Sonneilla mukavat olot olkipohjalla
Kuivikepohjainen pihatto on ritiläpohjan sijaan tavallinen valinta siellä, missä kuiviketta on saatavilla. Tilavissa kuivitetuissa karsinoissa eläimet voivat hyvin. Uudessa loimaalaisessa loppukasvattamossa sonnien hyvät olot näkyvät eläinten terveydessä, ja jokseenkin kaikki sonnit pääsevät teurasikään saakka.
◼ Pirjo Mälkiä, Loimaa
Muhkeat sonnipojat makailevat ja märehtivät pehmeällä kuivikepedillä. Tilavissa karsinoissa on tilaa sekä temmeltää, että tarvittaessa väistää, jos vastaan sattuu nahisteleva tyyppi.
Eläimet ovat tyynen rauhallisia ja hiljaa, vaikka piha-alueen toisella puolella joukko kiinnostuneita vieraita tutkii pihaton toista, vielä tyhjillään olevaa osaa. Okra-näyttelyn yhteydessä esitelty uusi kasvattamo kiinnostaa suurta joukkoa naudankasvattajia.
Ja mikä ettei kiinnostaisi. Loimaalaisten Minna ja Jyrki Pullisen 2 x 155-paikkainen kylmäkasvattamo on valoisa ja avara, ja tarjoaa lihasonneille hyvät olot.
Se lisää Pullisten kasvatuspaikat 550:een. Uusien loppukasvattamojen lisäksi tilalla on 90-paikkainen vasikkajuottamo ja 150-paikkainen välikasvattamo.
Rakentamista vuosisadan vaihteesta lähtien
Keski-Kuidun tilalla on alusta asti ollut nautaeläimiä. Tila on ollut Pullisen suvulla vuodesta 1945 lähtien, kun Jyrkin vanhemmat tulivat Loimaalle Karjalan evakkoina.
Pulliset tekivät sukupolvenvaihdoksen 1996 ja lypsylehmistä luovuttiin parin vuoden päästä. Tuotantosuunnan vaihto ei ollut äkillinen päätös, sillä Jyrki kertoo päättäneensä jo ennen isännyyttään, että lehmät lähtevät ja tilalle tulee jotain muuta.
Maidontuotannon loputtua Pulliset remontoivat parsinavettansa ritiläpohjaiseksi ryhmäkarsinakasvattamoksi vuonna 1999, ja alkoivat kasvattaa sonneja.
Lapset Erno ja Siiri syntyivät 2002 ja 2004. Vuonna 2005 Pulliset kokivat kovia, sillä salaman sytyttämä palo poltti talon päärakennuksen.
Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiin vuonna 2007, ja samana vuonna syntyi myös nuorimmainen, Niilo.
Pullisten rakennushankkeet jatkuivat vuosina 2009–2010, jolloin vanha kivinavetta remontoitiin vasikoiden juottamoksi. Samalla myös loppukasvattamoa jatkettiin teiniosastolla.
Rakentaminen jatkui 2012, kun alettiin kaivaa uuden kylmäpihaton pohjia. Sonnit muuttivat sen ensimmäiseen osaan syyskuussa 2013. Samana vuonna valmistuivat laakasäilöt, rehuvarastot ja lantala. Heinäkuussa esiteltyyn toiseen osaan on tarkoitus saada eläimet syys–lokakuussa.
Kolme kasvatusvaihetta kolmessa rakennuksessa
HKScan toimittaa vasikoita tilalle 1,5 kuukauden välein. Vasikat ovat vanhassa kivi-navetassa kahdessa 45 vasikan ryhmässä, jotka on edelleen jaettu kahteen karsinaan.
Kerrallaan juotossa on yksi 45 eläimen ryhmä, joka saa juomaa automaatista 46 päivän ajan. Alussa vasikat saavat 6–8 litraa juomaa vuorokaudessa kahden litran kerta-annoksina.
Juottokauden loppua kohti juomamäärä vähennetään kahteen litraan päivässä. Silloin niille maistuu jo väkirehukin.
