Joskus tummat tahrat sikojen silmien alla on kuitattu silmien ärtymisenä sisäilman pöly- tai ammoniakkipitoisuuden takia. Joskus niitä taas on ajateltu bakteeriperäisen silmätulehduksen oireena.

Joissain maissa ilmiön on oletettu liittyvän sikojen aivastustautiin eli atrofiseen riniittiin, mutta Suomessa sekään ei riitä selitykseksi. Aivastustautia ei ole tavattu meillä vuosiin, mutta tummia silmänalusia näkyy melkein joka sikalassa. Mistä siis on kysymys?

Muutamat tuottajat ovat huomanneet, että ilmiöllä on jotain tekemistä mielen-tilojen kanssa. Kuvaava oli esimerkiksi eräs tapaus, jossa yksi karsinan lihasioista oli muita pienempi, joten tuottaja jätti sen vielä karsinaan, kun muut lähtivät teuraaksi. Pari päivää myöhemmin hän huomasi, että yksin jäämisen jälkeen sian silmien alle olivat ilmestyneet suuret mustat laikut.

Tummien silmänalustahrojen yhteyttä stressiin ovat pohtineet myös tutkijat. Wienin eläinlääketieteellisessä korkeakoulussa Itävallassa näitä tahroja käytettiin vuosia sitten osana sikojen stressin arviointimenetelmiä. Tahrojen esiintymisellä näytti olevan yhteyttä sikalan olosuhteisiin, mutta ne jätettiin sittemmin pois arviointikaavakkeesta, koska aiheesta ei vielä ollut tutkimustietoa.

Stressi saa aikaan porfyriinin erittymisen

Muutamilla muilla eläinlajeilla stressi ja tumma silmävuoto kulkevat käsi kädessä. Eniten ilmiötä on tutkittu laboratoriorotilla. Stressi saa niiden kyynelkanavat erittämään punaruskeaa nestettä, joka kuivuu tummiksi tahroiksi silmänurkkien alle.

Neste on peräisin kyynelkanavista ja sisältää porfyriinia, josta se saa ruskehtavan värinsä. Porfyriinipitoista kyynelnestettä erittyy rotilla vain stressin yhteydessä.

Sikojen kyyneltahroissa on luultavasti kysymys samasta aineesta. Tähän mennessä on varmistunut ainakin se, että kyseessä on eri ilmiö kuin bakteeriperäisen silmätulehduksen aiheuttama vuoto. Tahrojen tumma väri ei myöskään ole kyynelnesteeseen tarttunutta pölyä.

Sosiaalinen stressi näkyy silmien alla

Sikojen kyyneltahrojen merkitystä alettiin selvittää tarkemmin muutama vuosi sitten. Yhdysvaltain maatalousministeriön tutkimuslaitoksessa huomattiin toisen tutkimuksen yhteydessä, että vieroitettujen porsaiden siirtäminen yksittäiskarsinoihin sai silmänalustahrat kasvamaan.

Tutkija Jeremy Marchant-Forde kiinnostui ilmiöstä ja alkoi selvittää tutkijaryhmänsä kanssa, mistä se kertoo. He valokuvasivat laboratorio-oloissa pidettyjen porsaiden silmänalusia ja mittasivat tahrojen koon kuvista.

Tietoja verrattiin samoista porsaista kerättyihin, stressin määrää kuvaaviin mittaustuloksiin, kuten stressihormoni kortisolin pitoisuuteen veressä. Osoittautui, että kyyneltahrojen koolla oli yhteys elimistön stressireaktioihin, sekä lyhyt- että pitkäkestoisiin.

Kyyneltahrat, jotka englanninkielisessä tutkimuskirjallisuudessa tunnetaan nimellä tear staining, näyttivät liittyvän ainakin sosiaaliseen stressiin – kuten siihen, kun porsas siirrettiin erilleen tutuista kavereista. Siksi seuraavatkin kokeet keskittyivät selvittämään, voiko kyyneltahran kokoa käyttää mittarina sille, kuinka stressaavana sika kokee seuran puutteen tai vääränlaisen seuran.

