Vapaaporsitus vahvasti esillä Euroopan näyttelyissä
Emakoiden porsiminen häkissä on Suomessa ja muualla Euroopassa vallitseva tapa hoitaa porsitus. Kiinnostus sikojen hyvinvointiin on nostanut esiin kysymyksen porsitushäkkien hyväksyttävyydestä. Vaikka EU ei ole kieltänyt porsitushäkkejä, sikalakalusteiden valmistajat näyttävät uskovan vahvasti vapaaporsituksen lisääntymiseen. Sekä Saksan EuroTierissä että Tanskan Agromekissä oli marraskuussa esillä useita erilaisia vapaaporsituskarsinoita.
Agromekissa ja EuroTierissä oli kummassakin ainakin puoli tusinaa yritystä, jotka kehittelevät emakkojen liikkumismahdollisuuksia kohentavia porsituskarsinoita. Tanskalaiset sikala-kalusteita valmistavat yritykset pyrkivät tuottamaan ratkaisuja, jotka soveltuisivat sekä olemassa olevien porsituskarsinoiden korvaamiseen että uudisrakentamiseen.
Näyttelyissä jututetut laitevalmistajat uskovat, että karsinoista on mahdollista tehdä sellaisia, ettei vieroitukseen saatavien porsaiden määrä vähene.
Tanskalaiset valmistautuvat porsituksen vapauttamiseen pois häkeistä. Tanskassa halutaan, että noin 10–15 prosenttia porsituskarsinoista olisi jo vuoteen 2018 mennessä uudentyyppisiä.
Viljelijöillä on riittävä motivaatio kokeilla uutta, ja tutkimus uusien karsinoiden toimivuudesta on alkanut. Jotkut viljelijät ovat jo nyt hankkineet muutaman uudentyyppisen karsinan ja kokeilevat itse niiden käyttöä. Viime elo-syyskuussa Tanskassa jaettiin tuhannen euron investointituki porsituskarsinaa kohti 14 vapaaehtoiselle viljelijälle, jotka ovat valmiita testaamaan uusia karsinoita.
EU ei määrää porsitustapaa
Vaikka sikojen tilavaatimuksista on paljon määräyksiä, EU-säädöksissä ei tällä hetkellä määrätä porsitustapaa tai säädetä porsituskarsinan tai häkin kokoa.
Suomessa karsinan ja häkin koko on säädelty tuetussa rakentamisessa, jossa vapaaporsituskarsinan tulee olla yli 6 neliötä ja häkin 2,4 metriä pitkä ja 85 senttiä leveä. Häkissä pitää olla vapaata tilaa porsimiseen.
Suurin osa Euroopan emakoista porsii häkeissä. Sveitsissä, Ruotsissa ja Norjassa laki vaatii emakot porsimaan vapaina. Se voidaan vain poikkeustapauksissa sulkea häkkiin enimmillään viikoksi porsituksen jälkeen.
Joissakin maissa halutaan vapaaehtoisesti luopua porsitushäkeistä. Esimerkiksi Itävallassa häkkiporsituksesta on päätetty luopua vuoteen 2033 mennessä.
Teksti ja kuvat: Esa Mustonen ja Pirjo Mälkiä
Lue lisää vapaaporsituskarsinoista KMVETin numerosta 1/2015
Selvitys: Häkkiporsituksesta luopumisen tuotannolliset ja taloudelliset vaikutukset elaintenhyvinvointikeskus.edublogs.org
Katso myös video Agromek-näyttelyn porsituskarsinoita