Hiekkaparsipihatto pitää emot puhtaina ja sorkat terveinä
Uusi-Mattilan tila Nokian Sarkolassa kehittyy vauhdilla. Tilan yrittäjä, Veera Jokinen, vie toimintaa eteenpäin innolla ja ennakkoluulottomuudella, mutta tarkkaan harkiten. Muutamasta simmentalemosta on kehittynyt karja, jossa poiki tänä keväänä 150 emoa. Ensimmäinen laajennus on valmistunut ja seuraavaa jo suunnitellaan.
Ensimmäiset simmentalit Veera Jokinen hankki heti Mustialasta valmistuttuaan vuonna 2007. Alussa emoja oli pieni ryhmä ja ne asuivat tilan vanhassa ladossa ja siihen rakennetussa katoksessa.
Ensimmäinen emolehmäpihatto valmistui vuonna 2012 ja voisi sanoa, että siitä on alkanut melkoinen kehityksen vuosikymmen. Uusi pihatto valmistui viime vuonna ja siinä on moni asia mietitty ja paranneltu vanhasta pihatosta saatujen kokemusten pohjalta.
Vinokuivikepohjasta hiekkaparsiin
Vanhassa pihatossa on vinokuivikepohja.
”Olen käyttänyt kuivikkeena olkea ja turvetta, mutta olen kokenut sen aika työläänä. Sekä oljen että turpeen saatavuus myös vaihtelee ja etenkin turpeen käyttö saattaa jatkossa olla yhä kyseenalaisempaa”, Jokinen pohtii.
Vinokuivekepohja ei myöskään ole toiminut emoilla ihan kuten kuuluisi.
”Nuorten eläinten pitopaikkana pohja toimii paremmin kuin emoilla, sillä nuoret liikkuvat emoja enemmän.”
Ruokintaparsissa olisi tilaa isommallekin eläinjoukolle, mutta makuutilat eivät riitä samalle emomäärälle.
”Nuoret mahtuvat pienemmällekin makuualalle ja mikä tärkeää, ne kuljettavat liikkuessaan vinopohjan kuivikemateriaalia lantakäytävälle. Emojen osastossa kulkeutumista ei tapahdu tarpeeksi, kun emot lähinnä makoilee.”
Tämän seurauksena pohja nousee. Ongelma korostuu erityisesti, jos kuivituksena on olkea.
Uudessa, viime vuonna valmistuneessa pihatossa on haettu aivan erilaisia ratkaisuja, ilman turvetta tai olkea. Eläinlääkärin suosituksesta Jokinen tutustui hiekkaparsiin ja valitsi ne perehdyttyään huolella asiaan.
”Opetteluahan tämä alku on vaatinut hiekkaparsien hoidossa, mutta hyviä kokemuksia ja oivalluksiakin on tullut jo monta,” Jokinen kertaa.
Kokemuksen myötä on syntynyt käsitys, minkä verran parsissa tulee olla hiekkaa ja kuinka usein hiekkaa lisätään. Liikaa hiekkaa ei kannata parsissa pitää, sillä se johtaa hiekan tuhlaantumiseen lantakäytävälle.
Puhtaita lehmiä ja sorkkia
Lehmien hyvinvoinnin kannalta hiekka vaikuttaa onnistuneelta valinnalta, mitä Jokinen arvostaa erityisesti.
”Hiekkaparsissa lehmät pysyvät puhtaampana ja vaikuttaisi siltä, että hiekkaparret parantavat sorkkien kuntoa. Hieno hiekka puhdistaa sorkkien väliä eikä sorkkaväliin kerry samalla tavalla alusia ja lantaa kuin olkiturvekuivituksessa. Myös kärpästen määrä on vähäisempi hiekkaparsipihatossa”, Jokinen toteaa.
Hiekka on viileä makuualusta, mikä on kesällä selkeästi mieluista lehmille, mutta talvella se ei ehkä ole lehmän näkökulmasta paras vaihtoehto.
”Emojen suurin tuotantorasitus ajoittuu kuitenkin lämpimään kauteen, joten minusta on tärkeää, että emot tykkäävät maata hiekkaparsissa erityisesti keväällä ja kesällä”, Jokinen miettii. Jokisen kokemusten pohjalta eri alusvaihtoehtojen kustannukset eivät juurikaan eroa toisistaan.
Lisää liikuntaa emoille
Uusi pihatto muodostuu emojen hiekkaparsista, ruokintahallista, näiden välissä olevasta tarha-alueesta sekä vasikkapiiloista.
