Kumimatto parantaa lihasonnien jalkaterveyttä
Nauta arvostaa pehmeää makuualustaa ja viettää makuulla mieluusti yli puolet vuorokaudesta. Asiantuntijoiden mielestä lihanaudalle paras ja mukavin vaihtoehto on kiinteä kuivikepohja – mutta vain hyvin hoidettuna ja kuivitettuna.
Jos kuivikkeet ovat kalliita, niiden saanti takkuaa tai kuivitus ei erityisemmin ole isännän heiniä, kumimatolla pehmustettu betoniritilä on kelpo vaihtoehto. Etenkin jos kasvattamo on jo olemassa ja edelleen muutoin käyttökelpoinen.
Kumimatoilla on mahdollista järjestää pehmeä alusta myös lämpimään ritiläpohjakasvattamoon, joten se on iso edistysaskel lihanautojen hyvinvoinnin puolesta, ELT Laura Hänninen Helsingin yliopistosta sanoo. Hän osallistui Koivurinteen tilalla pari vuotta sitten tehtyyn tutkimukseen, jossa selvitettiin kumimaton vaikutusta sonnien käyttäytymiseen ja jalkaterveyteen.
Hännisen mukaan nauta haluaa maata pehmeällä alustalla ja myös osoittaa sen selvästi.
”Nauta äänestää jaloillaan välittömästi eli makaa siellä, missä on matto.”
Hänninen oli yllättynyt, kuinka dramaattisesti matot vaikuttivat sonnien käyttäytymiseen. Paljaalla betonilla havaittiin paljon epätyypillistä makuukäyttäytymistä, joka kumimatolla loppui lähes kokonaan ja etupolvien turvotuskin väheni selvästi.
Myös data vahvisti saman: luonnottomat liikeradat ja turvotus vähenivät. Hännisen mukaan sonnien heikko kohta ovat polvet.
”Kun 500 kiloa eläintä kolahtaa paljaalle betonille polvilleen, kudokset turpoavat väkisinkin.”
Hänninen myöntää ennen tilakoetta olleensa hieman epäilevällä kannalla, sillä maton materiaali ei tuntunut kovinkaan pehmeältä. Ilmeisesti se eläimellä kuitenkin joustaa juuri sen verran, että tuntuu ratkaisevasti mukavammalta kuin paljas betoni, hän pohtii.
Myös monet mattoa kokeilleet yrittäjät ovat Hännisen mukaan olleet positiivisesti yllättyneitä, taloudellisistakin vaikutuksista. Hän ei ole kuullut tutkimustuloksista, joissa olisi havaittu kumimaton suoranaisesti vaikuttavan nautojen kasvunopeuteen.
Lue koko 6-sivuinen juttu KMVETin numerosta 4-2016.
Teksti ja kuvat: Tiina Kolunsarka