Viisi havaintoa pötsin terveydestä

Helsingin yliopiston tutkimus tuotti uutta tietoa lypsylehmien pötsiterveydestä. Piilevä hapanpötsi voi aiheuttaa ongelmia poikimisen aikoihin, kun väkirehumäärä lisääntyy voimakkaasti. Jos pH muuttuu mikrobeille epäsuotuisaksi, mikrobilajisto muuttuu, jolloin rehun sulatus heikkenee, kuiva-aineen syönti vähenee ja tuotos alenee. Tulosten perusteella helpotkin keinot, kuten rehun jakokertojen lisääminen ja vastapoikineiden ruokintarauha, tasaavat hyvin pötsin pH:ta.

Syksyllä 2020 Helsingin yliopiston eläinlääketieteellinen ja maatalous-metsätieteellinen tiedekunta tutkivat lypsylehmien verkkomahan happamuutta pH:ta mittaavien bolusten avulla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, esiintyykö nykyaikaisella maitotilalla piilevää hapanpötsiä poikimisen aikoihin väkirehumäärän lisääntyessä voimakkaasti.

Tutkimuksessa tavallisella maitotilalla asennettiin kymmenelle 2.–6. kertaa poikivalle lehmälle pH:ta mittaava bolus verkkomahaan ennen poikimista ryhmäpoikimakarsinassa. Lehmien tarkkailua jatkettiin seitsemän viikkoa poikimisesta.

Tilan umpirehuna oli nurmisäilörehupohjainen seosrehu, jossa oli lisänä olkea, ohra-kauraa, rypsirouhetta ja kivennäistä. Seosrehussa oli 0,5–1 kiloa väkirehua lehmää kohti päivässä, ja seoksen energiapitoisuus oli 8,9–9,5 megajoulea kilossa kuiva-ainetta. Lehmiä ei tunnutettu erikseen.

Poikimisen jälkeen lehmät siirrettiin pihattoon, jossa samoista ainesosista lypsylehmälle sopivasti muokattuna ja ilman olkea koostettu seosrehu täydennettiin lypsyrobotilta saatavalla täysrehulla. Robotilta saatavalla kuuden kilon annoksella väkirehun osuus oli noin 55 prosenttia, ja karkea-rehun kuitua oli riittävästi, noin 300 grammaa kuiva-ainekilossa. Pihatossa oli ruokintapöytätilaa 55 senttiä lehmää kohti. Suositus vastapoikineelle lehmälle on 75–90 senttiä.

Tutkimus tuotti viisi havaintoa pötsin terveydestä.

1. Verkkomahan pH laski kaikilla 10 tutkimuslehmällä poikimisen jälkeen

Happaman pötsin määritelmän mukaan pötsin pH laskee alle 5,8 vähintään kolmeksi tunniksi vuorokauden sisällä. Tämän mukaan neljä lehmää kärsi piilevästä pötsin happamuudesta 2.–3. päivänä poikimisesta. Pahimmillaan pH oli alle 5,8 lähes 23 tuntia.

Tämän lisäksi kolme lehmää kävi hetkittäin happaman puolella, mutta alle kolmen tunnin ajan vuorokaudessa. Jos otetaan huomioon, että verkkomahan pH on noin 0,2 yksikköä suurempi kuin pötsin, joukkoon voisi laskea useammankin lehmän ja pitempiä happamuusjaksoja.

2. Verkkomahojen pH vaihteli paljon umpiaikana

Ryhmäpoikimakarsinassa lehmille jaettiin seosrehua kerran kahdessa päivässä. Vaikka tämä riitti pitämään pötsit kohtuullisen täynnä, havaittiin verkkomahan pH:ssa noin 0,5 yksikön verran vaihtelua päivän aikana. Ennen ruokintaa pH nousi, kun syöminen väheni. Rehun jaon jälkeen pH laski reippaasti, kun pötsimikrobit aloittivat rehun kuidun ja tärkkelyksen sulatuksen muodostaen haihtuvia rasvahappoja lehmän energiantarpeeseen. Happamuuden vaihtelu oli huomattavasti suurempaa kuin lypsykaudella (kuva 1).

3. Tulehdusarvoissa ja verkkomahan lämpötilassa näkyivät jääneet jälkeiset

Kahdelle lehmälle jäi jälkeiset (kuva 2 lehmät 9 ja 10), mikä näkyi osittain vielä seitsemän viikon päästäkin tulehdusarvoissa. Tulehdusta osoittivat fibrinogeeni-, SAA- (seerumin amyloidi A) ja haptoglobiiniarvot.

Näiden kahden lehmän lämpö oli poikimisen jälkeen koholla, toisella jo ennen poikimista. Näillä yksilöillä oli selkeä hapanpötsi, toisella useiden tuntien ajan kolmena päivänä.

Molemmilla lehmillä oli myös piilevä koagulaasi-negatiivisien stafylokokien (KNS) aiheuttama tulehdus utareessa alkulypsykaudella. Myös viidellä muulla lehmällä havaittiin lähinnä KNS:n aiheuttamaa solutusta molempien mittausten yhteydessä, minkä takia on vaikea tulkita tulehdusarvojen tai utaretulehduksen suhdetta happaman pötsin ilmenemiseen.

4. Energia-aineenvaihdunta toimivinta lehmillä, joilla ei ollut hapanta pötsiä

Lehmien kuntoluokat olivat tasaiset ja hyvät, tavoite oli 3–3,5. Suurimmalla osalla lehmistä pötsit olivat riittävän täynnä (kuva 3). Tavoite oli 3–4.