”Alueet on suunniteltu juoma-astioita myöten siten, että emot pääsevät liikkumaan uudessa pihatossa selvästi enemmän kuin vanhassa, jossa ne etupäässä makoilevat vinokuivikepohjalla. Jo tässä vaiheessa voi huomata selvästi, että liikunnan määrällä on suotuisa vaikutus jalkojen ja sorkkienkuntoon”, Jokinen kertoo havainnoistaan.
Uusi ja vanha pihatto ovat täysin erilaisia, juoma-astioita myöden. Vanhassa pihatossa on perinteiset automaattikupit, uudessa isot juoma-altaat, jotka kummatkin ovat tietysti soveltuvia kylmiin olosuhteisiin.
Jo lyhyen käyttökokemuksen perusteella Jokinen osaa sanoa, että juoma-altaat ovat selvästi paremmat emoille.
”Simmentalemojen turpa on aika iso ja meillä on kokeiltu kolmea tai neljää erilaista kuppia, mutta tuntuu että ne kaikki ovat vähän turhan pieniä. Altaista emot juovat nopeasti ja rauhassa sen määrän, mitä haluavat, mikä lisää varmasti niiden hyvinvointia, terveyttä ja tiinehtymistäkin”.
Kolmas pihatto työnalla
Kolmas pihatto hiekkaparsineen ja ulkoilutarhoineen on suunniteltu valmistuvan jo ensi vuonna. Se tulee yhdistämään ensimmäisen ja toisen pihaton, sillä se rakennetaan ensimmäisen ja toisen pihaton väliin.
”Ajatuksena on ollut, että kolmas pihatto tekee rakennuksista toimivan kokonaisuuden, jossa eläinten siirtely onnistuu vain portteja avaamalla”, Jokinen avaa suunnitelmiaan.
”Emot tulevat siis jatkossakin poikimaan ensimmäisessä vinokuivikepihatossa, johon on helppo rakentaa karsinoita poikiville tai sairaille eläimille. Täältä ne siirretään uudelle puolelle poikimisen jälkeen, yksin tai vaikka ryhmissä.”
Kolmannen pihaton myötä laajennussuunnitelmat riittävät ja tilalla tulee poikimaan vuosittain 220–240 emoa lähinnä vanhan pihaton käyttöasteesta riippuen.
Y-seksatulla tiliä
Uusi-Mattilan tilalla oli aiemmin lähinnä välitysvasikoiden kasvatusta, mutta Veera Jokisen otettua vetovastuun, tavoitteena kehittyvä ja kasvava emolehmäkarja, jossa päärotuna on simmental.
”Ei täältä toimivia emoja poisteta sukutaulun vuoksi, olipa kyseessä risteytys tai puhdas simmental. Siementäessä käytän kuitenkin nykyään lähes pelkästään simmentalsiementä, joten ruskeavalkoiset lasit istuvat tiukasti päässä”, Jokinen nauraa.
Aiemmin tilalla on kokeiltu myös Y-lajiteltua blondi- ja limousinesiementä, mutta Y-lajitellun simmentalin tuloksiin on oltu erityisen tyytyväisiä.
”Simmental vaan sopii meille, ja olen ollut hyvin tyytyväinen sekä eläinten luonteeseen, poikimisiin että teurastuloksiin. Y-seksattua angusta käytän myös hieman, mutta vain hiehoille”, Jokinen tarkentaa.
Jokisen mielestä siemennyksellä on ratkaiseva merkitys tilan talouden kannalta, sillä käyttämällä Y-lajiteltua simmentalia, hän saa juuri sitä mitä toivoo, hyvin kasvavia sonnivasikoita.
”Y-seksattu siemen on meillä tosi kovassa käytössä, sillä käytän sitä yli puolessa kaikista siemennyksistä. Sanoisin, että Y-seksatulla siementäminen on vuoden tuottoisimpia töitä tilalla. Siitä muodostuu minun palkkani”, Jokinen tiivistää.
”Pihvivasikoiden tuotannossa raha tulee sonnivasikoista ja niitä minä haluan jokaisesta lehmästä, joka ei syystä tai toisesta ole kelvollinen uudistuseläinten tuottamiseen. Kun karjassa on näinkin paljon emoja, siemennän Y-seksatulla pääterodun sonnilla hyvin herkästi jokaisen emon, jossa on jotain toivomisen varaa.”