Juottokauden jälkeen sonnipojat siirretään välikasvattamona toimivaan vanhaan navettaan neljän kuukauden ajaksi.
Siirto loppukasvattamoon tapahtuu 7–8 kuukauden iässä, edelleen samoissa 22 ja 23 vasikan ryhmissä, joissa eläimet ovat olleet alusta lähtien. Teuraaksi sonnit lähetetään keskimäärin reilun 18 kuukauden iässä, jolloin ne painavat 350–370 kiloa.
Kasvu saadaan aikaan seosrehulla, jossa omaa nurmea ja viljaa täydennetään mäskillä ja kivennäisillä. Viljelyssä olevat 200 hehtaaria kasvavat puoliksi säilörehua ja puoliksi rehuviljaa. Kaikki käytetään omien nautojen rehuun.
Omaa peltoa on 126 hehtaaria. Sen lisäksi on 45 hehtaaria vuokrattua ja 35 hehtaaria sopimuspeltoja.
Tila työllistää isäntäparin lisäksi yhden kokoaikaisen työntekijän. Lannanlevitys ja säilörehun teko on ulkoistettu urakoitsijoille.
Pihatto tarvitsee paljon kuiviketta
Ritiläpalkkikasvattamon ja kuivikepihaton yksi olennainen käytännön ero on kuivikkeen käyttö ja tarve. Pullisilla kuivike on osin olkea, osin turvetta.
Kuiviketta tarvitaan aina, vaikka korjuuvuosi ei olisikaan paras mahdollinen. ”Meillä on tavoitteena kerätä aina hyvinä vuosina ylimäärin olkea, jotta on olemassa puskurivarasto huonompia vuosia varten”, Jyrki sanoo.
Loimaan seudulla on hyvin olkea saatavilla, jos oma vilja-ala ei riitä kuivitukseen. Myös turpeen saanti vaihtelee vuosittain.
Kuivikkeen säästämiseksi kylmäkasvattamoihin tehdään usein osakuivikepohja, joka vähentää kuivikkeen tarvetta. Myös sorkat pääsevät tällöin kulumaan lantakäytävällä. Näin on tehty myös Pullisen pihatoissa.
Pullisten kasvattamossa karsinoiden etuosa puhdistetaan ja kuivitetaan kerran viikossa, takaosa kerran 1–2 kuukaudessa. Olkikuivike puhalletaan karsinoihin seosrehuvaunun puhaltimella. Turve nostellaan takaosaan kauhalla seinien aukoista.
Pehmeällä alustalla makaavien sonnien oloja voi huoletta esitellä vaikka kriittisille kuluttajille. ◻
Kuivikepohja kasvattamojen trendinä etelässä
◼ Pullisten tilalla on varsin tavallinen tällä hetkellä suunnittelun pohjana oleva kasvattamomalli: yksipuoleinen avokasvattamo, jossa on ruokintapöytä ulkopuolella. Rakennukset on suunnitellut Marko Lappalainen.
Tämän mallin perusteluna on, että työt tehdään nykyisin koneella ulkona. Eläinten hoitaja on suojassa traktorin, pienkuormaimen tai kurottajan hytissä, jolloin ihmistä varten ei tarvitse rakentaa. Rakennus tehdään eläimiä varten, jolloin ne voidaan ruokkia rehupihan laidoilla, ja eniten suojaa tarvitaan makuualueella.
”Avokasvattamon rakentajan on uskallettava jättää yksi seinä pois”, Lappalainen sanoo. ”Perinteisesti meillä on pelätty turhaan lunta. Tärkeintä on saada kosteus pois, mikä vaatii hyvää ilmanvaihtoa.”
Toinen perustelu tälle mallille on laajennettavuus. Samanlaisia kasvattamoja voidaan rakentaa lisää sitä mukaa, kun tarvitaan lisää kasvatustilaa. Ne voidaan tehdä rinnakkain tai peräkkäin käytettävissä olevan tilan mukaan.
