Kolmirotuinen lehmä kiinnostaa isojen karjojen omistajia maailmalla

Sikatuotannossa on jo pitkään käytetty kolmiroturisteytyksiä ja siipikarjatuotannossa kolmen eri jalostuslinjan yhdistelmää. Tämä menetelmä on vähitellen alkanut kiinnostaa myös maidontuottajia. Ehdoton valtaosa maitotiloista tuottaa nimenomaan maitoa, ei jalostuseläimiä, joten risteyttäminen olisi monelle mahdollista. Toimintamallit kuitenkin muuttuvat nautatuotannossa hyvin hitaasti.

Kolmirotulehmien tarina alkoi vuosituhannen vaihteessa Yhdysvalloissa. Kalifornian suurissa holstein-karjoissa ongelmaksi olivat tulleet lehmien kestävyys, hedelmällisyys ja terveys. Myös sukusiitosaste oli korkea, mikä näkyi eläinten polveutumisia lähemmin tarkastellessa.

Kalifornialaiset maidontuottajat alkoivat miettiä, miten tilannetta voisi parantaa ja tehdä maidontuotannosta kestävämpää. Risteytysvaihtoehdoista jäi heti pois kahden rodun risteyttäminen, koska siitä saadaan vain yksi sukupolvi jälkeläisiä, joiden heteroosi eli risteytyselinvoima parantaa niiden ominaisuuksia.

Maitoyrittäjät totesivat saman, minkä sika- ja broileriyrittäjät ovat huomanneet jo kymmeniä vuosia sitten. Risteyttämällä kolmea rotua suunnitelmallisesti, saadaan hyvä heteroosivaikutus myös ensimmäisen polven jälkeen.

Risteytyksiä tutkitaan

Yhdysvalloissa alettiin vertailla eri rotuyhdistelmien tuotanto-ominaisuuksia. Vertailuissa on ollut useita rotuja, kuten jersey, ranskalaiset montbeliarde ja normande sekä pohjoismaiset punaiset rodut, mukaanlukien suomalainen ayrshire.

Risteyttämistä on tutkittu myös Ranskassa, jossa aivan äskettäin julkaistiin tuloksia kolmesta risteytysmallista holstein x montbeliarde, holstein x montbeliarde x normande ja holstein x montbeliarde x pohjoismainen punainen rotu.

Naudanjalostus on pitkäjänteistä työtä ja tulosten saaminen kestää. Minnesotan yliopiston kokeet aloitettiin vuonna 2000, ja rotuvertailujen tuloksia on vähitellen julkaistu viime vuosina.

Monivuotisten amerikkalaiskokeiden tuloksena on ainakin toistaiseksi päädytty siihen, että paras yhdistelmä tuottaa kolmirotuisia lypsylehmiä on holsteinin, pohjoismaisen punaisen rodun ja ranskalaisen montbeliarden yhdistelmä.

Vasta julkaistussa ranskalaiskokeessa risteytysten käyttöönotto vähensi holstein-rotuun verrattuna maitotuotosta lehmää kohti. Risteyttäminen kuitenkin johti maidon rasva- ja valkuaispitoisuuden, hedelmällisyyden sekä utareterveyden paranemiseen ja pidensi lehmien käyttöikää.

Tiloilla, joilla lääkinnän tarve oli vähäistä, risteytysten käyttöönotto paransi katetta 20–32 euroa lehmää kohti vuodessa. Tiloilla, joilla sairauksia oli paljon, lisäys oli jopa 75–90 euroa lehmää kohti vuodessa.

Lue koko juttu KMVETin numerosta 1/2017

Teksti ja kuvat: Pirjo Mälkiä