Kiinnostavia sonneja maailmalta
Jokisen mukaan myös jalostus- ja tuotantoeläimille tuntuu olevan ainakin simmentalin osalta kysyntää. Tilan uudistuseläimet tuotetaan vain parhaista emoista, joten jalostus menee eteenpäin. Näille emoille mietitään huolella puhdasrotukäyttöön ja emojen tuotantoon parhaiten sopivat keinosiemennyssonnit siten, että jokaisen emon ensisijainen sonnivalinta on hyvin harkittu, emon puutteita korjaava tuontisonni.
”Tuontisonneja käyttämällä on tullut välillä yllätyksiä, mutta olen saanut karjaan paljon uusia kiinnostavia sukuja ja hyvää genetiikkaa.”
Jokinen on hyvin kiinnostunut simmentalrodun jalostuksesta ja osallistuukin keinosiemennyssonnien valintaan aktiivisesti työssään Suomen Simmentalyhdistyksen hallituksessa.
Jokinen suoritti Mäntsälässä seminologin ammattitutkinnon vuonna 2007, joten hänellä on siementämistyöhön vankka pohjakoulutus. Lisäksi hän on tehnyt opintoihin kuuluvan siemennysharjoittelun Faballa.
”Koulutuksesta on ollut valtava hyöty oman tilan töissä. Meillä on kevätpoikiva karja, ja joka kesä siemennän viiden viikon ajan jokaisen eläimen, jonka havaitsen olevan kiimassa. Se on tietysti työläs jakso, sillä kiimoja pitää tarkkailla ja siemennystyökin ottaa aikansa”, Jokinen kuvaa.
Käytäntö on kuitenkin osoittautunut toimivaksi ja viiden viikon siemennysjakson jälkeen joka ryhmään lisätään sonni paikkaamaan siemennystyön tuloksia. Tänä vuonna karjan 150 poikivasta emosta puolet poiki keinosiemennyssonnista, mihin Jokinen on tyytyväinen.
Genomitestauksesta paljon hyötyä
Siemennyksen ja astujasonnin käytön yhdistelmä on emotiloilla yleinen ratkaisu, joka vaatii rinnalle aina polveutumismääritykset. Jalostuksen näkökulmasta oikein olevat polveutumiset ovat kaiken perusta, josta ei voi tinkiä.
”Genomitestaus on tuonut tähän valtavan helpotuksen ja myös taloudellisen säästön, sillä päästyämme mukaan Satafoodin hankkeeseen, olen testannut valtavan määrän karjan eläimiä hyvin edullisesti”, Jokinen kertoo.
”Hankkeen loputtua aion jatkaa eläinten genomitestausta, sillä sen hyödyt ovat kiistattomat. Genomitestauksessa selviää niin monta asiaa, että se on iso säästö verrattuna aiempaan tilanteeseen, jossa joka asia piti selvittää erikseen omalla testillään”, Jokinen selventää.
Simmentalrodulle tyypilliset, rodun tunnetut perinnölliset sairaudet BH2 ja trombopatia ovat kummatkin genomitestissä käytettävällä sirulla. Genomitestaamalla eläimet selviää polveutumisen lisäksi eläinten tulos näiden sairauksien osalta.
”Sairauden kantaja ei ole sairas, mutta kahta sairauden kantajaa ei pidä missään nimessä yhdistää, jotta sairaita ei synny.”
”Kantajaa ei tarvitse kuitenkaan poistaa karjasta, vaan siirrän sen yleensä teuraseläinten tuotantoon. Kantajaemot siemennän aina Y-seksatulla siemenellä, joka on ehdottomasti vapaa kyseisestä sairaudesta”, Jokinen tarkentaa.
Lähes kaikki Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat simmentalrodun keinosiemennyssonnit on tutkittu perinnöllisten sairauksien osalta, mutta maailmalla näin ei ole.
”Onneksi keinosiemennyskäyttöön tuodut tuontisonnit kuitenkin tutkitaan Fabalabissa heti kun annokset saapuvat, sillä tuontisonneja tarvitaan”, Jokinen toteaa.
Yhtä lailla on tärkeää testata jokainen astujasonni, jotta tietää mitä tekee eläintensä kanssa. Sairaiden eläinten tuottaminen on sekä eettisesti että taloudellisesti asia, jota kannattaa välttää.
”Eihän kukaan tänä päivänä edes ostaisi astujasonnia, jota ei ole testattu. Kuitenkin jokaisen sonnin käyttöön liittyy riskinsä, mutta kun sonneja on paljon käytössä, riski on hajautettu monen asian osalta”, Jokinen tiivistää. Tämä on hyvä ohjenuora karjaan kuin karjaan.