Sama malli sopii Lappalaisen mukaan sekä lihanauta- tai emolehmäkasvattamoon että lypsyhiehojen kasvatukseen. Rakennus tehdään 12 tai 14 metriä leveänä, ja siinä on tasainen tai kalteva vinokuivikepohja.
Ritiläpalkki tai kuivikepohja
Viime vuosina on rakennettu sekä ritiläpalkki- että kuivikepohjaisia nautakasvattamoja. Lounais-Suomen kasvattamot ovat tyypillisesti kuivikepohjaisia, koska olkea on hyvin tarjolla. Pohjoisessa ja idässä tehdään paljon ritiläpalkkipohjia.
”Raja menee jossain Seinäjoki-Jyväskylä-linjalla. Sitä ei niinkään määrää ilmasto, vaan oljen saatavuus”, Lappalainen sanoo.
Viljantuotantoalueella on viime vuosina muutettu myös vanhoja ritiläpohjakasvattamoja kuivikepohjaisiksi. Kun kalusteet tulevat vaihtoikään, voi vaihtaa pohjaa. Jos samalla siirtää ruokintapöydän ulkopuolelle, eläinmäärä pysyy samana, Lappalainen sanoo.
Kuivikepohjalla naudoilla on oltava tuplasti tilaa verrattuna ritiläpohjaan. Isoa nautaa kohti tarvittava 3,5 neliötä järeätä ritiläpohjaa maksaa kuitenkin saman kuin 7 neliötä eli tuplasti kuivikepohjaa.
Lappalainen pohtii kuivikepohjan tilavaatimuksia. ”Eläinten hyvinvoinnin kautta haetut tilavaatimukset eivät ota huomioon kuivikkeen kulutusta. Suuret teurasnaudat voivat lopussa painaa 800–900 kiloa. Jos ajatellaan kuivitusta, seitsemän neliötä on loppuvaiheessa vähän.”
”Kyse on elopainon ja tilan suhteesta. Tietyn painorajan jälkeen kuiviketta tarvitaan paljon, ja silloin yhdeksän neliötä eläintä kohti olisi mukava tila, ja säästäisi kuiviketta. Siitä osa voi olla ulkona.”
Uusissa kuivikepohjaisissa suunta on Lappalaisen mukaan ollut tasapohjaisiin, ei vinopohjiin. ”Vinopohja on hyvä, kun tietää eläinten iän. Tasapohja on iän suhteen joustavampi, ja siitä saadaan oikein kuivittamalla vino.”
Useita kasvattamoja suunnitellut Lappalainen ei ole sen paremmin kuivikepohjan kuin ritiläpohjankaan kannalla, eikä varsinkaan halua, että se määrättäisiin lainsäädännössä. Hän ei myöskään anna suositusta pohjan tasaisuuden tai vinouden valintaan.
”Kun yrittäjän valinta on perusteltu, suunnittelijalle on sama, mihin ratkaisuun on päädytty. Tärkeää on, että se, joka tekee ison investoinnin, käy tutustumassa useisiin erilaisiin kohteisiin, ja tekee valintansa vasta nähtyään, miten ne toimivat käytännössä.”
Siinä mielessä voi olla hyvä, jos kasvattamohanke viivästyy esimerkiksi lupaprosessin vuoksi. ”Vuoden odottelu voi olla suureksi hyödyksi. Sinä aikana on hyvä opetella hoitamaan navettaansa.” PM
Kuivikepohja kasvattamojen trendinä etelässä
◼ Pullisten tilalla on varsin tavallinen tällä hetkellä suunnittelun pohjana oleva kasvattamomalli: yksipuoleinen avokasvattamo, jossa on ruokintapöytä ulkopuolella. Rakennukset on suunnitellut Marko Lappalainen.
Tämän mallin perusteluna on, että työt tehdään nykyisin koneella ulkona. Eläinten hoitaja on suojassa traktorin, pienkuormaimen tai kurottajan hytissä, jolloin ihmistä varten ei tarvitse rakentaa. Rakennus tehdään eläimiä varten, jolloin ne voidaan ruokkia rehupihan laidoilla, ja eniten suojaa tarvitaan makuualueella.
