Sairastuminen muuttaa naudan käyttäytymistä

Nautojen hyvinvointiin vaikuttaa suuresti se, kuinka eläinten sairauksia ennaltaehkäistään ja hoidetaan. Hyvillä olosuhteilla ja huolellisella hoidolla voidaan vaikuttaa sairaiden nautojen vointiin ja sairaudesta toipumiseen. Ymmärtämällä sairaiden eläinten tarpeita voidaan lisätä niiden hyvinvointia. Sairauskäyttäytyminen on elimistön reaktio tulehdukseen. Se auttaa toipumaan.

Ennen ajateltiin, että sairastumiseen liittyvät muutokset eläinten käyttäytymisessä johtuivat taudin aiheuttamasta heikkoudesta eikä niistä ymmärretty olevan mitään hyötyä. Nykyään kuitenkin tiedetään, että sairastunut eläin kokee voimakasta tarvetta muuttaa käyttäytymistään, ja että nämä muutokset ovat erittäin tarkoituksenmukaisia ja hyödyllisiä. Sairauskäyttäytyminen onkin elimistön hyvin organisoitu, aktiivinen reaktio sen tasapainoa uhkaavaan vaaraan, kuten esimerkiksi taudinaiheuttajien aiheuttamaan tulehdukseen, kasvainsairauteen tai voimakkaaseen stressiin.

Sairauskäyttäytymisen saa aikaan hermoston, elimistön tasapainoa säätelevän koneiston sekä puolustusjärjestelmän monimutkainen yhteistyö. Ensin elimistöä puolustavat solut tunnistavat uhkaavan vaaran ja erittävät sytokiineja. Näiden vaikutuksesta vapautuu muita tulehduksen välittäjäaineita ja elimistön toiminta sekä eläimen käytös muuttuvat monella eri tavalla. Sytokiinien organisoima sairauskäyttäytyminen liittyy mihin tahansa vaurioon elimistössä, mutta parhaiten se tunnetaan taudinaiheuttajan, bakteerin tai viruksen, aiheuttamissa sairauksissa.

Tyypillisesti tulehdussairauteen, kuten esimerkiksi utare-, napa- tai hengitystietulehdukseen sairastuneelle naudalle nousee kuume, eläin muuttuu apaattiseksi ja sen kiinnostus ympäristöään ja lajitovereita sekä kehonhoitoa kohtaan vähenee. Ruokahalu laskee ja eläin välttelee kilpailua rehusta. Sairas nauta lepää ja nukkuu enemmän kuin terveenä. Käyttäytymisen muutoksilla sairas eläin siirtää elimistön voimavaroja taudinaiheuttajan kukistamiseen, sairaudesta selviämiseen ja vaurioiden korjaamiseen.

Sairaan pitää säästää energiaa

Sairauskäyttäytymisen tärkeimpänä tarkoituksena pidetään energian säästämistä. Lajinkehityksessä sairauskäyttäytymisen ja siihen liittyvän kuumeen katsotaan kehittyneen aikojen saatossa ”kaikki peliin” -tyyppiseksi keinoksi yrittää säilyä hengissä.

Energiaa täytyy säästää puolustusjärjestelmän käyttöön, elimistöön syntyneiden vaurioiden korjaamiseen sekä varsinkin kuumeen ylläpitoon. Kohonneella lämpötilalla pyritään edistämään puolustusjärjestelmän toimintaa sekä estämään taudinaiheuttajien lisääntyminen elimistössä.

Kuumeessa elimistön ruumiinlämpöä siis nostetaan hakeutumalla lämpimään, pörhistämällä karvat ja säästämällä lämpöä, mutta myös aktiivisesti lisäämällä aineenvaihduntaa, lihasvärinää ja ruskean rasvan polttamista. Tämä vaatii hyvin paljon energiaa ja kuluttaa varsinkin nuorten eläinten voimavaroja nopeasti.

Kahden asteen nousu elimistön lämpötilassa lisää energiankulutusta neljänneksen. Lisäksi varsinkin korkea kuume lisää hapenkulutusta ja voi aiheuttaa kudostuhoa.

Sairaalle naudalle on tärkeää levätä, ja se makaa enemmän kuin normaalisti. Tämä säästää lämpöä ja energiaa.

Tiedetään myös, että sytokiinit lisäävät varsinkin hidasaaltounen määrää. Energiaa kuluttavat ja toipumisen kannalta toissijaiset asiat, kuten esimerkiksi kiimakäytös, tappelut, kehonhoito sekä leikkiminen vähenevät selvästi.

Siispä jos vasikka ei leiki muiden mukana kuivikkeen lisäyksen aikaan, sen vointi on syytä käydä tarkistamassa. Samoin eläimen karvapeitteen kunto voi kertoa terveydellisistä ongelmista.