Yhdessä kokeessa yhdistettiin vieroitettuja porsaita eri pahnueista, minkä tiedetään aiheuttavan tappeluita. Porsaisiin piirrettiin erilaiset merkit merkintäkynällä, jotta yksilöt oli helppo erottaa toisistaan. Jokaisesta tappelusta kirjattiin videokuvauksen avulla, mikä yksilö hävisi tappelussa.

Kun porsaat valokuvattiin ja kyyneltahrojen koko mitattiin kuvista, osoittautui, että porsaiden vasemman silmän alla oleva tahra oli keskimäärin sitä suurempi, mitä useammin se oli hävinnyt tappeluissa. Tahra saattaa siis kertoa jotain porsaan kokeman sosiaalisen stressin määrästä.

Toisessa kokeessa, jonka teki joukko Marchant-Fordin tutkijakollegoita yhdysvaltalaisessa Purduen yliopistossa, yhdistettiin kahdeksanviikkoisia porsaita kaksittain. Karsinatilaa oli runsaat kaksi neliömetriä, eikä karsinoissa ollut väliseiniä tai muita rakenteita, joiden taakse menemällä porsas olisi voinut ilmaista haluavansa lopettaa tappelun. Siathan käyttävät keskinäisessä viestinnässään antautumiseleenä sitä, että häviönsä tunnustava sika poistuu hetkeksi paikalta, tai vähintään laittaa päänsä ja hartiansa toiselta näkymättömiin.

Kun kokeen karsinoissa ei ollut mahdollisuutta kumpaankaan, ja kun porsaat olivat toisilleen entuudestaan vieraita, saatiin taas aikaan tappeluita tutkimusta varten. Tässä kokeessa tulokseksi tuli, että sekä tappeluissa voittavien että häviävien porsaiden kyyneltahrat kasvoivat viikkojen mittaan samaa tahtia.

Kun koetta oli jatkunut reilu kuukausi, tappelut jatkuivat yhä ajoittain, joten tutkijat päättivät siirtää porsaat yksittäiskarsinoihin. Aiemmat karsinatoverit päätyivät nyt toistensa naapurikarsinoihin. Seurauksena kyyneltahrat alkoivat pienentyä. Tämä viittaa siihen, että porsaat olivat kokeneet tilan liian pienenä, jotta siinä olisi voinut tulla kunnolla toimeen vieraasta pahnueesta tuodun kumppanin kanssa, jolloin siirto erilleen oli ollut tässä tapauksessa helpotus.

Amerikkalaisten kokeissa nähtiin, että kyyneltahroilla on jotain tekemistä sosiaalisen stressin kanssa. Tahran koko kertoi nimenomaan lähimenneisyydestä, ei koko siihenastisesta elämästä. Tahra ei nimittäin ole ikuinen sen jälkeen, kun se on kerran ilmestynyt.

Erite pyyhkiytyy vähitellen pois hankautuessaan karsinarakenteita ja muita sikoja vasten. Suuret kyyneltahrat paljastavat, että tummaa eritettä on tullut runsaasti melko hiljattainkin.

Marchant-Forde ja muut amerikkalaistutkijat tekivät kokeensa laboratorio-oloissa ja pienillä eläinmäärillä. Samalla heräsi kysymyksiä, jotka ovat kiinnostavia myös tuotannon kannalta. Voisiko kyyneltahrojen koolla mitata muutakin stressiä kuin sosiaalista stressiä? Voisiko niistä saada uuden menetelmän sikojen hyvinvoinnin arvioimiseen tiloilla ja täydentämään muita menetelmiä?

Suomalaistutkimuksessa vastaava tulos

Samaan aikaan, kun Marchant-Forde raportoi ensimmäisistä havainnoistaan, tämän kirjoittaja ja professori Anna Valros suunnittelivat Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ”Uusia virikeinnovaatioita sikaloille” -nimistä tutkimushanketta, jonka tuloksista kerrottiin KMVETin numerossa 1/2013.

Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa hankkeessa, jossa myös Suomen Sikayrittäjät oli yhteistyökumppanina, testattiin erilaisia pureskeltavia ja tongittavia esineitä, joista erityisesti vaaka-asentoon ripustetut tuoreet puunrangat havaittiin jatkokehittämisen arvoisiksi. Hankkeen päämielenkiinnonkohteena oli se, missä määrin erilaiset esineet vähensivät hännänpurentaa ja antoivat sioille tilaisuuksia toteuttaa luontaista pureskeluun ja tonkimisen tarvettaan. Koska hanke oli vielä suunnitteluvaiheessa silloin, kun Marchant-Forde julkisti ensimmäiset kyyneltahroihin liittyvät tutkimustuloksensa, päätimme sisällyttää suomalaishankkeeseen myös kyyneltahrojen koon kirjaamisen samalla, kun sioilta joka tapauksessa kirjattaisiin häntien ja korvien eheyden tai vaurioiden asteet. Näin saataisiin kaupanpäällisiksi lisää tietoa siitä, voisiko kyyneltahrojen koko kertoa jotakin tuottajien kannalta kiinnostavaa.

Tutkimuksen aikana ilmeni, että kyyneltahrojen koko tosiaan kulki käsi kädessä sekä sikojen saamien esineiden laadun että hännänpurentatilanteen kanssa. Se siis kertoo jotain todellista siitä, miten sika voi.

Tutkimuksessa oli lihasikoja kahdelta sikatilalta. Toiselta tilalta oli tutkimuksessa mukana 780 sikaa, toiselta 654. Ensimmäisellä tilalla testattiin kolmesta eri materiaalista tehtyjä esineitä: tuoretta koivunrankaa, keskitiheyksistä polyeteenimuoviputkea (vesijohtoputkea) sekä kolmihaaraista metalliketjua.

Hännän- ja korvanpurenta osoittautui olevan vähäisintä niissä karsinoissa, joissa oli puuesineitä. Siat pureskelivat ja tonkivat puuesineitä jokseenkin yhtä paljon kuin muoviesineitä, mutta metalliketjut kiinnostivat vähemmän.

Se, että puu- ja muoviesineitä saaneet siat pääsivät toteuttamaan pureskelun ja tonkimisen tarvettaan paremmin kuin muut, heijastui myös kyyneltahrojen koossa. Sioilla, joilla oli vain metalliketjua, oli keskimäärin suuremmat kyyneltahrat kuin niillä, joiden karsinoissa oli puuta, muovia tai molempia.

Tahrojen koon yhteys sian vointiin näkyi siinäkin, että purruiksi joutuneilla sioilla oli suuremmat tahrat kuin muilla. Ilmiö näkyi molempien tilojen lihasioilla.

Ensimmäisellä tilalla kustakin siasta oli kirjattu kyyneltahrojen koko molempien silmien keskiarvona, ja siellä tahrat olivat keskimäärin suuremmat sekä hännänpurennan että korvanpurennan kohteeksi joutuneilla sioilla.

Toisella tilalla kokeiltiin tarkempaa joskin hiukan aikaavievämpää menetelmää, jossa molempien silmien tahran koko kirjattiin erikseen. Sielläkin yhteys häntävaurioiden vakavuuteen oli selvä, katsottiin sitten kumman silmän alle tahansa.

Korvanpurennassa eroa oli – toistaiseksi tuntemattomasta syystä – vain oikean silmän alle kertyneen tahran koossa. Tämä yksittäinen epäselvä tulos voi osittain liittyä siihen, että korvanpurenta ylipäänsä oli molemmissa sikaloissa lievempää kuin hännän-purenta, joten se luultavasti aiheutti pienempiä eroja sikojen vointiin.

Kolmannella tutkimukseen osallistuneella tilalla oli emakkosikala, josta otettiin kokeeseen mukaan 167 uudistusensikkoa. Niistä puolet sai karsinoihinsa tilalla normaalisti käytetyt esineet – laudanpalan ja pätkän metallista ruokkimen ketjua – ja toiselle puolelle ripustettiin ketjujen varassa liikuteltavat, vaakasuorat tuoreet koivunrangat.

Näistä tuore puu sai osakseen ahkerampaa käyttöä sekä vähensi toisiin sikoihin kohdistunutta pureskelua ja tonkimista. Hännän- ja korvanpurenta oli kuitenkin samalla tasolla riippumatta siitä, kummat näistä esineistä karsinassa oli. Tulos heijastui myös kyyneltahroihin: tahrojen koossakaan ei ollut eroja erilaisin esinein varustettujen karsinoiden välillä.

