Eläinlääkäriltä: Mistä riittää eläinlääkäreitä tiloille?

Uusi eläinlääkintähuoltolaki määrittelee tuotantoeläinten eläinlääkäripalvelut järjestämisvastuuseen kuuluviksi palveluiksi, ja toisaalta moni pieneläimille tehtävä toimenpide siirtyi täydentäviin palveluihin. Kotieläintilojen määrän vähentyminen suurimmassa osassa Suomea tuo kuitenkin haasteita siihen, että eläinlääkärit pääsevät sisälle myös tuotantoeläinlääkärin työhön.

Pidän huonona uudistuksena sitä, että maatilaharjoittelu ei jatkossa kuulu enää pakollisena eläinlääkäreiden perustutkintoon, vaan siirtyy vapaaehtoiseksi. Tämä on toki ymmärrettävää, koska moni opiskelija suuntautuu pieneläimiin tai hevosiin. Myös harjoittelupaikkojen saanti on ymmärtääkseni ollut haasteellista.

Tiloille kotieläintuotantoon tutustuvat opiskelijat ovat myös lisätyö. Jonkinlainen kosketus kotieläintilan töihin tulisi kuitenkin jokaisen eläinlääkärin saada, koska opintovaiheessa harva vielä tietää, minne elämä tulee kuljettamaan.

Tärkeintä on toki saavuttaa työn vaatimat tiedot ja taidot. Kun lehmiä hoitaa harvakseltaan, rutiini ei kehity. Aikaisemmin kaikki kunnaneläinlääkärinä työskennelleet eläinlääkärit pääsivät usein lehmän poi’ituksiin, laittamaan kohtuja sisään ja poikimahalvausten hoito oli päivittäistä. Nyt jopa päivystäjillä voi olla lehmäpotilaita harvakseltaan, vaikka he niitä mielellään hoitaisivatkin.

Tuotantoeläinten eläinlääkäripalveluien määritteleminen järjestämisvastuuseen kuuluviksi on tärkeää, sillä nyt jokainen kunnaneläinlääkäri tietää, että nämä palvelut tulee antaa, vaikka suurin työllistäjä olisikin pieneläimet. Tämä lisää motivaatiota riittävien taitojen hankkimiseen.

Onneksi tuotantoeläinten hoitamisessa on sitä jotain, se on oma maailmansa, positiivisessa mielessä. Ainakin meidän alueellamme eläinlääkärit menevät mielellään tiloille, ja kullakin vastaanotolla on ainakin yksi, joka on erityisen kiinnostunut tuotantoeläimistä.

Tiloilla on kiva käydä ja lehmiä on mukava hoitaa ja työ on merkityksellistä. Tilanväki tulee tutuksi ja yksittäisten potilaiden lisäksi selvitetään kokonaisuuksia ja mietitään ratkaisuja tilaongelmiin. Myös päivystystyössä on oma hohtonsa, vaikka se ajoittain onkin rankkaa ja likaista hommaa, mikä on oikein ymmärrettynä osa työn imua.

Nykyinen ammatinharjoittajamalli myös ainakin vielä omalta osaltaan tukee ”yrittäjähenkisten” eläinlääkäreiden hakeutumista kunnan virkoihin. Ei ole sattumaa, että samantyyppistä palkkamallia kokeillaan nyt paikoitellen myös terveyskeskuslääkäreiden houkuttelemiseksi julkiselle puolelle.

Osa kunnaneläinlääkäreistä haluaisi siirtyä kokonaispalkkaan ja työaikaan, moni nykyinen praktikko ei. Päivystävällä kunnaneläinlääkärillä työaika tarkoittaisi käytännössä vuorotyötä, ehkä 12 tunnin tai 24 tunnin vuoroissa.

Muutos voi tulla EU:n työaikasäädösten kautta. Jos näin käy, eläinlääkäreiden työnkuva ja todennäköisesti myös ansiotaso muuttuu niin paljon, että on hyvä, ettei muutosta tehty samalla kuin uusi eläinlääkintähuoltolaki tuli voimaan.

Pohjois-Savossa etsitään hankkeessa apua eläinlääkäreiden turvaamiseksi kotieläintiloille. Eläinlääkäriopiskelijoille annetaan mahdollisuuksia tutustua kotieläintuotantoon, ja on haettu keinoja eläinlääkärin työn kehittämiseen houkuttelevammaksi. Molemmat ovat tärkeitä näkökulmia, ja on arvokasta, että näihin panostetaan.

Jokainen tila voi vaikuttaa omalta osaltaan siihen, että kotieläintuotannosta kiinnostuneita eläinlääkäreitä riittää. Kun uudet kesäkandit saapuvat, yritetään kannustaa heidät alkuun myös lehmätöissä. Tässä monet tilat ovatkin todella taitavia. Ollaan ystävällisiä, kärsivällisiä ja armollisia niillekin, jolla on vielä rutiineissa opittavaa.

Terveydenhuoltotyö on tärkeä osa tuotantoeläimiä hoitavien eläinlääkäreiden työtä. Kunnaneläinlääkäreiltä, joilla on vastuulla myös kiireellinen eläinlääkäriapu, ei terveydenhuoltotyö aina onnistu. Se on helpompaa niille, jotka tekevät terveydenhuoltotyötä ajanvarauksella.

Kotieläintilojen kannalta on arvokasta, että osa eläinlääkäreistä on paneutunut kotieläinten terveydenhuoltotyöhön. Olisi kuitenkin tärkeää, että myös peruskunnaneläinlääkärit pääsevät tekemään terveydenhuoltotyötä, koska se on motivoivaa, opettavaista ja merkittävä mahdollisuus päästä ymmärtämään kotieläintuotantoa tilatasolla.

Toisaalta, jotta tuotantoeläimille voidaan tarjota 24/7 kiireellinen eläinlääkäriapu, päivystysringissä on väistämättä eläinlääkäreitä, joiden ydinosaamisalue eivät ole tuotantoeläimet. Päivystysaikana tarvittavat taidot ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin terveydenhuoltotyössä.

Päivystystyö vaatii eläinlääkäreitä, jotka ovat valmiita työskentelemään ympärivuorokauden, myös juhlapyhinä, ilman avustajaa. Vaikka karjanomistajien työsidonnaisuus on vielä kovempi kuin päivystävillä eläinlääkäreillä, päivystykseen suostuvia eläinlääkäreitä kannattaa arvostaa, koska nykyaikana säännöllisen työn ja vapaa-ajan arvostus on noussut merkittävästi myös eläinlääkäreiden keskuudessa.

Kehitystyössä on tärkeää muistaa kuunnella myös niitä, jotka ovat nykymalliin tyytyväisiä. Ulkopuolelta moni työ näyttää erilaiselta, eikä kaikkea voi muuttaa. Ne, jotka haluavat asua kaupungeissa kaukana kotieläintiloista, harvoin lähtevät maaseudun eläinlääkäriksi käytännön työhön. ◻