Huttulan Kukko

”Hän oli periaatteen mies. Hän ei koskaan muuttanut mieltään. Hän oli loppuun asti väärässä.”

Toljottamisen ja vähäpuheisuuden lisäksi, suomalaisuuden tunnusmerkkeihin luetaan jääräpäisyys. Sattumanvarainen päähänpisto lyödään saman tien kuusituumaisella kiinni, eikä sitä enää muuteta. Samaa kaistaa jatketaan loppuun asti, vaikka kaikki merkit viittaisivat siihen, että ajetaan moottoritietä väärään suuntaan. Se väistää, joka pelkää!

Kilpailuhenkisenä kansana olemme erityisen ylpeitä suomalaisesta sisusta. Ja missä on vähintään kaksi suomalaista, on sisu aina kolmantena mukana. Todennäköisimmin tämän kolmikon löytää saunasta.

Näiltä reissuilta on moni poika noudettu sairasautolla palovammat selässä ja pahapäisimmät ruumisautolla Mora selässä.

Mutta annapas olla, kun ulkopuolinen vainooja uhittelee rajoilla, niin kaikki ovat yhtenä joukkona ryntäämässä vihollista vastaan. Näin Ukrainan kriisin aikaan on maailmalla ehditty jo veikkailla, etteivät venäläiset ainakaan ehdoin tahdoin halua miehittää näin jukuripäistä ja pitkävihaista kansaa.

Näyttäisikin siltä, että veli venäläinen on tässä ovelampi. Kun vieressä asustaa jääräpäinen, mutta hieman yksinkertainen naapuri, niin valloitusta parempi taktiikka on ostaa se pois pala kerrallaan. Kuten vanha venäläinen sanonta kuuluu: ”Tyhmän eväät syödään ensin.”

Ameriikan malliin

Huttulan talo, lounaisessa Suomessa, seisoo erään peltoaukean laidalla, liki Kosken kylää. Sen läheisintä ympäristöä hallitsevat suuret, lintujen täyttämät hallit. Ohiajaville kulkijoille talouskeskus esittäytyy esimerkillisen siistinä pihapiirinä ja moitteettomassa kunnossa olevina rakennuksina.

Isäntäväen hankkiman rautaisen ammattitaidon siivittämänä tilaa on laajennettu suurin harppauksin ja oikeilla valinnoilla myös kannattavuus saatiin huimaan nousuun.

Menestyksen innoittamana tilalla pohdittiin jo seuraavaa siirtoa ja avarakatseinen yrittäjäpari teki itselleen aiheellisen kysymyksen. Kannattaako tässä enää ruveta näpertelemään, kun samoilla itkuilla voisi laajentaa oikein kunnolla? Siipiä reippaasti lisää ja toinen mokoma sikaa rinnalle.

Lihatalojen visioissa kymmenen suurta kotieläintilaa riittäisi hyvin hoitelemaan koko Suomen valkoisten lihojen kasvatuksen. Huttulassa päätettiin kuulua tähän joukkoon ja vielä ensimmäisenä.

Olisi sitten teurastamollekin helpompaa, kun tuottajapäivät voitaisiin viettää saunaillan merkeissä ja kaikki tuottajat mahtuisivat yhtä aikaa samoille lauteille

Mielikuvasotaa

Arvattavissa oli, että poikkeuksellinen hanke tulisi aiheuttamaan voimakasta vastustusta. Koska tämänkin taistelun ensimmäinen uhri tulisi olemaan totuus, tiedotuslinjaksi valittiin avoimuus.

Lupamenettelyn lisäksi, kaikille kerrottiin avoimesti jättihankkeen kielteiset vaikutukset ja miten ne aiotaan saada hallintaan uusinta tekniikkaa hyödyntämällä.

Edistykselliset hoitokäytännöt ja huipputekniikka olivat jo pihapiirissä ja niitä esiteltiin auliisti niin medialle kuin eläinsuojelijoille. Käytännössä jättihanke tulisi olemaan vain monen, nykyisen kaltaisen tuotantoyksikön summa. Poikkeuksellista olisi ainoastaan niiden keskittäminen yhdelle ja samalle tilalle.

Kierrä, älä kiroo, sanoi kivi kyntäjälle

Mutta sitten tuli lunta tupaan. Hankkeen todellinen mittakaava alkoi kirkastua lähiseudun asukkaille, kun selvisi, ettei tilan tuottama lantamäärä mahtuisi edes maatalousvaltaisen Kosken kunnan pelloille.

Enää eivät auttaneet selitykset hyvinvoinnista ja pelletöidyn lannan poiskuljettamisesta. Jokainen ymmärsi, että Kosken pitäjässä aiotaan panna todellakin haisemaan. Tämän seurauksena sata lähintä naapuria lakkasi morjenstamasta ja asiaa puitiin kunnanvaltuustoa myöten.

Normaalisti sisun sokaisemat yrittäjät iskisivät hakut harmaaseen kiveen ja asiassa taisteltaisiin viimeiseen oikeusasteeseen tai ainakin viimeiseen sydänkohtaukseen asti.

Mutta kuten alussa jo todettiin, nyt onkin kyse menestyvistä yrittäjistä. Sellaisista, jotka väkisin yrittämisen sijaan käyttävätkin kiveä tähystyspaikkanaan, jotta näkisivät kauemmas kuin muut.

Tehtiin uusi kysymys: Olisiko sittenkin parempi toimia pienen puljun suurena johtajana, kuin suuren firman heittopussina?

Perusteellisen pohdinnan päätteeksi, viinitilallinen Jyrki Sukula sai mielenkiintoisen puhelun. Nyt olisi kukkopojalle pesti kanatarhassa.

Tila hoitaisi alkutuotannon ja markkinointiguru antaisi kanoille kyytiä ketjun loppupäässä. Puuttuvat lenkit voisivat löytyä julkkiskokin miljonääriystävistä, kun niitä sopivasti houkuttelisi. Olisihan se miehekkäämpää, kun voisi joutavan bisnesenkelin sijaan kutsua itseään oikein isännäksi.

Toimeen tartuttiin ja koko kuvio käännettiin ylösalaisin. Äärimmilleen viety tehotuotanto vaihdettiin vastuulliseen kasvatukseen ja laadun varmistamiseksi haltuun otettiin koko ketju, aina kanojen kasvatuksesta kuluttajan lautaselle asti.

Leppyneet naapurit tuottavat nyt lähiruokaa linnuille, jotka taiotaan hitaamman kasvatusvauhdin avulla jälleen kanoiksi. Samalla tilan ravinne- ja energiavirrat kierrätetään takaisin käyttöön, jolloin jalanjälkiä jää enää työntekijöiden saappaista.

Kaikilla on jälleen kivaa ja sakeiden maalaistuoksujen sijaan, vanhan kulttuurimaiseman yllä leijuu ystävyys, yhteistyö ja rauha.

Huttulan Kukon Naapurin Maalaiskanaa on saatavilla hyvin varustetuista ruokakaupoista kautta maan.

Tehköön perässä ken pystyy. ◻

ESKO VIHOLAINEN

Kirjoittaja on keksijäyrittäjä ja

entinen sianjalostaja Janakkalasta