Laihtumista tapahtui alle 0,5 kuntoluokan verran kuten suositeltavaa on. Vain yksi lehmä, jolla kuntoluokka ennen poikimista oli 4-, laihtui tätä enemmän. Lehmillä, joille jäi jälkeiset, oli alhaisimmat kuntoluokat ja tyhjimmät pötsit. Myös lannan koostumus muuttui juoksevammaksi, mutta varsinaista ripulia ei esiintynyt. Rehustus oli siis varsin hyvin hallinnassa ulkoisesti.

Veren kalsiumpitoisuus mitattiin viidentenä lypsypäivänä. Se laski poikimisen jälkeen, mutta pysyi kaikilla tutkimuslehmillä viitearvoissa, eikä poikimahalvauksia ollut.

Ketoarvo betahydroksi-voihapon (BHB) suurimmat arvot mitattiin seitsemän viikkoa poikimisesta, erityisesti laihimmilla ja huonoiten syöneillä jälkeislehmillä. NEFA eli vapaat rasvahapot olivat neljällä happamasta pötsistä kärsivällä lehmällä (mukaan lukien jälkeislehmät) koholla ennen poikimista ja niistä muilla kuin jälkeislehmillä myös viidennen päivän kohdalla.

BHB:llä ja NEFA:lla havaittiin lievä yhteys verkkomahan happamuuden kanssa niin, että näiden ollessa koholla verkkomahan pH oli alimmillaan, kun mukaan ei luettu lehmiä, joille jäi jälkeiset. Robotilta saatavan väkirehun syönti ja tuotos olivat runsaimmat ja vaihtelivat vähiten lehmillä, joiden pötsin pH oli normaali.

5. Lehmät olivat aktiivisimpia ryhmäpoikimakarsinassa

Laumahierarkiaa mitattiin seuraavilla mittareilla: tuottajan arvio lehmien arvojärjestyksestä, sarventynkien olemassaolo, lähestymistestin tulos, lypsykertojen määrä ja poikimakerta.

Boluksen kiihtyvyysanturin mittausten mukaan lehmät olivat aktiivisempia ryhmäpoikimakarsinassa kuin lypsypihatossa (kuva 2). Tämä korostui arvoasteikon alimmilla lehmillä sekä iltapäivällä ja illalla. Lypsykertoja oli eniten niillä lehmillä, joilla pötsin pH oli normaali.

Tällä otoksella ei kuitenkaan saatu selvää näyttöä arvojärjestyksen vaikutuksesta verkkomahan happamuuteen.

Verkkomahan lämpötilamuutosten mukaan veden juontikertojen määrä kaksinkertaistui lypsypuolelle mentäessä. Siinä missä umpiosastolla lehmät joivat 2–4 kertaa päivässä, lypsypuolella juomiskerrat lisääntyivät 4–7 kertaan päivässä.

Pötsin pH:n tasaus ruokintateknisin keinoin

Tilalla oli kotoperäinen nurmisäilörehuun perustuva rehustus, joka pysyi mahdollisimman vakaana koko ajan. Lehmät eivät päässeet lihomaan lypsykauden lopulla.

Lehmien ruokintaa kuvaavat indikaattorit olivat kohdillaan, lehmät söivät, eivätkä halvaantuneet ja pysyivät muuten terveinä, lukuun ottamatta KNS:n aiheuttamaa solutusta ja kahden lehmän jälkeisiä. Silti piilevää hapanta pötsiä esiintyi yleisesti heti poikimisen jälkeen.

Tilanne olisi voinut olla huonompi, jos karjassa olisi ollut enemmän haasteita ruokinnan, olosuhteiden tai muiden sairauksien kanssa.

Pötsimikrobien toiminnan kannalta on oleellista pitää pötsin olosuhteet mahdollisimman tasaisina, jotta rehun sulatus onnistuu. Jos pH muuttuu mikrobeille epäsuotuisaksi, mikrobilajisto muuttuu, rehun sulatus heikkenee ja kuiva-aineen syönti vähenee, jolloin alentuneen tuotoksen lisäksi lehmää uhkaavat monet sairaudet.

Tämän tutkimuksen perusteella pötsin pH:ta voisi tasata rehun jakokertoja lisäämällä ennen poikimista. Kannattaa myös huolehtia siitä, että ruokintapöytä on kaikilla lehmillä aina täynnä. Erityisesti vastapoikineilla tulee olla tilaa syödä häiriöttä tuntien ajan.

Tutkijoiden tehtävä on selvittää mitä voidaan tehdä poikimisen jälkeiselle pötsin happamoitumiselle ennaltaehkäisy- ja hoitomielessä. Hyvä uutinen oli, että kriittisen alkuvaiheen jälkeen pötsin olosuhteet vaikuttivat hyviltä, eikä myöhemmin lypsykaudella ainakaan pitkäkestoisia alhaisen pH:n kausia havaittu tällä ruokinnalla, olosuhteilla ja hyvällä hoidolla. ◻

Happaman pötsin merkityksestä ja tutkimuksesta on kerrottu KMVETin numerossa 2/2021.

Kirjoittajista ELT Mari Hovinen ja professori Timo Soveri työskentelevät Helsingin yliopiston Kliinisen tuotantoeläinlääketieteen osastolla, ja MMT Tuomo Kokkonen Maataloustieteiden osastolla.