Huippusikalan tavoitteena 34 vieroitettua porsasta

Suomen parhaissa sikaloissa vieroitetaan emakolta keskimäärin jo yli 30 porsasta vuodessa. KMVETin numerossa 2/2014 kerrotaan palkitusta porsastuotantosikalasta, jossa hyviin tuotantotuloksiin löytyy monta syytä. Työntekijät ovat motivoituneita, sika-aines tarkoin valittua ja havaittuihin epäkohtiin puututaan välittömästi.

Huippusikalan omistaja ei löydä yhtä yksiselitteistä syytä hyviin porsastuotantotuloksiin. ”Pienet yksityiskohdat voivat olla ratkaisevia. Meillä tuloksia seurataan ja analysoidaan tarkasti, ja se osaltaan auttanut parempiin tuloksiin pääsemisessä.”

 Tärkeimmät seurattavat mittarit sikalassa ovat vieroitettujen porsaiden määrä emakkoa kohti vuodessa ja toisaalta työtuntien käyttö emakkoa kohti. Liian työläät emakot, joiden hoitoon kuluu esimerkiksi uusimisten tai porsimisvaikeuksien vuoksi muita emakkoja enemmän aikaa, pyritään nopeasti karsimaan pois.

Tilalla tuloksia seurataan tarkkaan päivittäin muun muassa WinPig-ohjelman avulla. ”Pyrimme tekemään analyyttistä seurantaa taulukoista ja ongelmakohtiin puututaan nopeasti”, isäntä toteaa.

Hän pitää tärkeänä myös jatkuvaa eteenpäin katsomista ja kehittymistä. ”Aina kaikki kokeilut eivät ole vieneet tuloksia oikeaan suuntaan, mutta viimeaikainen kehitys on ollut toivottua”, isäntä sanoo, viitaten vuoden alussa saamaansa palkintoon.

Teksti ja kuvat: Anne Nieminen

Lue koko juttu huippusikalasta ja sen menestystekijöistä KMVETin numerosta 2/2014.