Rohkeus vaikuttaa tahran kokoon

Kyyneltahrojen yhteydestä stressiin kertoi myös eräs mielenkiintoinen ilmiö, joka havaittiin ensikoiden kokeessa. Yksi sioille tehdyistä testeistä oli niin sanottu ihmisen lähestymistesti, joka mittaa sikojen arkuutta.

Testi tehtiin niin, että tämän kirjoittaja astui sekuntikello kädessä kuhunkin karsinaan vuorollaan, joka kerta samanlaisin liikkein, ja jäi seisomaan liikkumatta. Hetken epäröinnin jälkeen siat alkoivat lähestyä uteliaina.

Sekuntikellon tehtävänä oli mitata, kuinka kauan kului, ennen kuin kolme ensimmäistä sikaa oli koskettanut kirjoittajaa. Testi perustuu siihen, että siat tulevat tutkimaan tulokasta sitä nopeammin, mitä vähemmän niitä vaivaa arkuus. Arkuus lisääntyy pitkään jatkuneen stressin seurauksena, joten sitä voi käyttää karkean tason suuntaa-antavana stressimittarina.

Arkuus voi johtua myös muista syistä, kuten perinnöllisistä tekijöistä ja imeväisiän kasvuympäristöstä. Silloin kun kaikilla tutkituilla sioilla kuitenkin on niiden suhteen sama tausta, ja ne asuvat sikalan samassa osastossa samaan aikaan, erot eri karsinoiden asukkaiden arkuudessa johtuvat juuri eroista näiden karsinoiden välillä.

Eri karsinoihin kehittyy ajan mittaan hiukan erilainen ”ilmapiiri” sen mukaan, millaisia yksilöitä sinne sattuu päätymään. Jos karsinan hallitsevimmat yksilöt sattuvat olemaan sellaisia, joiden on erityisen vaikea suvaita yksilöitä muita samassa pienehkössä, rajallisessa tilassa, ilmapiiri muodostuu pysyvästi jännittyneemmäksi kuin toisissa karsinoissa. Samoin voi käydä silloin, jos jollain karsinoiden yksilöistä on tavallista voimakkaampi taipumus reagoida stressitilanteisiin tai rehun koostumuksen vaihteluun hännänpurennalla.

Tällaiset karsinoiden väliset erot tulivat esiin myös tutkimuksessa. Kaikissa karsinoissa siat tulivat tutkimaan tulokasta uteliaina, mutta joidenkin karsinoiden siat tulivat nopeammin kuin toiset.

Kyyneltahrojen koko, joka tässä tapauksessa laskettiin kunkin karsinan sikojen keskiarvona, kulki käsi kädessä sikojen rohkeu-den kanssa. Mitä pienemmät tahrat karsinan sioilla keskimäärin oli, sitä helpompi sen karsinan sikojen oli marssia oikopäätä nuuhkimaan tulijaa. Tämäkin viittaa siihen, että kyyneltahrat kertovat jotain todellista sikojen voinnista.

Toimii myös porsitusosastolla

Yksi kokeeseen osallistuneista sikaloista oli yhdistelmäsikala, jossa tutkittiin lihasikojen lisäksi imeviä porsaita ja niiden emiä. Kokeessa oli mukana 29 emää ja niiden yhteensä 303 porsasta.

Porsaille kiinnitettiin karsinan laitaan makuualueen kohdalle sisalköysiä, joita porsaat voivat pureskella ja tonkia.

Yksi kokeeseen sisältyneistä testeistä oli ihmisen lähestymistestiä muistuttava uuden esineen testi. Kun porsaat olivat kolmiviikkoisia, kuhunkin karsinaan laitettiin pieni puhdas paperinpala ja otettiin aikaa, montako sekuntia kului, kunnes kolme ensimmäistä porsasta oli tullut koskettamaan sitä kärsällään.