Tietoisia riskejä kannattaa usein välttää ja tiedostamattomat riskit hajauttaa käyttämällä useita eri sonneja. ◻
Kirjoittaja on agronomi, MMM, joka työskentelee Fabassa asiakas- ja kehityspäällikkönä vastaten emolehmätilojen palveluista ja liharotuisesta siemenestä.
Uusi-Mattilan tila
- Tilalla on omaa maata 30 hehtaaria, 100 hehtaaria on vuokralla minkä lisäksi on sopimusnurmia noin 100 hehtaaria.
- Tilan päätuotantomuotona on emolehmätalous, poikineita emoja on nyt 150.
- Emoista noin puolet on puhtaita simmentaleja ja puolet simmentalristeytyksiä.
- Tilan omistaa Veera Jokinen. Veeran mies Markku Antila hoitaa peltoviljelyn, koneet ja rakentamisen, lisäksi apuna on tarpeen mukaan Veeran isä ja muuta lähisukua. Veeran ja Markun perheeseen kuuluu myös 5-vuotias Aili-tytär.
- Tila työllistää vakituisesti yhden ulkopuolisen navettatyöntekijän, minkä lisäksi apuna on kausityöntekijöitä.
- Tilalla on kaksi kylmäpihattoa, joista vanhempi on valmistunut 2012 ja uudempi viime vuonna. Kolmannen pihaton rakennustyöt on aloitettu.
Hiekkaparsista hyviä kokemuksia
Eläinlääkäri Johanna Vakkamäen kokemukset hiekkaparsista ovat olleet erittäin hyviä. Myös Vakkamäen omalla tilalla Vihdissä kolmen robotin lypsylehmäpihatossa on hiekkaparret. Hän on myös perehtynyt asiaa koskeviin tutkimuksiin.
”Lypsykarjan osalta asiaa on tutkittukin ja huomattu, että hiekkaparsi on lypsylehmille mieluisin makuualusta”, Vakkamäki kertoo.
Lypsylehmiltä saadut kokemukset tukevat hiekkaparsien käyttöä myös emolehmäpihatoissa.
”Hiekan toimivuus ja mukavuus kylmissä olosuhteissa on tosin asia, josta ei vielä ole niin paljon tietoa, sillä toisin kuin lypsykarjapihatot, emopihatot ovat lähes poikkeuksetta kylmiä tiloja”, Vakkamäki jatkaa.
Sekä Vakkamäen että Jokisen tilalla on huomattu, että hiekan ja lannan sekoitus ei kovin herkästi tiivisty sorkkaväliin, mikä tietysti on hyväksi sorkkaterveydelle. Myös eläinten pysyminen puhtaampana, on selkeä havainto kummallakin tilalla.
”Hiekka kuivattaa sekä eläimen lantaa, kylkiä että sorkkia, mikä kaikki on pelkästään hyväksi”, Vakkamäki kertoo kokemuksistaan. ”Kun löysää lantaa putoaa hiekalle, hiekka tekee sen kuivemmaksi ja vähemmän tarttuvaksi eläimen karvoihin. Samoin hiekka kuivattaa sorkkaa ja sorkkaväliä, sillä hiekkaparressa maatessaan sorkat uppoavat helposti hiekkaan”.
Vakkamäellä jalkaterveyden on havaittu pysyvän erittäin hyvällä tasolla. Hiekka lisää lypsylehmien makuuaikaa ja tukee jalkaa, mikä vähentää jalkojen rasitusta, pitää sorkat puhtaampana, mutta se myös vähentää onnettomuuksia.
”Hiekkaa kulkeutuu hiekkaparsista aina lantakäytävälle eläinten mukana, ja tämä tekee lantakäytävästä ikään kuin hiekoitetun”, selvittää Vakkamäki. Hiekka tekeekin lantakäytävästä turvallisemman eläimille, kun liukastelu vähenee.
Vakkamäki kertoo, että hiekkaparret toimivat sitä paremmin, mitä yhtenäisemmän kokoinen karja on. Jos karjassa on pienikin osa selkeästi pienempää eläinainesta, parsien sotkeminen lisääntyy selvästi.
”Hiekkaparren hoito vaatii myös opettelua, jotta tietää, minkä verran parsissa on hyvä olla hiekkaa, miten usein parret siivotaan ja kuinka tiheästi uutta hiekkaa tuodaan parsiin”, Vakkamäki jatkaa.
Myös hiekanlaadulla on merkitystä sekä erityisesti sillä, että hiekan pysyy varastoitaessa kuivana. KS