Hännänpurennan jäljillä suomalaisissa välikasvattamoissa

Perusajatus hännänpurennasta stressin aiheuttamana käyttäytymishäiriönä ei ole muuttunut vuosikymmeniin. Ongelmaa on opittu hillitsemään, mutta häntiä vaurioituu silti edelleen aivan liian paljon. Taloudellisuus ja stressinhallinta ovat kasvavien sikojen kasvatuksessa varsin voimakkaassa ristiriidassa. Eläinten genetiikan nopea muuttuminen aiheuttaa todennäköisesti myös tiedon osittaista vanhenemista tavalla, jota on vaikea tunnistaa.

EHJÄ-hankkeessa kerättiin suuri määrä tietoa porsaiden häntäterveydestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä kevättalvella toteutetussa pitkäaikaisseurannassa, jossa viidellä keskikokoisella ja suurella tilalla käytiin peräti kaksitoista kertaa kahden kuukauden aikana.

Häntäterveyttä arvioitiin havainnoimalla porsaita karsinassa seisoen. Vaurioksi luokiteltiin selvästi näkyvä haava, rupi tai punoitus. Vaurioiden vakavuusastetta ei arvioitu, eikä vaurioiksi laskettu hännän lyhentymistä, jos se oli täysin parantunut. Lievätkin muutokset huomioitiin siksi, että hännänpurenta haluttiin ryhmässä esille jo alkuvaiheessa. ”Hännänpurentakarsinoiksi” määriteltiin ryhmät, joissa vähintään kymmenellä prosentilla eläimistä havaittiin häntävaurio.

Samanaikaisesti häntäarvioinnin kanssa kerättiin karsinakohtaista tietoa yhteensä 18:sta oletettavasti tärkeästä hännänpurennan riskitekijästä, sisältäen sairauden oireita sekä olosuhteista ja ruokinnan onnistumisesta kertovia asioita.

Jokaiselta tilalta kerättiin tällä tavalla noin 100 osastotason havaintoa. Havainnointia tehtiin osin seuraamalla samoja ryhmiä läpi välikasvatuksen, osin valitsemalla mukaan muita osastoja ikäjakauman tasapainottamiseksi. Data analysoitiin osasto- ja tilatasolla, eli esimerkiksi häntäterveyttä kuvattiin hännänpurentakarsinoiden osuutena kaikista osaston tai tilan karsinoista.

Tilakoolla ei vaikutusta häntäterveyteen

Hännänpurentakarsinoiden osuus nousi kaikilla tiloilla eläinten varttuessa. Vaurioiden yleistyminen ei ehkä ole yllättävää, kun tiedetään hännänpurennan leviävän karsinoiden välillä näköaistin välityksellä. Kertaalleen purtu häntä joutuu myös usein toistuvasti kohteeksi. Jos tilalla lisäksi on alimitoitusta resursseissa kuten ruokinta- tai makuutilan määrässä tilanne luonnollisesti vaikeutuu eläinten kasvaessa kokoa.

Häntävaurioita oli kaikilla tiloilla eniten vanhimman ikäryhmän, eli 5.-6. kasvatusviikon eläimissä. Hännänpurentakarsinoiden osuus oli parhaan häntäterveyden tilalla korkeimmillaan alle neljä prosenttia, osuuden noustessa muilla tiloilla 40 ja 90 prosentin välille. Jälkimmäisiä lukuja on pidettävä korkeina, vaikka vauriot pääosin lieviä olivatkin.

Hyvin suuri osuus eläimistä oli näillä tiloilla kokenut välikasvatusvaiheessa hännänpurentaa, minkä tiedetään laskevan kynnystä käyttäytymisen puhkeamiseen uudestaan lihasikavaiheessa.

Häntäterveydeltään näinkin erilaisten tilojen välillä oli mielekästä vertailla riskitekijöitä mahdollisten eroja selittävien trendien toivossa. Tilojen perustiedot kuten eläinmäärä tai pito-olosuhteet sisältäen esimerkiksi ryhmäkoon ja tilamäärän per eläin eivät olleet millään tavalla yhteydessä häntäterveyteen. Ruokintatapa sen sijaan jakaantui yllättävällä tavalla, kun paremman häntäterveyden tiloilla oli kuivaruokinta ja huonomman häntäterveyden tiloilla liemi. Odotusarvo olisi ollut juuri toisin päin, sillä liemiruokinnan mahdollistamaa samanaikaista syömistä pidetään hyvin merkittävänä eläinten stressiä vähentävänä tekijänä verrattuna kuivaruokkijan rajattuun syöntitilaan.

