Tarttuvat sorkkasairaudet ovat hankalia ja kalliita
Tarttuvat sorkkasairaudet ovat hankalia ja kalliita sairauksia maitotiloilla. Niistä ei tähän mennessä ole ollut paljonkaan suomalaista tutkittua tietoa. Skandinaaviset sorkkataudit myös näyttävät poikkeavan muiden maiden sorkkasairauksista. Tanskassa sorkkataudit ovat tulleet aina vain vaikeammaksi, saman pelätään tapahtuvan Suomessakin. Kotimaista tietoa kootaan nyt Tarttuvat sorkkasairaudet -tutkimushankkeella.
Vaikka sorkkataudit ovat vakava ongelma maitotiloilla, niiden syistä, leviämisestä ja hoidoista ei tiedetä riittävästi. Varsinkaan Suomessa asiaa ei juuri ole tutkittu. Siksi Helsingin yliopisto ja Evira ovat viime vuosien aikana toteuttaneet yhteistyössä Tarttuvat sorkkasairaudet -tutkimushankkeen.
Tutkimushankkeen alkuperäisiin tavoitteisiin kuului muun muassa selvittää tarttuvien sorkkasairauksien esiintyvyys, vakavuus ja riskit Suomessa, ymmärtää sairauksien
etiologiaa eli niiden syy-seuraus-suhteita, määrittää tarttuville sorkkasairauksille hoitosuositukset ja saada eläinlääkäreiden käyttöön tutkimuspaketti, jolla näitä sairauksia voidaan selvittää.
Hankkeen loppuseminaarissa lokakuun lopulla julkistettiin tähän mennessä valmiiksi saadut osiot. Moni kysymys ja käytännön ongelma jäi vielä vastausta ja ratkaisua vaille, eikä niitä ole edes kovin pian luvassa, sillä sorkkaongelmat osoittautuivat mutkikkaammiksi kuin tutkijat etukäteen olettivat. Tutkimuksessa on kuitenkin päästy hyvään alkuun.
Taudinmääritys ei ole yksiselitteistä
Tarttuva sorkkasairaus määritellään sorkan seudun ihon sekä ihonalaiskudoksen bakteeritulehdukseksi, joka siirtyy eläimestä toiseen. Se voi aiheuttaa sekä paikallisia että yleisoireita, mutta yleensä kyseessä on selvästi sorkan sairaus.
Tarttuvia sorkkasairauksia ovat sorkkavälin ajotulehdus, sorkkavälin ihotulehdus, sorkka-alueen ihotulehdus sekä kantasyöpymä ja mahdollisesti sorkkasyylä sekä sorkkavälin liikakasvu. Näitä kaikkia esiintyy Suomessa, ja näistä kantasyöpymää esiintyy lähes aina pihatossa, jossa se liittyy erityisesti kosteisiin ja likaisiin .
Suomalaiset sorkkasairaudet poikkeavat muualla esiintyvistä. Monissa maissa sorkka-alueen ihotulehdus eli Digital Dermatitis, DD, on yleinen ja aiheuttaa vakavia oireita.
Laajentajat ovat riskiryhmää
Keväällä 2013 kartoitettiin tarttuvien sorkkasairauksien esiintymistä suomalaisnavetoissa. Kysely tehtiin tiloille, joiden keskilehmäluku ylitti 50 vuonna 2012. Tällaisia tiloja löytyi 1 134 kappaletta, ja niiltä saatiin 390 vastausta.
Selvityksen mukaan suurin riskitekijä tarttuvan sorkkataudin saamiseksi on eläinten ostaminen. Riski koskee myös hiehohotelleja.
Sitä, mikä ostamisesta tekee suuren riskin, ei vielä tiedetä tarkemmin. Ei tiedetä, onko se tautia aiheuttava bakteeri, ja tuleeko se pötsistä, vai jostain muualta, vai muuttuuko samalla ruokinta, vai onko vielä joku muu syy, Helsingin yliopiston tutkija, kliininen opettaja ja eläinlääkäri Minna Kujala pohtii.
Eläinkaupan jälkeen toinen merkittävä riskitekijä on ruokinta. Se mikä ruokinnassa aiheuttaa sorkkasairauden riskin ei myöskään käynyt suoraan ilmi itse tutkimuksesta, mutta seminaarissa käydyissä keskusteluissa esitettiin syiksi ruokinnan nopeita muutoksia, ruokintavirheitä tai pilaantunutta rehua.
Silloin kun tilalla rakennetaan uutta ja lisätään eläinmäärää, hankitaan usein uusia ruokintalaitteita, esimerkiksi seosrehuvaunu. Uusien menetelmien opettelu vie oman aikansa, jolloin alkuvaiheessa saattaa tapahtua isojakin virheitä. Rakentamisen yhteydessä myös säilörehun teko ja ruokinta voivat kiireessä jäädä normaalia pienemmälle huomiolle, jolloin rehu voi pilaantua tai sitä annostellaan väärin.
Myös itse laajentaminen voi vaikuttaa taudin saamiseen. On stressiä, lomittajia, uusia rakenteita ja muita laajentamiseen liittyviä asioita, Kujala arvioi.
Riskianalyysistä paljastui myös alueellisia eroja. Riski saada tarttuva sorkkasairaus on suurin alueilla, joilla on paljon lehmiä.
Laajentaneilla tiloilla on suuri riski saada sorkkaepidemia. Tutkimuksen mukaan yli 30 lehmän laajennuksessa riski on eläinten hankintatavasta riippuen noin 11–16-kertainen verrattuna tilaan, joka ei laajenna.
Kujala kuitenkin huomauttaa, että kyselyn vastaaja-aineisto saattaa olla valikoitunut, koska siitä puuttuu noin 70 prosenttia laajentaneista tiloista. Tämä voi johtaa todellista suurempiin riskikertoimiin.
Sorkkasairaudet tulevat kalliiksi. Vastanneilla tiloilla karjan sairastumisen kustannukset vaihtelivat 4 500 eurosta lähes 30 000 euroon. Lehmää kohti laskettuna kustannuksia tuli 246–771 euroa.
Tarttuva sorkkaepidemia iskee pahimmin usein niille tiloille, joilla on laajennettu. On uusi navetta, uusia eläimiä ja laitteita, stressiä ja paljon velkaa, mutta tuotanto ei ehkä vielä ole läheskään tavoitellussa laajuudessa, ja tulot saattavat olla niukat.
Tästä syystä seminaarissa heitettiin esiin ajatus, että tarttuvan sorkkataudin riski pitäisi ottaa huomioon jo navettainvestointia budjetoitaessa.
Teksti ja kuva: Pirjo Mälkiä
Lue koko juttu KMVETin numerosta 6/2015.