitäisi ottaa paremmin huomioon ympäristövaikutusten arvioinnissa.”
Maitotilat säilyvät
Joidenkin arvioiden mukaan märehtijöiden metaanituotannon vähentämisen tavoitteet voidaan saavuttaa korkean tulotason maissa, kuten Euroopassa. Puolentoista asteen lämpötilarajaan tarvittaisiin 11–30 prosentin metaanivähennys vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2010 tasoon.
Märehtijöistä peräisin oleva metaani lämmittää enemmän kuin hiilidioksidi, mutta myös hajoaa ilmakehässä nopeasti ja on osa luonnossa kiertävää biogeenistä hiiltä.
”Kehittyvissä maissakin pitäisi keskittyä tuotannon tehostamiseen tuotannon laajentamisen sijasta. Samaten huomio pitäisi suunnata biogeenisiä päästöjä enemmän fossiilisten päästöjen alentamiseen.”
Vanhatalon mukaan maidontuotanto on kotieläintuotannon tärkein sektori tulevaisuudessa.
”Märehtijät ovat muutosjoustavia ilmastonmuutoksessa ja edistävät luonnon monimuotoisuutta. Nautakarjan tuotantoa mahdollisesti jopa lisätään tulevaisuuden Suomessa, myös vientiä varten.”
Parempi kestävyys
Tutkija Marjukka Lamminen Helsingin yliopistosta kertoi kolmesta strategiasta kotieläintuotannon kestävyyden parantamiseksi.
”Kestävyyden parantaminen on haasteellista eri syistä. Kestävyyden ymmärtäminen kokonaisvaltaisesti on itsessään vaikeaa. Vakiintuneita toimintatapoja haastetaan tällä hetkellä niin sään, markkinoiden kuin julkisen keskustelunkin suunnalta.”
Lamminen ehdottaa tehokkuuden, riittävyyden ja yhteensopivuuden strategioita kestävyyden parantamiseen. Jokaisella strategialla on vahvuuksia ja heikkouksia.
”Tehokkuuden strategia on yleisimpiä kotieläintuotannon onnistumisen mittareita. Kysymys on panostuotos –suhteen parantamisesta ja haitallisten ympäristövaikutusten pienentämisestä teknologioiden avulla, optimoimalla ruokintaa ja rehukasvien tuotantoa sekä erikoistumalla.”
Tehokkuuden strategia suosii tuotantoeläimiä, jotka ovat tehokkaita hyödyntämään rehun ravintoaineet, tuottavat paljon jälkeläisiä ja vähän metaania, eli yksimahaisia tuotantoeläimiä.
”Tehokkuuden strategia voi johtaa lyhytnäköiseen optimituotantoon, joka toimii vain ideaaliolosuhteissa. Sillä voi olla heikko sopeutumiskyky muuttuviin olosuhteisiin. Ruokajärjestelmä pitäisi optimoida kokonaisuutena, ei vain sen osia.”
Tehokkuuden strategia voi myös heikentää viljelijöiden autonomiaa ja muuttaa ruokajärjestelmän valtasuhteita epäterveiksi.
Kysyntä ja tarjonta
Riittävyyden strategia jakautuu kahteen osaan: kysyntälähtöiseen riittävyyteen ja tarjontalähtöiseen riittävyyteen.
Kysyntälähtöisessä riittävyydessä eläintuotteiden kulutuksen vähentäminen on keskeistä. Tarjontalähtöisessä taas kysymys on liiketoimintastrategiasta, eli miten kulutetaan resursseja vähemmän, miten ollaan tuotantopanosten suhteen omavaraisia ja vältetään hävikkiä. Tai omistetaan yhdessä toisten viljelijöiden kanssa koneita tai hyödynnetään urakointia.
”Näitä hyviä maatalouden periaatteita tunnistetaan kuitenkin harvoin riittävyyden strategiaksi.”
Haasteena on määrittää mikä on ”riittävä” kulutuksen taso. Huomio voi keskittyä liian kapeasti resurssien käytön vähentämiseen, eikä ymmärretä kotieläintuotannon moniulotteisia ympäristövaikutuksia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.
Luonnon kanssa
Viimeisenä Lamminen esittää yhteensopivuuden strategiaa. Siinä käytetään teollisen ekologian lähestymistapaa, eli tuotanto jäljittelee luontoa ja toimii yhdessä luonnon kanssa.
”Tässä strategiassa fokus on terveessä maaperässä. Eläintuotanto käsitetään monitoiminnalliseksi ja sillä on monia rooleja. Yhteensopivuuden strategia resonoi agroekologian ja uudistavan maatalouden kanssa.”
Strategiassa ei suljeta pois mitään eläinlajia, laidunnus on tärkeää ja uuteen teknologiaan suhtaudutaan avomielisesti.
”Yhteensopivuuden strategia aiheuttaa kolmesta strategiasta kaikkein suurimman muutoksen ruokajärjestelmään. Murrostilanteissa on voittajia ja häviäjiä, uuden tiedon tarve on valtava ja aikaisemmin tehdyt valinnat voivat estää muuttumista ajoissa.”
Lamminen kysyy, mitä voisi olla uudistava kotieläintuotanto. Sellaista ei vielä ole määritelty.
”Mikään strategia ei yksin ratkaise kestävyyden haasteita, vaan tarvitaan jonkinlainen yhdistelmä niistä. Tehokkuuden ja riittävyyden strategia täydentävät toisiaan, ja yhteensopivuuden strategia nostaa esiin asioita, joita muut strategiat eivät huomioi.”