”Avokasvattamon rakentajan on uskallettava jättää yksi seinä pois”, Lappalainen sanoo. ”Perinteisesti meillä on pelätty turhaan lunta. Tärkeintä on saada kosteus pois, mikä vaatii hyvää ilmanvaihtoa.”
Toinen perustelu tälle mallille on laajennettavuus. Samanlaisia kasvattamoja voidaan rakentaa lisää sitä mukaa, kun tarvitaan lisää kasvatustilaa. Ne voidaan tehdä rinnakkain tai peräkkäin käytettävissä olevan tilan mukaan.
Sama malli sopii Lappalaisen mukaan sekä lihanauta- tai emolehmäkasvattamoon että lypsyhiehojen kasvatukseen. Rakennus tehdään 12 tai 14 metriä leveänä, ja siinä on tasainen tai kalteva vinokuivikepohja.
Ritiläpalkki tai kuivikepohja
Viime vuosina on rakennettu sekä ritiläpalkki- että kuivikepohjaisia nautakasvattamoja. Lounais-Suomen kasvattamot ovat tyypillisesti kuivikepohjaisia, koska olkea on hyvin tarjolla. Pohjoisessa ja idässä tehdään paljon ritiläpalkkipohjia.
”Raja menee jossain Seinäjoki-Jyväskylä-linjalla. Sitä ei niinkään määrää ilmasto, vaan oljen saatavuus”, Lappalainen sanoo.
Viljantuotantoalueella on viime vuosina muutettu myös vanhoja ritiläpohjakasvattamoja kuivikepohjaisiksi. Kun kalusteet tulevat vaihtoikään, voi vaihtaa pohjaa. Jos samalla siirtää ruokintapöydän ulkopuolelle, eläinmäärä pysyy samana, Lappalainen sanoo.
Kuivikepohjalla naudoilla on oltava tuplasti tilaa verrattuna ritiläpohjaan. Isoa nautaa kohti tarvittava 3,5 neliötä järeätä ritiläpohjaa maksaa kuitenkin saman kuin 7 neliötä eli tuplasti kuivikepohjaa.
Lappalainen pohtii kuivikepohjan tilavaatimuksia. ”Eläinten hyvinvoinnin kautta haetut tilavaatimukset eivät ota huomioon kuivikkeen kulutusta. Suuret teurasnaudat voivat lopussa painaa 800–900 kiloa. Jos ajatellaan kuivitusta, seitsemän neliötä on loppuvaiheessa vähän.”
”Kyse on elopainon ja tilan suhteesta. Tietyn painorajan jälkeen kuiviketta tarvitaan paljon, ja silloin yhdeksän neliötä eläintä kohti olisi mukava tila, ja säästäisi kuiviketta. Siitä osa voi olla ulkona.”
Uusissa kuivikepohjaisissa suunta on Lappalaisen mukaan ollut tasapohjaisiin, ei vinopohjiin. ”Vinopohja on hyvä, kun tietää eläinten iän. Tasapohja on iän suhteen joustavampi, ja siitä saadaan oikein kuivittamalla vino.”
Useita kasvattamoja suunnitellut Lappalainen ei ole sen paremmin kuivikepohjan kuin ritiläpohjankaan kannalla, eikä varsinkaan halua, että se määrättäisiin lainsäädännössä. Hän ei myöskään anna suositusta pohjan tasaisuuden tai vinouden valintaan.
”Kun yrittäjän valinta on perusteltu, suunnittelijalle on sama, mihin ratkaisuun on päädytty. Tärkeää on, että se, joka tekee ison investoinnin, käy tutustumassa useisiin erilaisiin kohteisiin, ja tekee valintansa vasta nähtyään, miten ne toimivat käytännössä.”
Siinä mielessä voi olla hyvä, jos kasvattamohanke viivästyy esimerkiksi lupaprosessin vuoksi. ”Vuoden odottelu voi olla suureksi hyödyksi. Sinä aikana on hyvä opetella hoitamaan navettaansa.” PM