Pihatossa on hyvä porsia vapaana

Haasteet sikataloudessa ovat jatkuvasti lisääntyneet. Kohonneiden tuotantokustannusten ja laskeneiden tuottajahintojen paineessa tuottaja joutuu yhä enemmän viilaamaan toimintatapojaan sekä miettimään mahdollisimman kustannustehokasta tapaa pyörittää tuotantoaan. Hyvät hoitorutiinit kehittyvät ajan kuluessa. Ne voivat syntyä myös sattumalta, kuten porsiminen vapaana pihatossa, josta kerrotaan KMVETin numerossa 3/2015.

Pihattoporsimiset alkoivat meillä puolivahingossa, kun ensimmäiset emakot pääsivät porsimaan pihattoon, loimaalainen Tuula Jokela kertoo. ”Kokemukset olivat hyviä, ja viime kesäkuun alusta lähtien kaikki emakot on jätetty sinne porsimaan.

”Alkuun vahdin porsimisia, ja ajelin yölläkin emakoita katsomaan, mutta suurin osa niistä porsi varkain ja onnistuneesti. Nyt ei enää pahemmin hötkyillä”, Jokela toteaa.

Nyt emakot porsivat omassa rauhassaan pihatossa rutiininomaisesti. Porsimisen jälkeen porsaat ja emakko siirretään imetysosastolle tavalliseen porsituskarsinaan.

”Porsastuotoksen keskiarvot ovat nyt hieman paremmat kuin ne olivat häkeissä, joten ei ole mitään tarvetta palata entiseen. Tämä toimii meillä todella hyvin ja pääsemme samoihin, ellei jopa parempiin lukuihin kuin aiemmin, jolloin kaikki porsitukset pyrittiin vahtimaan”, Jokela kertoo.

Pihattoporsimiset toimiva ratkaisu

Pihattoon porsittaminen on tuonut helpotusta sikalan töihin. ”Jatkuva päivystäminen on loppunut, ja synnytysapua tarvitsee antaa paljon harvemmin kuin aiemmin. Ja on se aina emoillekin parempi, kun ne saavat jälkeläisensä luonnonmukaisesti itse ulos”, Jokela sanoo.

Pihattoon porsiessaan emakot saavat toteuttaa sialle luontaista käyttäytymistä. ”Pihatossa voi olla kolmekin emakkoa samassa karsinassa. Kun yksi porsii, muut emakot tekevät muurin taatakseen kolmannelle porsimisrauhan.”

Porsiminen tapahtuu pihaton väljissä karsinoissa, ja porsasläjä saattaa löytyä eri kohdasta kuin missä emakko loikoilee.

Pihatossa emakot porsivat usein aiemmin kuin häkeissä. ”Parempi mahdollisuus liikkumiseen ja käyskentelyyn karsinassa todennäköisesti nopeuttavat porsimisen alkamista”, Jokela arvioi.

Ennen rutiininomaista porsitusta pihatossa, yliaikainen emakko voitiin siirtää takaisin pihattoon, jolloin porsiminen yleensä eteni ripeästi. ”Porsitushäkeissä olevia emakoita, joiden porsiminen on viivästynyt, olen päästänyt jaloittelemaan, ja yleensä aamulla ne ovat porsineet. Häkki on todella paljon huonompi vaihtoehto porsia.”

Emakot porsivat noin kahdeksan ryhmissä, mutta pehkulla on periaatteessa porsitustilaa 18 emakolle. Emakot siirrettäisiin joka tapauksessa pihatosta porsitusosastolle, joten siirto ei lisää työtä, Jokela vakuuttaa. ”Joskus on vaikeuksia saada emakko pois karsinasta, mutta yleensä käytän porsaita siinä houkuttimena.”

Pihatossa on pohjana sahanpurua sekä olkisilppua, jota lisätään sinne jatkuvasti. ”Uskoisin runsaan oljen suolistossa edesauttavan osaltaan porsimista. Kohdunsarvet ja suolisto ovat emakon sisuksissa rinnakkain. Kun suoliston sisältö on löysähköä, onnistuvat porsimisetkin paljon paremmin”, Jokela pohtii.

”Itse jaoin yrittäjänä ollessani porsiville etukäteen melassileikettä rakeena. Pekoni Putkimies auttaa myös, mutta kaikki eivät syö sitä mielellään.”

Myös ensikoille pihatossa porsiminen on todettu hyväksi vaihtoehdoksi. Ensikot siirtyvät päätilan pihaton purupohjalta porsitussikalan pihattoon vastaaviin olosuhteisiin porsimaan, joten niiden elinympäristö ei muutu.

Lue koko juttu KMVETin numerosta 3/2015.

Teksti ja kuvat: Anne Nieminen