Testin päätarkoitus oli verrata köydellisten ja köydettömien karsinoiden asukkaiden arkuus- ja stressitasoa, mutta samalla porsailta kirjattiin myös kyyneltahrojen koko. Imevillä porsailla kyyneltahrat olivat vielä pieniä, mutta kolmen viikon iässä eri porsaiden tahrat olivat jo selvästi erikokoisia. Tässäkin kokeessa porsaat tulivat tutkimaan uutta paperinpalaa sitä nopeammin, mitä pienemmät kyyneltahrat kyseisessä karsinassa keskimäärin oli.

Emät olivat kyseisellä tilalla porsitus-häkeissä, eikä niille annettu kokeessa mitään ylimääräistä pureskeltavaa. Silti emienkin silmien alle ilmestyi pieni, suuntaa-antava ero sen mukaan, oliko niiden porsaiden ulottuvilla sisalköysiä vai ei.

Useimmilla emillä oli melko suuret kyyneltahrat, mutta ne olivat keskimäärin hiukan pienemmät niissä karsinoissa, joissa porsailla oli köysiä.

Yksi mahdollinen selitys tälle olisi se, että kun porsaat suuntasivat osan luontaisesta pureskelun tarpeestaan köysiin, emä ei joutunut pureskelluksi yhtä paljon kuin köydettömissä karsinoissa.

Eri yksilöiden vointi selville

Tarvitaan vielä lisää tutkimuksia, ennen kuin kyyneltahroista saa yhden menetelmän lisää sikojen hyvinvoinnin arvioimiseen tilatasolla. Tähänastisten tulosten perusteella se vaikuttaa kuitenkin lupaavalta. Jos sen pohjalta saadaan jatkotutkimuksissa kehitettyä toimiva, testattu menetelmä, se antaa tuottajille yhden keinon lisää arvioida suurtenkin eläinmäärien tilannetta melko nopeasti ja ilman kallista tekniikkaa.

Lupaavista ominaisuuksista yksi kaikkein mielenkiintoisimpia on se, että menetelmä kertoo yhdellä silmäyksellä jokaisen yksilön tilanteesta. Tutkimuksen aikana yksi selvimmin esiin nousseista havainnoista oli se, että melkein jokaisen karsinan sisällä oli suuria yksilöiden välisiä eroja tahrojen koossa.

Erityisen suuria erot olivat lihasioilla ja ensikoilla. Samasta karsinasta saattoi löytyä sekä täysin puhdassilmäisiä sikoja että niitä, joiden tumma juova jatkui leveänä suupieleen saakka.

Tämä heijastanee sitä, että eri yksilöiden elämä samassa karsinassa voi olla hyvinkin erilaista. Kun lattiapinta-ala ja kaukalotila ovat rajallisia, yksilöiden välinen arvojärjestys muodostuu jyrkemmäksi kuin mitä se olisi suuremmissa tiloissa.

Esimerkiksi jos kaukalotila on mitoitettu niin, että kasvatuskauden lopulla kaikki lihasiat eivät mahdu syömään yhtä aikaa, muiden taakse turhautuneena seisomaan jäävä sika on joka päivä se sama, arvojärjestyksen alimmainen yksilö. Vastaavasti hännän- ja korvanpurenta kohdistuu käynnistyttyään tiettyihin yksilöihin enemmän kuin toisiin.

Hyvinvoinnin mittaamisessa yksi tärkeä osa-alue on juuri yksilötason tietojen saaminen. Sikalan keskimääräinenkin tilanne on hyödyllistä tietää, mutta tuottajalle vähintään yhtä tärkeä tieto on se, miten menee niillä yksilöillä, joilla menee huonoimmin.

Tällöin olosuhteiden muutoksia voidaan suunnitella myös sitä silmälläpitäen, että heikoimmassa jamassa olevan joukon tilannetta saadaan parannettua, millä on merkitystä myös tuotannon taloudellisen tuottavuuden kannalta. Tulevaisuudessa kyyneltahrat saattavat antaa tämän arviointiin yhden kätevän keinon lisää. Samalla ne havainnollistavat, että niinkin tutusta eläimestä kuin siasta voi edelleen löytyä uutta tietoa. ◻

Kirjoittaja on eläinten käyttäytymiseen erikoistunut tiedetoimittaja, tietokirjailija ja tutkija, joka tekee Helsingin yliopistossa väitöskirjaa sikojen käyttäytymisestä.