Hyvin yllättävä havainto oli myös se, että kaikista parhaimman häntäterveyden tilalla havaittiin jatkuvasti paljon ruokkijalle jonotusta. Tila oli selkeästi saanut nollattua tämän merkittävän heikkouden vaikutukset panostamalla muihin asioihin, joista yksi on ollut virikkeellistäminen. Virikkeiden saatavuus mitattuna puhtaan tonkimismateriaalin määrällä ja moninaisuudella korreloi odotetusti tilatason häntäterveyden kanssa.

Eläinten terveys ei tilojen välisessä vertailussa juurikaan noussut esille, vaikka sairaudet tutkimustiedon perusteella ovat yhteydessä hännänpurentaan sekä syinä että seurauksina. Vain ripulioire korreloi odotetulla tavalla häntäterveyden kanssa.

Tavalliset perusasiat nostivat riskiä

Hännänpurennan taustalla mahdollisesti olevia syitä tutkittiin selvittämällä riskitekijöiden ja häntäterveyden korrelaatioita erikseen jokaisella tilalla.

Muutama riskitekijä nousi todennäköisesti merkittäväksi syyksi useammalla tilalla, tärkeimpänä kuivan makuualueen saatavuus karsinassa. Saatavuutta arvioitiin sen mukaan, kuinka suuri osuus ryhmästä mahtui alueelle samanaikaisesti. Ritilää ei hyväksytty, vaikka se olisikin ollut kuiva.

Kuivan makuualueen saatavuus seurasi datassa purentakarsinoiden määrää yllättävän tiiviisti kolmella tilalla. Vaikka huono makuupaikka varmasti on merkittävä stressin aiheuttaja ja siten looginen häntävaurioiden syy korrelaatio ei toki ole todiste suorasta syy-yhteydestä. Taustalla saattaa myös olla jokin yhteinen taustasyy, tässä tapauksessa esimerkiksi makuualueen veto. Asian korjaamisen tarpeellisuus on joka tapauksessa selvä.

Ruokintaan liittyviä merkittäviä riskitekijöitä nousi myös esille kolmella tilalla. Häntäterveyden kanssa korreloivat löydökset olivat kuivarehun saatavuus ruokkijassa, vanhan ja/tai pilaantuneen liemirehun esiintyminen kaukaloissa, jonotus ruokinta- tai vesilaitteelle sekä tyhjävatsaisten porsaiden esiintyminen.

Tyhjävatsaisuus ja jonotus nousivat yhdessä esille kahdella korkeimman häntävauriotason tilalla, minkä perusteella voidaan olettaa ruokinnan toteuttamisen ongelmien olleen tutkimustiloilla hyvinkin merkittävä häntävaurioiden syy.

Levottomuus, eli tappelut ja/tai hännänheilutus korreloivat häntäterveyden kanssa kahdella tilalla. Tämä löydös ei yllätä ketään sikojen kanssa työskentelevää, eikä myöskään alan tutkimusta tuntevaa, sillä ryhmän aktiivisuuden tiedetään ennakoivan hännänpurentavaurioita. Virikkeiden vaikutukset olivat sen sijaan yllättäviä. Puhdas tonkimismateriaali nousi esille kahdella tilalla, mutta odotettua täysin päinvastaisella tavalla paremman saatavuuden korreloidessa huonomman häntäterveyden kanssa.

Tulos on tulkittava niin, että tilat ovat reagoineet hännänpurentaan lisäämällä virikkeiden määrää. Kyseessä olevat kaksi tilaa olivat parhaan häntäterveyden tilat, joilla virikkeiden määrä läpi seurannan oli korkeampi kuin huonomman häntäterveyden tiloilla. Näillä tiloilla esiintyviin vaurioihin ilmeisesti reagoitiin rutiininomaisesti tarjoamalla tonkimismateriaalia.

Erilaiseen tapaan suhtautua häntäterveyteen viittaa hankkeessa myös toteutetut kuvatehtävät, joissa matalamman häntävauriotason tilat olivat huomattavasti herkempiä reagoimaan hätävaurioihin.

Suuri määrä kerättyä tietoa on hankkeessa vielä analysoimatta. Ensi vuonna on luvassa tuloksia esimerkiksi osastojen seurannasta läpi kasvatusajan ja sinä aikana tapahtuvien muutosten vaikutuksesta häntäterveyteen. ◻

Kirjoittaja on tuotantoeläinten hyvinvoinnin ja käyttäytymisen tutkija Helsingin yliopistossa.