Uusi ote emolehmien laidunnukseen toi hereford-kasvattajalle monta etua

Kolmisenkymmentä emolehmää vasikoineen ja muutama hieho kerääntyy tarkkaavaisina aitalangan taakse, kun Tuomas Näppilä pysäköi autonsa navetan pihaan. Urjalalaistilan karja on tottunut siihen, että isännän tulo tietää pääsyä tuoreelle laidunkaistalle. Kymmenen minuuttia myöhemmin lauma puhisee jo tyytyväisenä uudella nurmella ja Näppilä siirtää lankaa seuraavaa päivää varten.

Melkein kymmenen vuotta Tuomas Näppilä laidunsi hereford-karjaansa perinteiseen tapaan. Laidunalue navetan ympärillä oli jaettu neljään osaan, ja eläimet siirrettiin noin viikon välein uudelle viiden hehtaarin alueelle. Toinen syöttökierros lohkolla alkoi kolmen viikon kuluttua edellisen päättymisestä.
”Vaihdoin laidunta, kun lehmät alkoivat huudella tyytymättöminä. Sellaista nurmea vasikat eivät enää juuri pysty käyttämään, varsinkaan kesän lopulla. Ne eivät kuitenkaan valita, vaan yrittävät vain imeä entistä enemmän”, Näppilä kuvaa.
Loppukesällä, laidunrehun korsiintuessa, etenkin nuorimpien vasikoiden kasvu oli heikkoa, mikä näkyi isoina painoeroina vieroitusaikaan. Vastaavasti vasikoiden hintahaitari myydessä oli suuri.
Viime kesänä Näppilä muutti laiduntamistapaansa ja alkoi jakaa laidunalueen pika-aidalla vuorokauden syöttökaistoihin. Karjalle oli tarjolla joka päivä uutta kasvua, joka maistui vasikoillekin. Syksyllä vasikoita myydessään hän huomasi painohajonnan kutistuneen. Alle 1 100 gramman päiväkasvuista tehtäviä vähennyksiä ei tullut yhtään.
”Parempaan tasaisuuteen vaikutti osaltaan se, että otin edelliskesänä sonnin pois laumasta ajoissa. Poikimakausi oli sen ansiosta vain kaksi kuukautta.”
Muutos aiempaan oli kuitenkin niin selvä, että kaista- eli rotaatiolaidunnus vakiintui käyttöön saman tien.
Lisäruokinnan tarve väheni
Kolmessa viikossa nurmikaan ei toipunut laidunnuksesta riittävästi. Loppukaudesta laitumelle oli vietävä säilöheinää täydennykseksi. Kaksi vuotta sitten Näppilä laskee vieneensä sata paalia laitumelle – se vastaa viidesosaa koko vuoden säilörehun tarpeesta.
Syöttöpaikka myös sotkeentui eläinten tallaamisesta ja jälkikasvu kärsi.
”Lisäruokintaa tarvittiin viime kesänäkin, mutta määrä jäi puoleen aikaisemmasta. Tänä kesänä paaliruokinnan tarvetta lisäsi alkukesän kuivuus. Laidunkausi alkoi kuukautta normaalia myöhemmin, vasta kesäkuun puolivälissä.”
Näppilän mielestä nurmen aiempi ylilaidunnus painaa yhä laitumen tuottokykyä, mutta vanhat synnit korjautuvat ajan myötä. Pienten syöttökaistojen ja tiheiden siirtojen ansiosta nurmi saa syötön jälkeen 40 vuorokauden lepojakson.

Lue koko seitsensivuinen laiduntamisjuttu KMVETin numerosta 4/2020. Jutun toisessa osassa kerrotaan lypsykarjan laiduntamisesta.