Harjoittelemalla tauteja vastaan

Olen ollut valmiuseläinlääkärinä parikymmentä vuotta. Alkuajoilta muistan muutaman mielenkiintoisen ja antoisan harjoituksen, jolloin harjoittelimme kotieläintiloilla. Yksi harjoitus oli suu- ja sorkkatautiepidemian varalta ja kerran otettiin kanoista verinäytteitä.

Hyviä harjoituksia ovat myös olleet teoriaharjoitukset, joissa on kokoonnuttu yhteen paikkaan. Yksi harjoitus oli myös Teamsilla ja sekin onnistui yllättävän hyvin. Siinä harjoittelimme, miten toimisimme, jos afrikkalainen sikarutto tulisi Suomeen villisikojen välityksellä.

Valmiuseläinlääkärit ovat yleensä kunnaneläinlääkäreitä, mutta myös yksityiseläinlääkäreitä on mukana. Suurin osa valmiuseläinlääkäreistä on praktikoita tai valvontaeläinlääkäreitä. Yhteensä mukana on noin kahdeksankymmentä aluehallintoviraston nimeämää eläinlääkäriä eri puolelta Suomea.

Valmiuseläinlääkärijärjestelmän tarkoitus on varmistaa, että jos Suomessa puhkeaisi vakava eläintautiepidemia, eläintautien vastustyöhön on valmiiksi nimettynä ja koulutettuna eläinlääkäreitä, jotka lähtevät hommiin, kun kutsu käy.

Epidemiatilanteessa valvontaeläinlääkärit vastaavat läänineläinlääkärin ohjauksessa paikallistasolla toimenpiteiden toteuttamisesta. Valmiuseläinlääkärijärjestelmä on tarkoitettu vakavien eläintautiepidemioiden torjuntaan, kuten suu- ja sorkkataudin ja afrikkalaisen sikaruton vastustustoimiin.

Tautiepidemian hallinnassa on keskeistä, että tartunta havaitaan mahdollisimman pian ja saadaan tartunnan leviäminen estettyä sekä selvitettyä tartunnan lähde. Onnistumiseen vaikuttavat myös nopeat ja oikeat toimet taudin hävittämiseksi.

On hyvä, että toimintamallit ja vastuutahot ovat valmiiksi mietittynä. Ruokavirasto vastaa valtakunnallisten valmiussuunnitelmien ja toimintaohjeiden teosta. Lisäksi aluehallintovirastot laativat omia alueellisia toimintaohjeita.

Merkittävä rooli eläintautiepidemiaan varautumisessa on myös valmiuseläinlääkäreillä. Työvoimaa tarvitaan eläintautiepidemiassa paljon. Tarvittaessa apuun pyydetään myös muita kunnaneläinlääkäreitä.

Valmiuseläinlääkäreitä koulutetaan säännöllisesti sekä alueellisesti että valtakunnallisesti. Valmiusharjoitukset auttavat kehittämään valmiussuunnitelmia käytännön tilanteessa toimiviksi.

Koulutukset ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä, mutta valtion tiukka taloustilanne näkyy myös valmiuseläinlääkärikoulutuksessa, harjoituksia on nykyään aivan liian harvoin. Jos tulisi todellinen tilanne, olisi tärkeää, että tiimit tuntisivat toisensa ja olisivat harjoitelleet yhdessä. Tätä pidetään tärkeänä kaikessa varautumisessa. Tositilanteessa taidot, tehtävät ja roolit tulisi olla opittuna. Kriisitilanteessa on vaikea oppia uutta.

Suurin osa koulutuksista on Teams-luentoja. Tämä helpottaa osallistumista ja on sinällään hyvä asia. Luennot ovat ajankohtaisista eläintautiasoista ja hyödyllisiä. Harjoittelun puutetta luennot eivät kuitenkaan korvaa. Asioita tulisi harjoitella käytännössä.

Epidemian selvittely ja tartunnan leviämisen estäminen vaatii monenlaista osaamista. Alussa tehdyt virheet tai hidastelu voi tulla todella kalliiksi. Onneksi läänineläinlääkärit pystyvät ehkä praktikoita paremmin perehtymään eläintautien vastustukseen kuin praktiikkaa tekevät eläinlääkärit. Läänineläinlääkärit ovat kuitenkin ainakin minun alueellanikin vaihtuneet usein, joten heidänkin mahdollisuutensa pitää yllä riittävää tietotaitoa kiireellisen arjen keskellä on rajallinen.

Eläintaudit luokitellaan eri vaarallisuusluokkiin. EU:n Eläinterveyssäännöstössä ne jaetaan a-e luokan tauteihin. Luokittelu vaikuttaa siihen, minkälaisia vastustustoimenpiteitä käynnistetään.

Suomi pyritään pitämään vapaana a-luokan eläintaudeista. Näitä ovat on esimerkiksi suu- ja sorkkatauti, korkeapatogeeninen lintuinfluenssa ja afrikkalainen sikarutto.

A-luokan eläintaudin torjuntatoimet ovat kalliita sekä yhteiskunnalle että eläinten pitäjälle. Ne voivat aiheuttaa paljon vahinkoa kotieläintaloudelle, estää tai haitata merkittävästi eläinten tai tuotteiden vientiä ja kauppaa tai tarttua eläimestä ihmiseen ja aiheuttaa vakavan sairauden. Ne voivat myös vahingoittaa luonnonvaraisia eläinkantoja.Nämä taudit leviävät yleensä todella helposti.

Siksi a-luokan eläintaudin torjuntatoimet vaativat paljon ammattitaitoista työvoimaa. Tartunnan leviämistie on tärkeä selvittää. Näytteitä otetaan diagnoosin varmistamiseksi paljon. Kyseisen eläinten pitopaikan eläimet lopetetaan ja eläintilat tyhjennetään tartunnanvaarallisesta materiaalista, puhdistetaan ja desinfioidaan. Eläinten pitopaikan ympärille voidaan taudista riippuen luoda erisuuruisia rajoitusvyöhykkeitä, joiden avulla rajoitetaan eläinten ja eläinperäisten tuotteiden siirtoja.

Minun alueellani valvontaeläinlääkärit jaetaan neljään ryhmään: epidemiologinen eli taudin selvitys, näytteenotto, eläinten lopetus ja puhdistus- ja desinfiointi. Näin kuhunkin ryhmään kuuluva eläinlääkäri tietäisi etukäteen vastuunsa ja voi parantaa tietotaitoaan etenkin tällä sektorilla.

Toivoin, että valmiuseläinlääkärijärjestelmän toimintakyky taattaisiin varmistamalla riittävät resurssit valvontaeläinlääkäreiden valmiusharjoituksiin ja koulutukseen. Valmiuseläinlääkärijärjestelmä on yksi osa, millä pyritään varautumaan eläintautikriiseihin ja saamaan vahingot minimoitua. Valmiusharjoituksia tarvittaisiin nykyistä enemmän, jotta valmiuseläinlääkärit olisivat valmiita toimimaan tehokkaasti ja taitavasti. ◻