Myös kipu liittyy kiinteästi tulehdusreaktioon. Itse tulehtunut kohta on kipeä ja lisäksi elimistö herkistyy kivulle. Esimerkiksi nivelten ja lihasten kipeytyminen flunssan aikana on tästä tuttu esimerkki; joka paikkaa särkee, vaikka potilas sairastaa hengitystietulehdusta.

Myös utaretulehduslehmillä utareen kivun lisäksi on todettu kivulle herkistymistä. Muita merkkejä sairaudesta ja kivusta naudoilla ovat apaattinen olemus, joutilaana seisoskelu, epänormaalissa asennossa seisominen tai makaaminen, pään ja korvien riiputtaminen ja ravistelu, hampaiden narskuttelu, levottomuus ja ontuminen.

Sairauden aikana syömiseen ja märehtimiseen käytetty aika vähenee. Sairas eläin vähentää sosiaalista kanssakäymistä ja haluaa olla omissa oloissaan. Rauhallinen ja eristäytyvä käyttäytyminen myös vähentää riskiä loukkaantua ja voi suojella lauman muita jäseniä tartunnalta.

Sairaiden lehmien on todettu välttävän kilpailua ruokintapöydällä syömällä nopeammin aikoina, jolloin kilpailua on vähemmän. Esimerkiksi kohtutulehdukseen sairastuneiden lehmien on todettu makaavan, syövän ja kilpailevan rehusta vähemmän jo päiviä ennen oireiden havaitsemista.

Sairaalle mahdollisuus sairastaa

Merkittävää eläinten sairauskäyttäytymisessä on se, että se on nimenomaan sopeutumiseen ja selviämiseen tähtäävää toimintaa eikä niinkään johdu sairauden aiheuttamasta heikkoudesta.

Jokainen, joka on sairastanut influenssan tietää, että jos kaveri soittaa ja pyytää elokuviin, peiton alta mutistaan kieltävä vastaus ja vedotaan siihen, että ei vain pysty. Mutta jos joku kertoo talon palavan, samainen potilas pääsee kyllä varsin nopeasti ylös ja ulos. Siispä kyse on motivaatiosta.

Sairaalla eläimellä on tarve käyttäytyä niin kuin se käyttäytyy. Mutta jos jokin muu asia koetaan vielä tärkeämmäksi, lepääminen jää. Siksi sairauskäyttäytyminen voikin estyä esimerkiksi jälkeläisen hoitamisen, pelon, kivun tai turvattomuuden vuoksi. Sairaat eläimet, jotka siirretään uuteen karsinaan, liikkuvat ja tutkivat aktiivisesti vierasta ympäristöä.

Vaikka sairaan lehmän pitäisi maata normaalia enemmän, utaretulehdukseen sairastunut lehmä seisoo enemmän kuin terveenä, koska tulehtuneen utareen päällä makaaminen sattuu. Tiine hiiriemo tekee sairaanakin pesää poikasilleen +6 asteen lämpötilassa, mutta lepää +22 asteen lämpötilassa.

Sairaille naudoille on eduksi, että niille järjestetään suotuisat, toipumista tukevat olosuhteet, jotka mahdollistavat käyttäytymisessä tapahtuvat muutokset. Koska pelko ja epävarmuus voivat häiritä sairauskäyttäytymistä, eläinten kokemaa turvallisuudentunnetta on tärkeää lisätä hyvällä ja johdonmukaisella käsittelyllä syntymästä saakka. Saaliseläiminä naudoille on tärkeää luottaa hoitajaansa ja pystyä ennakoimaan tämän toimia.

Laumaeläiminä naudat saavat turvaa erityisesti laumastaan. Sairaskarsinoista on siksi oltava näkö- ja kuuloyhteys lajitovereihin.

Hyvin toimivassa sairaskarsinassa potilaalla on oma rauha, se ei jää muiden tallomaksi tai kiusaamaksi, se saa levätä riittävästi puhtaassa ympäristössä ja sille pystytään antamaan sen tarvitsemaa hoitoa tehokkaasti ja turvallisesti. Lisäksi eläimen vointia pystytään seuraamaan eläintä häiritsemättä ilman, että se eristetään kokonaan laumastaan.

Tutkimuksissa on todettu, että jos sairas nauta saa valita, se hakeutuu usein näkösuojaan, esimerkiksi karsinan kiinteän seinän taakse lepäämään. Siksi sairaskarsinoissa olisi hyvä olla osin kiinteä seinä ja osin näköyhteys muuhun navettaan, jotta potilas saa valita, miten sijoittuu.

Karsinoissa on myös oltava pitävä lattia. Jos mahdollista, sairaskarsinat kannattaa sijoittaa niin, että ne on helppo kuivittaa, tyhjentää, pestä ja desinfioida.

Lypsylehmien navetoissa niissä pitää myös voida lypsää lehmä. Sijoittelussa on myös huolehdittava mahdollisuudesta siirtää kuollut eläin helposti pois.

Lue koko juttu KMVETin numerosta 5/2019.

Teksti ja kuvat: Ann-Helena Hokkanen